Ikoninen kitaravalmistaja Gibson ajautumassa konkurssiin

Kirjoittanut Henrikki Nieminen - 20.2.2018

Jo 116 vuotta toiminut, arviolta 1 miljardin dollarin vuosittaista liikevaihtoa tekevä Gibson Guitar Corporation on ajautumassa konkurssiin. Yhtiön talousjohtajana hieman alle vuoden työskennelleen Bill Lawrencen hiljattainen lähtö yhtiön palveluksesta on nähty pahana enteenä Gibsonin taloudellisen suorituskyvyn kannalta. Yhtiöltä erääntyy tämän vuoden heinäkuussa velkakirjoja ja pankkilainoja yhteensä yli puolen miljardin dollarin edestä, mikäli velkoja ei saada jälleenrahoitettua. Gibson on myös luopunut Nashvillen varastostaan, joka on toiminut ikonisen kitaravalmistajan kotina jo yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Gibsonin toimitusjohtaja Henry Juskiewicz yrittää parhaillaan saada yhtiön talousasioita järjestykseen velkojien kasvavan paineen alla. Yhtiö toivoo tilanteeseen helpotusta ja lisääntyvää käteisvirtaa, sen vuosien myötä omistukseensa hankkimien elektroniikkayritysten kautta. Gibson on myös pyrkinyt realisoimaan omistuksiaan, mutta tämän ei uskota nostavan yhtiötä talousahdingosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtiö on perustettu vuonna 1902 Kalamazoossa, Michiganissa. Gibsonin legendaarisimman kitaramallin, legendaarisen kitaristin itse suunnitteleman ja hänen mukaansa nimetyn Les Paulin tuotanto aloitettiin vuonna 1952. Les Paul on yksi ikonisimmista kitaramalleista kautta aikojen ja nähty muun muassa Jimmy Pagen, Bob Marleyn, Eric Claptonin, Slashin ja lukuisten muiden kitaristien kovassa käytössä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat