In Other Climes – Leftover

Kirjoittanut Tia Salmela - 28.2.2015

In Other Climes on ranskalainen yhtye, joka yhdistelee musiikissaan hardcorea ja metallia. Yhtye julkaisee kolmannen ”Leftover”-albuminsa helmikuun lopussa Bastardized Recordingsin kautta, mutta onko kyseessä vain jämäalbumi vai todellinen mestariteos?

In Other Climesin kolmas albumi alkaa ”Dreams”-nimisellä avausraidalla, joka johdattelee kuuntelijan albumin syvimpään olemukseen: tajuttomaan mättämiseen. Samoilla linjoilla ovat myös ”Now I Know” ja ”Who Are You”. Albumin ehdottomasti positiivisin yllätys löytyy raidalta neljä. ”City Of Glass” onnistuu jollakin kierolla tavalla yhdistämään In Other Climesin energian melodisiin sfääreihin. Myöskään ”Bigger Than Life” ei tuota pettymystä ja paranee jokaisella kuuntelukerralla.

Brainwashed” alkaa täräyttävällä thrash-energialla mutta vaihtuu taas albumilla jo viisi kappaletta läpi käytyyn tuttuun tajunnan murskaukseen. Aivan toisenlaista puolta edustaa ”Have You Ever”, joka osittain albumin kevyimpänä kappaleena ulottuu jopa raskaan rokin puolelle. Albumin päättää vauhdikkaasti ”We Are an European Band”, joka on kuin tehty albumin päätöskappaleeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jokainen ”Leftoverin” kappale nojaa rankkaan kitarariffiin, mikä saa tämän toimittajan pään nyökkäilemään hyväksyvästi. Miinusta tulee kuitenkin siitä, että puolet albumin kappaleista sisältää oudon intron, joka ei muutamassa tapauksessa edes liity itse kappaleeseen. Onko yhtye yrittänyt erottaa kappaleita toisistaan luomalla niille oman sielun erikoisen intron kautta? Minusta tämä näyttää vain liialliselta yrittämiseltä.

In Other Climes on yrittänyt saada live-esiintymisen energian ja fiiliksen levylle. Tämä välittyykin energiaa pursuvista kappaleista. Kuitenkin tämän live-energian tyrkyttäminen saa aikaan sen, että albumi kuulostaa osin liian yritetyltä, tehdyltä ja viilatulta, eikä liika rumpu- ja kitarakikkailu auta asiaa. Myöskään sitä kuuluisaa omaperäisyyttä ei tältä albumilta löydy. Jos nyt kuitenkin täytyisi tätä albumia suositella, niin In Other Climesin ”Leftover” toimii parhaiten treenimusana. Tämän tahdissa kehtaa nostaa painoja!

6 / 10

Kappalelista:
1. Dreams
2. Now I Know
3. Who Are You
4. City of Glass
5. Bigger Than Life
6. Brainwashed
7. I Walk Alone
8. Have You Ever
9. Dead Man´s Fingers
10. Sincerely Yours
11. We Are an European Band

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://inotherclimes.jimdo.com/

Kirjoittanut: Tia Salmela

Luetuimmat

Uusimmat