Iamthemorning – Lighthouse

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 22.6.2016

Iamthemorning on Marjana Semkinan ja Gleb Kolyadin muodostama duo, joka soittaa progressiivista, kevyttä musiikkia. Duo julkaisi tänä keväänä toisen albuminsa ”Lighthouse”. Venäläisyhtyeen toinen teos sisältää Semkinan kaunista laulua ja Kolyadin taidokasta pianonsoittoa, jotka yhdessä saavat aikaan kauniita melodioita.

”Lighthousen” musiikki rakentuu pitkälti vokalistin laulun ja pianistin soiton varaan. Vokalistin ääni on kaunis muttei kovin laaja, ja hän laulaa pääsääntöisesti korkealta. Yksitoikkoisuudelta ei voi välttyä, kun lähes jokainen kappale kuulostaa samalta. ”Sleeping Pills” erottuu muista gregoriaanimaisella lauluosuudella, joka kuullaan kappaleessa kahden minuutin jälkeen. Nimikkokappalessa ”Lighthouse” kuullaan Semkinan lisäksi vierailevaa miessolisti Mariusz Dudaa. Itse kappale alkaa tyypillisesti laulun ja pianon yhteistyöllä, mutta puolentoista minuutin kohdalla kuulostaisi siltä, kuin kappale päättyisi. Näin ei ikävä kyllä käy, vaan ”Lighthouse” jatkaa tylsällä linjalla. Jos kappaletta jaksaa kuunnella neljä minuuttia, pääsee kuulemaan duetto-osuuden, joka on mukiinmenevä.

Iamthemorning on progressiiviselle musiikille uskollisena venyttänyt kappaleitaan monesti viiden minuutin mittaan. Albumilta löytyy myös instrumentaaleja, kuten ”Harmony”, jonka voisi kuvitella soivan ostoskeskuksessa. ”Harmonyn” melodia on nätti, mutta itsessään biisi on melko mitäänsanomaton. ”Chalk And Coalissa” on hiukan enemmän asennetta kuin muissa kappaleissa, mutta se ei oikein pääse huippuunsa. Ennen ”I Came Before The Waterin” toisen osan kuuntelua kuuntelin muistin virkistämiseksi aloitusraidan uudestaan. Varsinaista yhtäläisyyttä näiden kahden välillä en havainnut, mutta yhtyeen mielestä ne varmaan täydentävät toisiaan. ”I Came Before The Water” alkaa poikkeuksellisesti pelkällä vokalistin laululla, ja kappaleen aikana melodia selkeästi nousee huippuunsa ja hiipuu pois ennen loppua. Päätösraita ”Post Scriptum” on instrumentaalinen, mukava fiilistelykappale.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Lighthouse” ei kokonaisuutena vakuuta. Kappaleet muistuttavat liikaa toisiaan, eikä tällaista tasapaksua fiilistelymusiikkia jaksa tuntia oikein kuunnella. Albumilla on selkeästi yhtenäinen linja, mutta sieltä ei pääse ponnistamaan kuin muutama kappale. ”Lighthouse” voisi olla ihan toimiva albumi taustanauhana esimerkiksi ravintolassa, mutta kotioloissa tältä albumilta ei monta kappaletta jaksa kuunnella.

5/10

Kappalelista:

  1. I Came Before The Water (part 1)
  2. Too Many Years
  3. Clear Clearer
  4. Sleeping Pills
  5. Libretto Horror
  6. Lighthouse (feat. Mariusz Duda)
  7. Harmony
  8. Matches
  9. Belighted
  10. Chalk And Coal
  11. I Came Before The Water (part 2)
  12. Post Scriptum

Iamthemorning Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat