Nine Inch Nails Hartwall Areenalle toukokuussa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 21.11.2013

Nine Inch NailsIndustrial-musiikin pioneeri Nine Inch Nails saapuu Helsinkiin toukokuussa. Kesällä aktivoitunut Nine Inch Nails julkaisi syyskuun alussa uuden ”Hesitation Marks” -albuminsa, jonka tiimoilta yhtye tuo kiertueensa myös Eurooppaan keväällä. Suomalaiset Nine Inch Nails -fanit saavat täyttymyksen vuosien odotuksen jälkeen, kun kiertue kaartaa Helsingin Hartwall Areenalle torstaina 8. toukokuuta. Lämppärinä keikalla nähdään amerikkalainen elektro-yhtye Cold Cave. Lipunmyynti konserttiin alkaa perjantaina 29. marraskuuta Lippupisteessä.

Yli kaksikymmenvuotisen uransa aikana Trent Reznorin luotsaamalla Nine Inch Nailsilla on ollut merkittävä vaikutus niin elektronisen musiikin kehittymisessä kuin sen yhdistämisessä muihin genreihin. Monet tämän päivän artisteista ja yhtyeistä niin elektronisen kuin metallimusiikinkin saralla ovat ottaneet vaikutteita yhtyeeltä. Nine Inch Nailsin albumeita ”Pretty Hate Machine” (1989), ”Broken” (1992), ”The Downward Spiral” (1994) ja ”With Teeth” (2005) pidetään merkittävinä teoksina musiikin digitaalisen tuotannon aikakauden kehittymisessä. Grammy-palkitun ja yli 30 miljoonaa albumia myyneen Nine Inch Nailsin maailmanlaajuisia hittejä ovat mm. “The Hand That Feeds”, “Only”, “Every Day Is Exactly the Same” ja “Survivalism”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Syyskuussa kahdeksannen studioalbuminsa ”Hesitation Marks” julkaissut yhtye on aktivoitunut pitkällisen odotuksen jälkeen myös keikkailun saralla. Intensiivisistä keikoistaan ja raaoista lavasoundeistaan tunnettu Nine Inch Nails on kiertänyt kesän aikana lukuisia festivaaleja, joista mm. esiintymiset Reading-festivaaleilla sekä Lontoon Scalassa osoittivat, että yleisölle on tarjolla taas Nine Inch Nailsille ominaista vahvaa live-esiintymistä. Tämän syksyn Nine Inch Nails on viettänyt tien päällä Pohjois-Amerikassa ja ennen kevään Euroopan kiertuetta bändi kiertää myös Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Etelä-Amerikassa.

KONSERTTI:
Radio Rock Live – Nine Inch Nails (USA) + Support: Cold Cave (USA)
To 8.5.2013 Helsinki, Hartwall Areena
Ovet klo 18.30

LIPUT:
Myyntiin pe 29.11.2013 klo 9.00
Liput palvelumaksuineen alkaen 62,50 euroa Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,98e/min + pvm) ja netistä www.lippu.fi
Fan clubilaisille on oma ennakkomyyntinsä, joka käynnistyy ma 25.11. klo 18.30 osoitteessa http://tour.nin.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat