Isänmaan toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 34

Aika monta on.

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Forte Ruin

Lahti, kaupunki, joka on viime vuosina tullut tunnetuksi tiettyjen hiihtokisojen jälkeen erään puhelaulua harrastavan ”Cheek”-taiteilijanimellä esiintyvän herrasmiehen, ja paikallisen kulinaristisen mestariteoksen nakkimukin, ansiosta. Kaupungin 135 neliökilometrin alueelle mahtuu edellämainittujen asioiden lisäksi myös metallibändejä. Yksi niistä on melodista modernia death metallia soittava Forte Ruin, jonka tarinaan tutustumme tänään. Otimme yhteyttä bändin suuntaan ja kyselimme hieman kuulumisia.

Kotimaisten metallibändien perinteisiin syntytarinoihin on jo kautta aikain liittynyt tietyt olosuhteet. Olosuhteiden aiheuttamana on syntynyt tietynkaltaisia tapahtumia, ja tapahtumat johtaneet raskaaseen ideointiin ja huolellisiin tulevaisuudensuunnitelmiiin. Erään, vuoden 2009 lämpimän kesäisen illan myötävaikutuksesta Arto Viitasen (basisti) ja Saku Aaltosen (kitaristi) kohtaaminen johti tapahtumasarjaan, jonka seurauksista voimme tänä päivänä nauttia Forte Ruinin muodossa. Kuten on tapana alkutahdit lyötiin ilmoille vahvasti liikuttuneessa tilassa Lahden suosituimman teiniparkin – Kariniemen rannan – laitamilla. Tuona iltana Saku ja Arto tutustuivat toisiinsa yhteisen kaverin kautta. Hyvin pian kävi selväksi, että miesten musiikilliset ambitiot kohtasivat. Panimotuotteiden nauttimisen sivuvaikutuksena nämä kaksi liimatukkaa uskalsivat alkaa pyörittää keskenään biisiaihioita.

Kuva: JOA Photography

– ”… voisi sanoa, että tehdään ensin ja ajatellaan vasta sitten, sillä ainakin omalla kohdallani tämä ylläpitää inspiraatiota.”

Alkusäätämisen sekä muutaman lyhytaikaisen kokelasjäsenen jälkeen projektiin liittyivät sisarukset Noora Etholen (koskettimet) ja Sami Etholen (kitara) vuonna 2010. Noihin samoihin aikoihin rumpuihin pestattiin Sakun pikkuveli Jere Aaltonen, joka oli tuohon aikaan paras mahdollinen saatavilla oleva rumpali. Nuoresta 12 vuoden iästään huolimatta Jerellä oli jo muutaman vuoden bändisoitto- ja keikkakokemus. Tässä vaiheessa projektista puuttui enää laulaja. Laulaja löytyi lopulta muutamien kuukausien etsinnän jälkeen alkuvuodesta 2011, kun Arto tiedusteli Facebookin kautta, löytyisikö hänen tuttavistaan ketään, joka osaisi sekä öristä että laulaa myös puhtaita osuuksia. Päivitystä kommentoi Arttu Ruusunen sanoilla ”Krhömn”. Tuon pitchin vakuuttamina Arttu kutsuttiin treeneihin ja liitettiin lopulta yhtyeeseen.

Viimeisen puuttuvan lenkin löydyttyä alkoi hillitön treenaus ja biisinkirjoitusprosessi. Puoliksi lämmitetyssä autotallissa syntyi lopulta suhteellisen lyhyessä ajassa huomattava määrä materiaalia. Sivuhuomiona lisättäköön, että tuona aikakautena kehiteltyjä riffejä sekä melodian pätkiä saattaa yhä löytyä joistain kappaleiden osista. Parin vuoden tahkoamisen jälkeen osalla bändin jäsenistä oli kuitenkin aistittavissa selvää kiinnostuksen lopahtamista ja kokonaan erilaisia musiikillisia intressejä. Tilanne johti lopulta siihen, että keväällä 2014 oli aika tehdä suuria muutoksia bänditoiminnan jatkuvuuden takaamiseksi. Pitkällisen pohdinnan tuloksena bändin uudeksi nimeksi vaihdettiin Forte Ruin. Suurin piirtein samassa rytäkässä Sami ja Noora erosivat bändistä. Homman nimi oli siis hankkia uusi kitaristi ja kosketinsoittaja, eikä aikaakaan ollut hukattavana, koska kuukauden päähän oli sovittu  keikkoja.

Arto puhui Sakulle paikallisesta kosketinsoittajataiteilijasta, Veli-Matti Kyllösestä (Pressure Points & ex-Kill The Romance): ”Kyseessä on lukuisissa takahuoneissa marinoitunut vikkeläsorminen ja tyylitajuinen soittaja, joka olisi hieno saada bändiin edes siksi aikaa, että hoidettaisiin jo sovitut keikat.” Seuraavana viikonloppuna Saku bongasi Vellun yhdessä kaupungin useista ravitsemusliikkeistä ja lähestyi miestä tuurausasioissa. Vellu lupautui kokeilemaan hommaa, ja seuraavien viikkojen aikana treenattiin keikkasetti kuntoon. Puuttuvan kitaristin paikalle Saku pyysi isoveljeään Samua, jonka vastaus oli hieman epäselvä mutta tulkittavissa kuitenkin myöntyväksi. Uudistuneen projektin ja kokoonpanon ensimmäinen keikka oli kesällä 2014 Ace Corner Rockissa, ja suurin piirtein näillä samoilla pelimerkeillä on edetty tähän päivään saakka.

Kuva: Tanja Lähtevänoja

Bändin musiikillisia vaikutteita on lähes yhtä monta kuin bändissä on jäseniä. Paletti liikkuu ”jossain TOTOn ja Gojiran välillä”. Biisit syntyvät koko bändin yhteistyönä, mutta sävellysten pääpiruna lankoja palmikoi yhteen  bändin kitaristi Saku.

– ”Sen kun vain soittaa rokkia ja hikoilee.”

Saku: ”Eniten inspiroivat asiat, jotka koskettavat tai herättävät voimakkaita tunteita, jolloin syntyy tarve purkaa niitä musiikin kautta. Tavoitteenani on pyrkiä pelkällä sävellyksellä viestimään tunnetiloja. Tuntuu, että pelkät sanat eivät ole minulle aina riittävän tarkkoja ilmaisemaan tunteita tai hetkiä. Toisinaan tiettyyn hetkeen ja tunnetilaan syventyminen generoi mielessäni taustamusiikin, josta säälimättömästi varastan ideat ja pyrin konkretisoimaan ne. Hyvän biisin kuuleminen juuri oikeassa mielentilassa ja oikeaan aikaan voi myös saada aikaan inspiraatiotulvan. Iso osa sävellyksistä on silti kovalevyn uumenissa, koska ne eivät joko sovellu tälle projektille tai emme ole vielä keksineet, miten ne saisi sovitettua tarpeeksi hyvin.”

Samu: ”Biisien kirjoitusvastuuta ei ole tietoisesti sysätty kenenkään vastuulle. Tällä hetkellä iso osa materiaalista ja demoraakileista on enemmän tai vähemmän lähtenyt Sakun sulkakynästä. Kaikki toki osallistuvat biisien luomisprosessiin ja tuovat oman näkemyksensä pakettiin. Sovituksista käydään silloin tällöin kovaakin vääntöä ja tunnetusti kompromissi tarkoittaa sitä, ettei kukaan ole tyytyväinen.”

Saku: ”Kappaleet kertovat – yllätys yllätys – kuolemasta ja tuhoutumisesta, mutta niihin on yritetty sisällyttää myös jotain pohdiskelevampaa perspektiiviä ja kaksoismerkityksiä, joiden ymmärtäminen jäänee kuuntelijan vastuulle. Kun biisi-idea on syntynyt, varsinainen kirjoitus tapahtuu yleensä Artun kanssa joko ajatuskartan ja massiivisen kahvimäärän kanssa tai valmiin biisin kera minun kotistudioputkassa.  On luontevinta tehdä lyriikkaa ja lopullisia laulusovituksia laulajan kanssa, jotta niistä tulee  ’laulajan suuhun sopivat’.”

Samu: ”Olemme julkaisseet musiikkia kokonaisuudessaan kaksi EP:tä, josta tuoreempi tuli ulos maaliskuun 9. päivä kuluvaa vuotta. Ensimmäisen demo-EP:n nauhoitukset alkoivat uusiutuneella ilmeellä syksyllä 2014 ja julkaisuvalmista oli keväällä 2015. Rummut äänitettiin Kouvolassa Deep Noise Studiolla Olli Rantasen hellässä huomassa ja loput tavarat tuutattiin omin voimin sisään Sakun olohuonestudiossa. Julkaisuhommat hoidettiin luonnollisesti itse, ja koska ei haluttu aiheuttaa turhaa hämmennystä, kolmen biisin pläjäys nimettiin simppelisti ”Forte Ruin” -EP:ksi.”

Saku: ”Tämän uudemman EP:n tekeminen jää varmasti mieleen niin hyvässä kuin pahassakin, sillä vastoinkäymisten sarja oli uskomaton. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin voidaan sanoa, että tässä prosessissa esimerkiksi miksaaja vaihtui pariin otteeseen, kaksi tietokonetta hajosi matkan varrella ja pari hermoromahdustakin syntyi. Joitakin biisejä tipauteltiin pois, koska ne eivät olleet joko valmiita tai sopineet levykokonaisuuteen. Osa noiden sessioiden kappaleista odottaa vieläkin miksausta tai vuoroaan riffiroskiksessa. Sähläyksestä aiheutunut henkinen väsymys kummittelee vielä tänäkin päivänä, joskin vähenemässä määrin. Mutta  kannatti taistella loppuun asti, sillä noista aineksista muodostui kuitenkin vastikään julkaistu ”Rebuilding the Machinery” -EP.”

Samu: ”Parhaat keikkamuistot ovat ehdottomasti peräisin Selviytyjät Private MetalFesteiltä. Keikkapäivälle osui myös Arton synttärit, mitä muun bändin mielestä tuli ehdottomasti juhlistaa lavalla pienen yllätyksen muodossa. Kakkuakaan ei muistettu lähtiessä leipoa, joten hetken mielijohteesta Saku osti paikalliselta huoltoasemalta vissyn lisäksi vesipyssyn, joka tultaisiin myöhemmin täyttämään kahviliköörillä. – Kiitokset keikkapakumme kuskille, joka ennalta sovitussa kohtaa ”Enter the Masquerade” -biisiä ojensi tämän viisasten juomalla ladatun vesipyssyn Artulle, joka Artoa suuhun tähdätessään onnistui ampumaan liköörisuihkun suoraan bassomestarin silmille. Onneksi silmien kirvely ei ole basson soiton kannalta häiritsevä oire. Tästä löytyy muuten myös videomateriaalia YouTube-kanavaltamme.”

Saku: ”Erityisen huonoista keikkamuistoista ei ole kamalasti kerrottavaa etenkään, kun paska ei ole vielä kertaakaan osunut kunnolla tuulettimeen. Jos nyt jokin pitää mainita, niin eräällä pääkaupunkiseudun keikalla yleisöä ei ollut yhtään paikalla keikan alkaessa.”

Saku: ”Yksi parhaista tunteista on se, kun saa pitkään riffiroskiksessa ja takaraivossa muhineen biisiraakileen palikat lopulta soviteltua kohdilleen, ja lopputuloskin toimii kokonaisuutena. Lisää parhautta tulee siitä, kun tämän tuotoksen pääsee paketoimaan äänilevylle, ja lopulta vielä esittämään yleisön eteen. Vaikka luomistouhu tuottaakin välillä tuskaa, on lopputuloksen tuomat fiilikset ehdottomasti sen vaivan arvoisia.”

Samu: ”Bänditouhuilu ylipäätään on samalla sopivan vapauttavaa ja hyvää irtiottoa kaikesta muusta. Ei tarvitse ajatella maailman ongelmia, eikä mitään epäolennaista. Sen kun vain soittaa rokkia ja hikoilee. Valitettavasti omaa soittoharrastusta ovat viime aikoina vaivanneet erilaiset, pitkittyneet käden vaivat. Onneksi tuuraaja Marko-Pekka Pölkki on ollut mies paikallaan tonttini hoitamaan.”

Samu: ”Yhtenä tulevaisuuden tavoitteena olisi soittaa enemmän keikkoja. Tarkoitus on viedä hommaa eteenpäin jokaisella osa-alueella. Olemme vielä toistaiseksi kohtalaisen tuntematon bändi tällä Suomen, ja varsinkin maailman, musakentällä. Koko ajan yritetään kuitenkin tehdä töitä tunnettavuuden eteen.”

Saku: ”Kuten jo aikaisemmin asiaa sivusin, niin minusta olisi erittäin hieno lähteä pikkuhiljaa kokeilemaan uusia musiikillisia juttuja, ja viemään bändisoundia eteenpäin. Ajatus siitä, että pitäisi tehdä levystä toiseen vain samasta puusta veistettyä musiikkia, tuntuu minusta erittäin epäinspiroivalta. Samaistun erääseen Devin Townsendin ajatukseen siitä, että jotkut onnistuvat tekemään samanlaisia levyjä vuodesta toiseen ja tykkäävät tehdä sitä, mitä tekevät. Minun on vaikeaa pitää jostain jutusta edes kahta viikkoa putkeen.”

”Katsotaan nyt, mitä tässä keksitään, koska näissä asioissa mennään kuitenkin fiilis edellä.”

Saku: ”Teemme tätä hommaa tosissamme mutta emme tosikkoina. Vaikka biisin aiheet ja tematiikka ovat paikoitellen synkkiä, löytyy hommasta myös sopiva annos itseironiaa. Parhaiten se tulee esiin livemeiningeissä, jolloin tarkoitus on vain vetää energinen show ja pitää hauskaa, eikä turhia synkistellä. Kannattaa siis tulla keikalle vilkaisemaan, vaikka genre ei noin muutoin hirveästi nappaisikaan. Biiseistämme löytyy myös mielenkiintoisia yksityiskohtia, joista osan huomaa vasta usean kuuntelukerran jälkeen.”

Saku: ”Musiikissamme yhdistyvät yksinkertaistettuna tarttuvat melodiat ja riffit, joihin on vielä lisätty sopiva annos progea ja paikoitellen ehkä hieman yllättäviäkin sovituksellisia ratkaisuja. Tyypillistä on jättää kosketinsoittajan perversioille reilusti tilaa. Olemme monesti ajatelleet musiikistamme siten, että jokaisella biisillä on oma identiteettinsä, eli jokaisesta kappaleesta on pyritty tekemään selkeästi omanluonteinen. Bändin soundi on mielestäni omanlaisensa, sillä biisejä kirjoittaessamme emme ajattele tekevämme hevidirektiivien mukaista metallia, jonka tarkoitus on upota johonkin tiettyyn ennalta määriteltyyn lokeroon. Voisi siis sanoa, että tehdään ensin ja ajatellaan vasta sitten – ainakin omalla kohdallani tämä ylläpitää inspiraatiota.”

Forte Ruin
Arttu Ruusunen – vokaalit
Saku Aaltonen – kitara & taustalaulu
Samu Aaltonen – kitara & taustalaulu
Arto Viitanen – basso & taustalaulu
Jere Aaltonen – rummut
Veli-Matti Kyllönen – koskettimet

Julkaisut
”Rebuildig the Machinery” (EP, 2018)
”Forte Ruin” (EP, 2015)

Facebook
Spotify
Bandcamp
Instagram
Bändin Youtubekanava 

Kommentit