Iiwanajulman uusi albumi ilmestyy tammikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.1.2014

Iiwanajulma 2013Suomenkielistä kimurantimman pään raskasta rockia vääntävä Iiwanajulma julkaisee uuden ”Hallelujah”-pitkäsoiton 24.1.2014. Levy on jatkoa ylistetylle ”Tuhottu Tila”-kakkosalbumille vuodelta 2008. Levyn julkaisukeikka pidetään Helsingissä Bar Bäkkärillä 25.1. Findustry Winterfest-tapahtuman yhteydessä.

” Albumi lähti liikkeelle työnimellä 10-luvun itsemurha. Sillä viitataan sekä 2010-lukuun että ICD-10-tautiluokitusjärjestelmään. Medikalisoituneessa yhteiskunnassa kaikki inhimillisen elämän kriisit, käännekohdat, merkitys- tai arvotyhjiöt muunnetaan sairauksiksi, joita pyritään hoitamaan lääkkeillä.”

”Hallelujah:n soundi on synkkä, väkivaltainen ja tumma, silti vereslihalle asti herkkä ja jopa kaunis. Haimme levyn äänimaisemaan pitkään tarpeeksi jalostunutta ja intensiivistä otetta. Kuusi vuotta meni. Vittu siinä kesti.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Voisi toki kysyä, että jos näin synkistellään, miksi nimeksi ”Hallelujah”, ylistys Herralle? Siksi, että vaikka kuinka saatanallista tämä kaikki paska olisi, vaikka kuinka helvetillistä, vaikka kuinka lohdutonta, vaikka kuinka tarkoituksettomalta tai epäoikeudenmukaiselta se tuntuisikin, elämä pitää elää kaikkinensa. Ei loppupeleissä voi kun rakastaa tätä kaikkea ja olla kiitollinen. Hallelujah´n tehtävänä ei ole saarnata tai toimia tienviittana. Hallelujah ei siis ole vastaus, mutta totta se on.”

-Iiwanajulma

”Vittu mikä trippi! Niin kova, että tekee heti mieli vetää lääkkeitä ja viinaa. Laita luurit korville ja laske äänet sisään”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

-Sami Lopakka Sentenced/KYPCK

Hallelujah:n singlelohkaisu ”Passiivisesta väkivallasta”:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat