Invasionen Tavastialle toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.2.2012

Ruotsalainen, Refused-laulaja Dennis Lyxzénin luotsaama Invasionen saapuu toukokuussa Suomeen ja yhtye nähdään Helsingin Tavastialla torstaina 10. toukokuuta. Keikan liput tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina 24. helmikuuta. Lämppäreinä nähdään kotimaiset Cigarette Crossfire ja Särkyneet.

Invasionen aloitti nimellä The Lost Patrol Band, mutta vaihtoi muutama vuosi sitten nimensä samalla kun yhtyeen laulukieli vaihtui englannista ruotsiin. Yhtye julkaisi viime syksynä toisen albuminsa ”Saker som jag sagt till natten”, jonka soundia on kuvattu eeppiseksi, mutta ärhäkäksi, juurten ollessa tiukasti kiinni krautrockissa ja postpunkissa.

Invasionenin laulaja Dennis Lyxzén tunnetaan parhaiten vuonna 1998 hajonneen, mutta tänä kesänä paluukeikkoja tekevän hardcore-punkbändi Refusedin nokkamiehenä. Lähtemättömät jälkensä punk-kansaan jättänyt Refused lopetti suosionsa huipulla pian ”The Shape Of Punk To Come” -albumin julkaisun jälkeen. Refusedin hajoamisen jälkeen Lyxzén perusti garagerock-bändi The (International) Noise Conspiracyn, joka kiersi maailmaa Yhdysvaltoja myöden. Samanaikaisesti Lyxzén kasasi myös The Lost Patrol Bandin, joka siis sittemmin muuntautui keväällä Suomessakin keikkailevaksi Invasioneniksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

To 10.5.2012 Helsinki, Tavastia
Liput alk. 13,50 € (ovelta 14 €), K-18
Lipunmyynti alkaa pe 24.2 klo 09.00.

Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat