Isänmaan Toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 17

Kirjoittanut J.Anttolainen - 2.12.2017


Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Atlases

Atlases / Kuva: Jerkka Perälä

Atlases sai alkunsa Oceanwake -nimisen bändin myötä vuonna 2017. Ville-Veikko Laaksonen vaikutti Oceanwakessa vuodet 2009-2017 kevääseen, ollen bändin pääsäveltäjä ja sanoittaja kolmella albumilla:  Kingdom”, ”Sunless ja Earthen”. Oceanwaken viimeisimmän, ”Earthen” albumin jälkeen oli seuraava levy mielessä ja materiaalit sitä ajatellen jo jokseenkin valmiina. Oceanwake kuunteli Ville-Veikon tekemiä demoja, ja bändin laulaja Eero kerkesi demottaa laulujakin uuteen materiaaliin. Sitten erinäisten sattumusten ja tilanteiden jälkeen Ville-Veikko ei enää ollut Oceanwaken jäsen. Käteen jäi nippu biisejä, joita ei bändin kanssa voinut soittaa ja lisää tuli jatkuvalla syötöllä.

Oman mielenrauhansa saavuttamiseksi oli pakko tehdä jotain, ja Ville-Veikko päätti nauhoittaa biisit, tai ainakin osan niistä kunnolla. Materiaalia oli sen verran paljon, että se piti saada taltioitua, jotta siitä jäisi itselle jälki ja muisto. Toisesta bändistä löytyi rumpali Rami Peltola, vanha soittokaveri, joka suostui soittamaan rummut biiseihin. Pitkän aikaa kaksikko fiilisteli biisejä, ja etsi materiaalin joukosta helmiä ja herkkupaloja, suosikkeja jotka päätyivät  lopputyöstöön. Kuin tilauksesta samoihin aikoihin Ville-Veikon työpaikalle tuli harjoitteluun Lamminpään Jamppa. Heti ensihetkistä asti miehet olivat samoilla aaltopituuksilla huumorin ja musadiggailun suhteen. Jampalla oli omia projekteja, joissa hän oli säveltänyt ja laulanut. Kuultuaan Jampan projekteja, Ville-Veikko vaikuttui Jampan soundista niin perinpohjaisesti että kysyi Jamppaa mukaan laulamaan omia biisejään, ja hän suostui. Jamppa heitti ilmoille, että hänen ystävänsä Perälän Jerkka olisi tekijämies, joka tuottaa hyvää soundia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapaaminen Jerkan kanssa johti siihen, että Jerkka diggaili siinä määrin, että lupasi nauhoittaa Jampan vokaalit, miksata ja masteroida biisit. Samaan aikaan Rami sopi rumpunauhoituksista vanhan tuttunsa Koskisen Kimmon pajalle. Ville-Veikko  päätti nauhoittaa kitarat ja bassot kotonaan Axe Fx:n kanssa. Nauhoitusten edetessä syntyi idea ihan oikeasta bändistä pelkän projektin sijaan. Vastaus oli myönteinen, ja Jerkka suostui basistiksi. Bändi kaipasi vielä toista kitaristia. Nico Brander löysi tiensä mukaan kokoonpanoon Jerkan ja Jampan myötävaikutuksella. Pöytälaatikkoprojektista oli tullut oikea bändi, joka piti vain nimetä.

Nimi Atlases pyöri mielessä jo Ville-Veikon Oceanwaken aikoina. Oceanwaken albumien nimillä on erikoinen yhteys, albumien nimissä on 7 kirjainta ja ”Atlases” olisi ollut ehdotus Oceanwaken neljännen levyn nimeksi. Nimi valikoitui kuitenkin luonnollisesti tälle uudelle bändille. ”Penumbra” -debyytti-EP:n valmistuttua bändi lähetteli demoja ympäriinsä eri levy-yhtiöille kokeillakseen herättääkö musiikki mielenkiintoa. Monien tahojen kiinnostuttua bändi lähti kaikista undergroundeimman ja innostuneimman Pest Recordsin kelkkaan. Jerkka teki ”Medusa” -kappaleeseen lyriikkavideon, joka oli samalla bändin ensimmäinen single. Niko Kinnunen ja Jerkka kuvasivat ja ohjasivat tyylikkään musavideon ”Shards Of Broken Light”-kappaleesta. Homma lähti todella liikkeelle ja alkoi tiukka treenaaminen sillä keikoille piti päästä. Penumbra -EP ilmestyi virallisesti 27.10. ja bändin eka keikka vedettiin seuraavana päivänä Tampereella O’Hara’sissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Paljon on siis tapahtunut varsin lyhyen ajan sisällä. Atlases luokittelee itsensä moder post metal -kategoriaan. Bändin mukaan määritelmä on tarkoituksellisesti vääristynyt ja ärsyttävä. Modernia jälkimetallia. Mutta, mitä enemmän asiaa makustelee, tuntuu termi varsin pitävältä musiikkimme kategorisointiin. Liikumme Post Metalin aalloilla, mutta soundimaailma ei välttämättä ole sellainen stereotyyppinen Post Metal tunkkainen, vaan esimerkiksi kitarasoundeissa on modernia tanakkuutta ja rouheutta. Materiaali on ilmavaa, täynnä paatosta ja tunnelmallista raskasta kaukaisuutta.

Atlases
Jamppa Lamminpää – Vokaalit
Ville-Veikko Laaksonen – Kitara
Nico Brander – Kitara
Jerkka Perälä – Basso
Rami Peltola – Rummut

Julkaisut
”Penumbra” (EP, 2017)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Atlases keikkailee 15.12.2017 Lepakkomies, Helsinki w/ Demonic Death Judge, Morbid Evils ja Besra,
7.2.2018 Kultuuriklubi Tempel, Pärnu, Viro, 8.2.2018 Metro Club, Vilna, Liettua 9.2.2018 Klubas Lemmy, Kaunas, Liettua 10.2.2018 Depo, Riika, Latvia, Bar 15, Seinäjoki 10.3.2018. w/Besra,
9.3.2018 Ykän Pub, Oulu., 24.3.2018 Lucky Monkeys, Lappeenranta

Atlases Facebookissa
Atlases Apple Musicissa
Levykauppa Äx LoudRage Music
Pest Records

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat