Isänmaan toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 42

Kirjoittanut J.Anttolainen - 3.6.2018
Jossain tuolla kartalla on maailman Metallipääkaupunki.

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Everwave

Modernia melodista metallia suoraan kotimaan Kuopiosta. Sitä meille tarjoilee Everwave. Alunperin Varkaudesta kotoisin oleva bändi aloitti paremman treenikämpän puutteessa autotallista. Varkaudessa silloin asuneet kitaristit Joose ja Oskari sekä rumpali Paavo aloittivat lähinnä autotallijamien merkeissä. Nopeasti jamittelu johti omien biisien kehittelyyn, mutta samoihin aikoihin kuvioihin astuivat myös uudet opiskelupaikat ja SA-Int. Uusien haasteiden edessä olosuhteet olivat vähintäänkin hankalat, mutta motivaatio jatkaa soittamista oli kuitenkin kova. Lopulta erilaisten vaiheiden jälkeen kolmikko löysi itsensä Kuopiosta, ja viimeistään tässä vaiheessa bändihommat laitettiin porisemaan vakavammalla otteella ja samalla rivistöön löydettiin vokalisti Tuomas Välimaa ja hieman myöhemmin basson varteen Henri Teeriniemi. Tällöin vuosi oli 2012 ja bändin nimi Embrace The Abandoned. Historiaa yhtyeellä on siis jo jonkin verran. 2017 lopulla Embrace The Abandoned sai kuitenkin jäädä taakse, ja bändi päätti ottaa tuoreen startin Everwave -nimen alla. Bändin musiikki on vahvaa, tunnelmallista melodista modernia metallia, jossa melodiat nojaavat vahvasti lauluun. Otimme debyyttialbuminsa julkaisutoimenpiteiden kanssa työskentelevän bändin haastatteluun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Syvistä vesistä aallon harjalle.”

Kuva: Mikko Lyytikäinen

– Bändin startissa mukana olivat Joose Koponen (kitara), Oskari Koponen (kitara ja laulu) sekä Paavo Ceder (rummut). Startin jälkeen mukaan asteli Tuomas Välimaa (laulu) ja Henri Teeriniemi (basso). Tällä viisikolla paineltiin kasaan ”True North” -EP ja ”Never Forget The Oath” -EP sekä ”Heritage” ja ”I’ll Set The Fire” -sinkkujulkaisut. Vuoden 2018 alussa päätimme lähteä bänditoiminnassa eri teille Henri Teeriniemen kanssa. Bassoon tässä kohtaa hyppäsi mukaan Joona Niemi. Vuonna 2017 siirryttiin sitten debyyttialbumin työstöön ja nyt jo valmiin albumin julkaisua on kaavailtu ensi syksylle. Digitaalisesta julkaisusta tulee vastaamaan Ranka Kustannus. Levyn työstön aikana päätimme vaihtaa myös bändimme nimeä. Matka on ollut pitkä ja vanha nimi ei enää edustanut parhaalla mahdollisella tavalla musiikkiamme. Näin Everwave sai virallisesti alkunsa 2017 loppupuolella. Albumin ensimmäinen single ja musavideo ”The Speech” julkaistiin maaliskuussa 2018. Tämä oli samalla ensimmäinen julkaisu uudella nimellä.

”Musiikkimme on modernia melodista metallia. Näkemyksemme melodisesta metallista nojaa vahvaan lauluun sekä tunnelmallisiin melodioihin.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Biisit lähtee liikenteeseen yleensä rumpali Paavon työpöydältä, jossa biisi saa usein alustavan rakenteen, melodian, sanat ja sovituksen. Tästä ehdotelmasta sitten leivotaan joko pienillä muutoksilla tai sitten totaalisella räjäytyksellä valmis kappale. Juurtumista uusien biisien tekemisessä halutaan välttää ja Joonan astuminen bändiin antaa varmasti uudenlaisia näkemyksiä sävellykseen.

– Musiikillisista vaikuttajista löytyy mielin määrin bändejä niin metallin puolelta kuin monista muistakin genreistä. Ruotsin suuntaan kun katselee, niin sieltä on tullut kyllä erityisesti metallimusan näkövinkkelistä muutama todella syvälle iskevä bändi ja tuotos. Joskus sitä huomaa, että kuunnellaan bändissä musaa vähän erilaisilla korvilla ja bongaillaan erilaisia asioita ja yksityiskohtia. Näistä pikkupalikoista ja inspiraation lähteistä sitä ammennetaan vaikutteita sitten tähän omaan musiikkiin. Yhdeksi suureksi teemaksi ja inspiraation lähteeksi on noussut meri. Tämä ei varsinaisesti ole ollut mikään tietoinen valinta, vaan se on noussut biisien teemoihin aikalailla itsestään.

Kuva: Alisa Komendova

– Meille biiseissä yksi tärkeimmistä elementeistä on melodia ja sitä kautta saavutettu tunnelma. Aiemmin mainittu meriteema yhdistyy mukaan enemmän lyriikoissa. Olemme ottaneet biiseihin mukaan myös kevyen tarinalliseen juonteen. Viimeisimmälläkin videollamme esiintyvä Zachary Hietalan esittämä hahmo on eräänlainen henkilöitymä tästä tarinallisuudesta. Tarinassa ja biiseissä ylipäätään tavoite on kuitenkin se, että jokainen voi itse tulkita niitä omalla tavallaan.

– Me tehdään itse videot ja hoidetaan tuota visuaalista puolta omin kätösin. Tänne vaikutteita löytyy paljon esimerkiksi leffoista. Leffojen maailmoista fiiliksiä ja tunnelmaa välittyy varmasti myös musiikin puolelle. Yleisesti voisi vastata, että suuria vaikuttajia ovat genrestä riippumatta artistit, joissa erilaiset palikat yhdistyy mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Varmasti hämmentävin keikkailuun liittyvä muisto lienee se, kun miksattiin itse lavalta meidän oma livesetti. Tällä samaisella keikalla paikalle oli eksynyt aikaisemmin tanssikoreografina työskennellyt herrasmies, joka puhkesi kesken keikan hienostuneeseen balettimaiseen liikehdintään. Näitä piruetteja ja spagaatteja ei unohdeta koskaan. Taitaa mennä tämä samalla parhaisiin muistoihin. Tällä hetkellä ei ole varmistuneita keikkoja. Nyt järjestellään levyn julkaisua ja sen yhteydessä polkaistaan keikkailu kunnolla taas käyntiin.

Kuva: Alisa Komendova

– Musiikin parissa aika kuluu kuin siivillä. Pienessä mittakaavassa yhtä riffiä voi hinutella ja fiilistellä huomaamatta useamman tunnin putkeen. Suuremmassa mittakaavassa sitä tulee katseltua usein vuosia taaksepäin ja todettua, että tulipahan taas touhuiltua, nähtyä ja opittua kaikenlaista vaikka vasta äsken oltiin lähtökuopissa. Tietysti sekin lukeutuu huippuhetkiin, kun joku biisi on kolahtanut tai jengi innostuu aidosti musasta. Lähimpänä tulevaisuudessa häämöttää debyyttialbumimme julkaisu ja sen myötä tulevat keikat. Keikkailuun liittyy omat tavoitteensa. Lyhyesti – kovaa duunia, isompia keikkoja. Myös ulkomaille olisi mahtava päästä vetämään. Uutta musiikkia syntyy jatkuvasti ja sävellyksen sekä tuotannon saralla haluamme kehittyä ja olla koko ajan parempia.

Jutellaan kun tavataan. Arvostamme kaikenlaista palautetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Everwave
Tuomas Välimaa – vokaalit
Joose Koponen – kitara
Oskari Koponen – kitara & huuto
Paavo Ceder – rummut
Joona Niemi – basso

Facebook
Instagram
http://www.everwave.fi/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat