Iamberin ”True Will Directs the Path” -EP käy tunteisiin

Vuonna 2011 Turengissa perustettu IAmberin on antanut uuden ”True Will Directs the Path” -EP:nsä luomistyössä vallan tunteille ja mielentiloille, joita se haluaa välittää kuulijoilleen. Nelikko onnistuukin vetämään kuulijan mukaan ruoppaamiinsa synkkiin ja alakuloisiin mielen pohjamutiin.

EP:n avaava ”Haje” vie kitarallaan kuulijan tosin aluksi yllättäen länkkärifiiliksiin. Aurinko paahtaa, ja matka etenee hikisellä aavikolla verkkaisesti jolkotellen kangastusten keskellä. Hypnoottinen tunnelmointi luo odotuksia tulevasta. Intensiteetin kasvaessa ja hapottuessa alkaa lopulta väistämättä pohtia, ollaanko tässä nyt sittenkään Coloradossa vai jossain paljon, paljon kauempana. Pahoja aavistuksia tukevat viitteet PH:sta ja kourallisen diapameja nauttineesta Oranssi Pazuzusta. Rohkea veto laittaa näinkin pitkä instrumentaalibiisi heti EP:n kärkeen. Kappaletta ei tullut kuitenkaan kuunneltua joka kerta levyä läpi kahlatessa.

Toinen kappale ”Grinded” käynnistyy shamaanisella rummulla ja seesteisellä maalailulla, mutta mukaan astuu myös herkkä laulu. Kuulijaa kuljetetaan yhä jonnekin, mutta kolmen minuutin kohdalla matka alkaa tuntua jo liian pitkältä. Hypnoottisuuden luominen vaatii toki aikaa ja toistoa, mutta kappaleen alku kaipaisi hieman napakoittamista tai lisää elementtejä. Kun viiden minuutin kieppeillä päästetään paha henki ulos, vaihtuu alakulo ahdistukseen ja simppelin toimivaan, sahaavaan riffiin, joka jauhaa kuulijan pulveriksi.

Planetary Bluesin” alussa piti tarkastaa, tuliko epähuomiossa tehtyä kesken kaiken hyperloikka toiselle planeetalle. Komealla soololla ja virneen suupieleen nostavalla blast-pätkällä alkava kappale vyöryttää päälle sludgemaista riffiä ja raivolaulua, mutta se myös outolintuna rikkoi EP:n kanssa jo synnyttämäni ykseyden. Se on kenties harkittu runttaus herkistelyjen keskellä, mutta kappale toimisi ehkä paremmin enemmän itsensä kaltaisessa seurassa. Tässä kontekstissa se kaipaa lisää ympäröivien biisien elementtejä – tai päinvastoin. Planetaarinen blues sujahti kuitenkin suoraan ”tämän biisin haluan nähdä livenä” -listalle.

The Drudge” valuttaa korvakäytäviin jälleen herkkää leijuttelua ja puhdasta laulua, josta tulee sekä sovituksen että fraseerauksen puolesta hämmästyttävän paljon mieleen jopa niinkin etäinen vertailukohta kuin psychobillybändi Tiger Armyn Nick 13. Laulussa on herkkyyttä, haavoittuvuutta sekä tulkintaa ilman korniutta, ja se kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin ”Grindedissa”. Laulusuoritus on biisissä kautta linjan  erittäin vahva alusta lopun sieluntuskaa huutavaan raivoon. Taustoissa on jotain hyvin planetcaravanmaista ja mielenkiintoista rytmittelyä jää kuuntelemaan. Mutta homma ei jää pelkäksi muniin puhalteluksi, sillä päätösraita kasvaa suorastaan voimaannuttavasti arvoisiinsa mittoihin, kun kuljemme maanisen Amenran kautta metallin jylhille jälkimaille ja lopulta ”Hajeessa” alkaneen pitkän tien päähän, jossa ympyrä sulkeutuu. Hieno biisi, joka kestää kuuntelua.

Kitaran vaiettua, katharsiksen vallassa mielessä pyörii, miten pientä tiivistämistä ja hieman eriparisia kappaleita lukuun ottamatta ”True Will Directs the Pathin” on vangitseva julkaisu, jonka soundit ja soitto ovat juuri niin rujoa ja ilmavaa kuin mitä tällainen musiikki kaipaakin. IAmberilla on olemassa rakennuspalikat ja kyvyt omalaatuisen musiikin tekemiseen. Ne tarvitsee vain kiteyttää vielä vähän ytimekkäämmin, niin polkukin selkiytyy.

8/10

Kappalelista:
1. Haje
2. Grinded
3. Planetary Blues
4. The Drudge

https://www.facebook.com/iamberband/

Kommentit