Inkvisitor tarjoilee ensimmäisen näytteen tulevalta albumilta: kuuntele räyhäsingle ”Mindslaver”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.3.2018

Ympäri Euroopan jo eilen ennakkoon noteerattu InkvisitorinMindslaver” -video ja -biisi ovat nyt virallisesti ulkona. Spotifystäkin löytyvä ”Mindslaver” on samalla ennakkovaroitus huhtikuun 20. päivänä julkaistavasta ”Dark Arts of Sanguine Rituals” -konseptialbumista, joka tulee olemaan vedenjakaja yhtyeen tuotannossa – ovathan sekä yhtyeen laulaja että rumpali vaihtuneet sitten bändin edellisalbumin. Levyn soundeista vastaavat Electric Fox -studion Tuomas Kokko sekä Sonic Pumpin Nino Laurenne.

”’Dark Arts of Sanguine Rituals’ ei ole tavanomainen thrash-albumi, vaan ennen kaikkea konseptialbumi, joka kertoo koko albumin ajan kehittyvän tarinan. Kyseessä on lähitulevaisuuteen sijoittuva neo-noir -murhamysteeri, jota on höystetty esimerkiksi ripauksella okkultismia”, yhtyeen kitaristi Jesse Kämäräinen kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mindslaver” on albumin viides biisi, jossa tarinan manaajahahmo on paljastanut itsensä mysteerin tutkijalle ja alkaa kertoa syitään, miksi hän ylenkatsoo ihmiskunnan nykytilaa.

”Esimerkiksi organisoidut uskonnot, ylikansalliset yritykset, hallitukset sekä ihmisten sisäsyntyinen heikkous saavat kaikki osansa”, Kämäräinen paljastaa.

Helsingin Gloriassa kuvattu suorasukainen soittovideo työstettiin pitkälti bändin omin voimin, ja se on katsottavissa tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Inkvisitor lähtee myös keikoille albumin julkaisun myötä, ja ensimmäiset julkistetut vedot ovat:

27.4. Katse, Jyväskylä w/Oceanhoarse
28.4. Ottopoika, Kuopio w/Oceanhoarse
30.4. Gloria, Helsinki
25.5. Baarikaappi, Pori w/Axegressor
26.5. TVO, Turku w/Axegressor

Seuraa lisäyksiä:
www.facebook.com/inkvisitorband
www.inkvisitor.com
www.youtube.com/inkvisitorband
www.instagram.com/inkvisitorband
www.inkvisitor.bandcamp.com
www.twitter.com/inkvisitorband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat