Isänmaan toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 40

Jossain tuolla kartalla on maailman Metallipääkaupunki.

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Sulferdust

Kuva: Kai Skyttä

Coverbändissä soittamien on hienoa. Se on hienoa, varsinkin jos ei omaa bändiä ole vielä löytynyt tai oma soittotaito ja biisinkirjoitustaidot eivät ole aivan vielä huipussaan. Coverbändeillä on kuitenkin tapana tulla tiensä päähän, kun bändien jäsenet huomaavat kyllästyneensä samoihin vanhoihin covereihin. Niin sanotusti kasvavat ulos coverbändin rajoitteista tehdä omaa juttuaan. Näistä lähtökohdista alkaa myös imatralaisen Sulferdust -nimisen bändin tarina. Sulferdust perustettiin alkuvuodesta 2012, alunperin coverbändinä. Nuoret miehet olivat ottaneet yhteissoittoa ja keikkalavoja haltuun keräten kukin kokemusta bändissä soittamisesta. Haastattelimme bändiä ja kysyimme miten, miksi, koska ja mitä seuraavaksi.

”.. joten koitetaan olla kuolematta, saatana.”

Sulferdustin perustamiseen johtanut lumipallohan alkoi vieriä varsinaisesti jo muutamaa vuotta aikaisemmin 2008, kun imatralaisessa The River Bastards -yhtyeessä soittaneet Juho ja Jipa jättivät turhautuneena yhtyeen soittaakseen välillä jotain aivan muuta, vaikka bluesia. Tähän uuteen ja kunnianhimoiseen bluesrock-yhtyeeseen löytyi toiseksi kitaristiksi Jipan lapsuuden kaveri Pekka. Basistin paikalla kävi aluksi vierailijoita, kunnes tajusimme tiedustella The River Bastardseissa soittaneelta Jarnolta, kiinnostaisiko tätä cover-hiplailu. Ja Jarnoahan kiinnosti! Jonkin aikaa cover-keikkoja väännettyään alkoi kuitenkin ajatus omasta materiaalista suorastaan hivellä takaraivoa ja ensimmäisiä Sulferdust-biisejä ajettiin sisään muutamalla keikalla covereiden lomassa. Matsku oli kuitenkin raskausasteeltaan selkeästi tummapaahtoista siellä bluesin ja “lynyrdskynyrdeiden” seassa, joten hetken päästä coverit heivattiinkin pois ja aloimme kokonaan keskittyä omaan materiaaliin. Myös keikkailu lopetettiin, jotta saimme keskityttyä kokonaisen setin rakentamiseen omalla materiaalilla.

– Ensimmäiset keikat soitimme maaliskuun 2012 lopussa Imatran edesmenneessä “Iivari” -yökerhossa sekä Lappeenrannan Lucky Monkeys -baarissa. Samana keväänä osallistuimme ikään kuin ohimennen Saimaa Open Air -tapahtuman ohessa järjestettyyn bändikisaan ja yllättäen voitimme kisan! Voitto kisasta siivitti bändin esiintymään festivaaleille muun muassa ZZ Topin ja Thin Lizzyn sekaan! Räjähtävän lähdön jälkeen olemme keikkailleet tasaisesti ympäri Suomea ja Baltiaa. Teimme alkuun EP:n ja muutaman sinkun lähestulkoon omin voimin, mutta vuonna 2016 Mokoma -yhtyeen miksaaja Esa Liukkonen esitteli meidät oululaiselle tuottaja Mikko Mäkitalolle, jonka kanssa aloitimme yhteistyön, jonka tarkoituksena oli viedä biisien tuotanto ja saundit kokonaan seuraavalle tasolle.

Kuva: Nestography

”Musiikkia on pakko tehdä, että sipuli pysyy kasassa.”

Vuoden 2017 talvi ja kevät kuluivatkin tiiviisti Mikon kanssa työskennellen Mikon vastatessa biisien esituotannosta. Kesäkuussa Sulferdust sai kolme biisiä äänitysvalmiiksi, ja keskikesän bändi paahtoi Oulussa ja Lappeenrannassa studioiden syövereissä. Äänityksiin otettiin mukaan Miitri Aaltonen, joka vastasi rumpuäänityksistä sekä miksauksesta. Biisien masteroinnista vastasi Svante Forsbäck. Ensimmäinen single ”Birds” viime vuoden äänityssessioista julkaistiin tammikuussa.

Sulferdustin kokoonpano on säilynyt alusta asti muuttumattomana. Vuosien yhdessä soittaminen ja keikkailu on hionut bändistä niin tiiviin “perheen”, että oikeastaan ajatus jonkun kokonaan ulkopuolisen soittajan vaihtamisesta jonkun nykyisen soittajan tilalle, on melkoisen absurdi. Joten koitetaan olla kuolematta, saatana.

Juho: Vaikutteita on kyselty kautta vuosien hanakasti, mutta niitä on jotenkin suoraan hiton vaikea listata. Kuuntelen oikeastaan kaikenlaista musiikkia ja kaikki musiikki ilmiönä ja kokonaisuutena on mielestäni kiinnostavaa. Jos biisi on hyvä, ei minulle sen varsinainen genre merkitse mitään. Esimerkkinä olen viime aikoina kuunnellut mm. Radioheadia, Kotiteollisuutta, Hozieria, Gojiraa ja John Mayeria.

Juho: Vastaan itse Sulferdustin biisimateriaalista ja musiikkiamme ajaa ehdottomasti tunne. Biisinteko on tapa kanavoida tiettyjä tuntemuksia ja itselleni elämäntapa, musiikkia on pakko tehdä, että sipuli pysyy kasassa. Lähtökohtaisesti en tee musiikkia muille, vaan teen sitä mitä haluan itse kuulla. Sen takia koenkin olevani täysin etuoikeutettu soittaessani bändissä, joka pystyy herättämään tämän musiikin henkiin ja tuomaan sen yleisön kuultavaksi. Alussa saattaa valmiina olla vain pätkä kertosäettä tai jokin alkuriffin pätkä. Myöhemmin kokonaisuus alkaa pikkuhiljaa hahmottua, lopullisen kokonaisuuden paikalleen loksahtaminen voi parhaimmillaan viedä kymmenen minuuttia tai vaikkapa kuusi vuotta. Toisaalta taas kokonainen biisi voi syntyä ihan vaan kitaraan nojailemalla. Sulferdustin musiikki on lähtökohtaisesti perustunut vahvaan rokkikitaravetoisuuteen, jota toki uusien biisien myötä olemme saaneet jonkin verran rikottua ja muokattua uusiin sävyihin. Myös erinäisten noise -efektien määrä on uudessa tuotannossa lisääntynyt. Lisäksi vireiden vaihtelu biisien väleillä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Teemoiltaan biisit ovat useimmiten lyhytelokuvamaisia tarinoita, joissa on myös on myös usein paljon omakohtaisuutta.

Kuva: Biitumijumi Photography

”Musiikin verbaalinen kuvailu on suurinpiirtein yhtä palkitsevaa kuin viittomakielinen puhelinseksi.”

Eräs veikeä sattumus tapahtui ollessamme keikalla Latviassa Liepajan Fontaine Palacessa. Meille oli unohdettu keikkapaikalta mainita, että samana päivänä ajetaan muuten kaupungissa Rallin erikoiskoe. Tieto sellaisenaan on rokkikeikan soittamisen kannalta epäolennainen, mutta kun itse keikkapaikka sattui sijoittumaan kaupungin keskustaan pystytetyn ajoradan sisäpuolelle. Tämä taas tarkoitti, että meillä ei kamoinemme ollut mitään asiaan load in:iin ja soundcheckiin ennen kuin rallit oli ajettu. Tämä tietenkin toi iltaan omat veikeytensä ja kuumoituksensa aikataulujen suhteen.

Juho: Itse en yleensä jaa keikkoja kokonaan hyviin ja huonoihin, tällä ryhmällä on aina ollut aivan hävyttömän mukava lähteä reissuun kuin reissuun. Toki tietysti niitä vähemmän imartelevia retkiä mahtuu sekaan. Muun muassa taannoinen kesäkeikka Forssassa ei varsinaisesti lukeudu yleisömenestysten kirjoon, paikalle kun ei keikan alkaessa ollut ketään. Toki jo parin biisin jälkeen paikalle raahusti pari veijaria tukevassa simassa, joten se jo riitti tekosyyksi tempaista itsekin keikan jälkeen känni päälle ja kehua kotopuolessa, että “kyllä keikalla porukkaa riitti”.

– Eräs hurjimpia keikkamuistoja lienee parin vuoden takaa Tampereen Jack the Roosterista. Soitto kulki rennosti alusta asti ja drive oli aivan hävytön. Varsinkin setin loppua kohden alkoi soitossa olla vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vedimme loppuun vielä “Roadkill Blues” -nimisen rouhean riffirallin ekalta EP:ltämme, ja venytimme biisin loppua hulluun tulitukseen, koska jengi tuntui myös olevan tulessa ja möykkäsi kovaan ääneen. Biisin loputtua savun ja valon hälvettyä kuitenkin selvisi karumman puoleinen syy yleisön ääntelyyn. Yksi riehakkaimmista jortsaajista oli tukevassa humalatilassaan kaatunut taaksepäin ja lyönyt päänsä terävään metalliseen kynnykseen. Mies makasi maassa verilammikossa ja hetkeen ei pystynyt olemaan varma oliko kaveri edes elossa, tilanne oli hetken aikaa kaaottinen. Kohta kuitenkin ambulanssi kärräsi paikalle ja mies saatiin ensiapuun. Lähtiessään kaveri vielä näytti onneksi suht tolkuissaan peukkua paareilta ja mutisi jotain rokkenrolliin liittyvää. Niin rajua, ettei tajua.

Juho: Tärkeintä meille on tehdä musiikkia, josta itse pidämme ja kehittyä jatkuvasti bändinä. Viimeinen vuosi on opettanut meille erittäin paljon musiikin teosta ja tuotannon eri vaiheista ja tällä hetkellä tuntuukin, että homma alkaa vasta nyt pikkuhiljaa lähteä kunnolla liikkeelle ja toimintamallit hahmottua. Meidän keikoillamme kuulee aina tunteella tehtyä musiikkia ja todistaa kaikenlaista eriskummallista spedeilyä. Teemme tätä juttua tosissamme, mutta emme koskaan vakavasti. Musiikin verbaalinen kuvailu on suurinpiirtein yhtä palkitsevaa kuin viittomakielinen puhelinseksi.

Seuraavan kerran Sulferdustin voi nähdä livenä Helsingissä On the Rocksissa 1.6.

Sulferdust
Juho Peltonen – Kitara & laulu
Jarno Huhtanen – Basso
Pekka Marttinen – Kitara & taustalaulu
Juha-Pekka Suominen – Rummut

Julkaisut
”Rivalry Outtakes” (EP, 2013)
”Sheltered” (Single, 2014)
”Preaching the End of Your War” (Single, 2015)
”Mel Gibson” (Single, 2016)
”Birds” (Single, 2018)
”The River” (Single, 2018)

Soundcloud

Facebook

Instagram

http://www.sulferdust.com

Kommentit