Isänmaan toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 51

Kokkolasta jyrähtää.

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Nicumo

Vuosikymmenen verran Suomen metallikentillä temmeltänyt Nicumo on bändi, joka soittaa kotimaiseen mielenmaisemaan iskevää melodista melankolista metallia. Nykyään Kokkolan kulmilla majaansa nykyään pitävä bändin onkin tehnyt jo varsin mittavan uran. 2007 Ylivieskassa perustettu bändi vietti hetken etsien omaa suuntaansa ja jäseniä soittamaan, kunnes viimein vuoden 2009 aikana alkoi se kuuluisa iso pyörä pyöriä oikein todenteolla ja musiikin tekeminen sai vauhtia entistä kovemmalla tahdilla. Tähän päivään mennessä isoja kertosäkeitä ja tiukkoja riffejä tuuttaava Nicumo on ehtinyt tehdä paljon töitä, julkaissut muutaman levyn ja vakuuttanut yleisöjä keikkaillen ympäri Eurooppaa. Tällä viikolla kuitenkin tutustumme tinahääpäiviään viettävän bändin tarinaan hieman pintaa syvemmältä kysellen bändiltä itseltään totuttuun tapaan kuinka kaikki alkoi, mitä matkalla on sattunut ja mitä tästä eteenpäin.

Atte: – Muutin Kuopiosta Ylivieskaan 2006 vuoden alussa ja muuttokuormassa tuli mukana myös kasa opiskeluaikoina tehtyjä biisiraakileita. Aiemmista bändikuvioista olikin jo kulunut jokunen vuosi, mutta muuton aikoihin halu bändissä soittamiseen oli taas herännyt. Lähdin kuitenkin reissuhommiin heti 2006 vuoden alussa ja bändin perustaminen siirtyi otollisempaan hetkeen. Ylivieskassa ollessani näin kuitenkin aika ajoin Haapavedellä samoissa bänditouhuissa mukana ollutta Ilkka Bisteriä. Olin jo reissuhommissa ollessani miettinyt, että Ilkka voisi olla henkilö kenen kanssa bändiä voisi ruveta virittelemään. Ilkka tunsi Ylivieskan musapiirit hyvin, kun oli ehtinyt Ylivieskassa jo tovin asua ja bändeissä soitella. Niinhän siinä sitten aina kävi, että juttu lähti Ilkan kanssa luonnollisesti bändin perustamisen suuntaan aina kun nähtiin. Taidettiin elää vuoden 2007 kesää, kun treenikämppä oli hommattu ja muiden soittajien metsästys oli käynnissä. Bändin esiaste sai siis alkunsa vuonna 2007.

Atte: – ”Rumpalina aloitti Ilkan tuttava Hannu Illikainen ja Ilkka soitti bassoa ja örisi suloisesti. Laulajan tonttia hoiteli Wesku Mella ja toista kitaraa soitti Jarkko Ahola (ei se Teräsbetonin J.Ahola). Liikkeelle lähtö oli melko perinteinen eli coverit soittoon ja omia biisejä rinnalle tekoon. Pari ensimmäistä vuotta mentiinkin tuolla linjalla eikä bändillä tainnut olla edes nimeä. Porukka vaihtui bändissä tuona aikana jonkin verran erinäisistä syista johtuen. En muista tarkkoja aikoja milloin kukin on bändistä lähtenyt taikka bändiin liittynyt, mutta laulajan tonttia ehti hoitaa Weskun ja Ilkan lisäksi Risto Koskela ja Anssi Somero, basistina olla Marko “Makkiz” Kyrö ja Mico Mikkonen. Bändille annettiin nimi Nicumo vuoden 2009 syksyllä, jolloin kokoonpanokin alkoi kehittymään nykyiseen muotoon.”

Tapio: – ”Kokoonpano sekä musiikillinen ulosanti vakiintui tosiaan silloin vuonna 2009. Tuolloin bändissä soittivat Aki Pusa (rummut), Atte Jääskelä (kitara), Jarkko Ahola (kitara), Hannu Karppinen (laulu) sekä Sami Kotila (basso). Tällä kokoonpanolla Nicumo myös teki kaksi ensimmäistä EP-julkaisuaan. Jarkko lopetti bändihommat joskus 2011-2012 vuodenvaihteessa. Tuolloin minua pyydettiin hoitamaan toista kitaristin paikkaa. Tunsin kaikki bändin jätkät jollain tapaa jo entuudestaan ja Nicumon musiikki sopi sielunmaisemaani erinomaisesti, joten päätös Nicumoon liittymisestä oli äärimmäisen helppo tehdä. Bändin molemmat albumit on siten työstetty nykyisellä kokoonpanolla.”

Hannu: – Meidän biisien sävellyksestä on pääasiassa läpi koko bändin historian vastannut Atte. Kyseessä ei ole ollut mikään sääntö että vain yksi saa tehdä biisejä, vaan Atte on ollut meistä se selkeästi tuotteliain säveltäjä. Kuitenkin tätä nykyä enemmän ja enemmän muidenkin biisejä alkaa löytää tiensä soittoon asti. Sanoituksista olen, ainakin tähän asti, saanut vastata ihan itsekseni. Siinäkään toki ei mitään sääntöä ole, mutta muut bändiläiset ihmeen vähän ovat päästäneet sisäistä runopoikaa valloilleen. Sanoituksesta ei löydy mitään varsinaista teemaa. Yhtäläisyyksiä kappaleiden väliltä toki löytyy: Jos joskus teksti on tuntunut jäävän kesken ja tarvitsevan lisää mittaa, on se voinut saada ns. “jatko-osan” toisesta biisistä. Pyrkimys kuitenkin olisi, että kukin kappale saa tunnelmaansa sopivimman tekstin. Välillä onnistun tunnelman luonnissa paremmin ja välillä huonommin.”

”Vuosien varrella tästä meidän tiiviiksi kasvaneesta porukasta on tullut kuin veljeskatras. Niin hyvässä kuin pahassa.”

Sami: – ”Aika pitkälle on menty niin, että Atte tyrkkää kappaleellisen verran kitarointia kuunneltavaksi ja eipä siinä ole tarvinnut paljon muuta kuin alkaa säveltää muita soittimia ja lauluja kaveriksi. Atelta tulee niin valmista tavaraa. Sitten se tyrkkää jo seuraavan kappaleen kehiin. Pöytälaatikko natisee itselläkin erilaisia riffejä ja biisinpuolikkaita, mutta niitä ei ole vielä kerennyt alkaa työstämään valmiiksi asti. Olishan se tietenkin piristävää tehä välillä niitä kolmen riffin 2 minuutin mittasia biisejäkin”, Sami naurahtaa. ”Omat biisi-ideat työntyvät jostain takaraivosta sormiin ja sitä kautta jammailemalla riffin muotoon tai sitten ihan alkaa päässä soimaan joku rallatus joka pitää sitten mahdollisimman pian soittaa ja äänittää.”

Hannu: – ”Omaan tekemiseen vaikuttaneita bändejä, artisteja ja soittajia on meistä jokaisella varmasti sen verran listattuna että varataanko sitä varten vaikka ihan oma haastattelu?” nauraa Hannu.
Tapio: – ”Vaikutteista on usein puhuttukin, ja varmaan yksi salaisuus helpon yhteistyön takana on kaikkiruokaisuus ja vaikutteiden monipuolisuus. Meidän keskinäiset musiikkimieltymykset vaihtelee melko paljon ja varmaan läpi jokaisen musiikkigenren. Joka jätkän musiikkimakua selkeästi yhdistävä tekijä on kuitenkin metalli.”

Hannu: – ”Tämä koko touhu tässä bändin parissa on todella inspiroivaa! Joka kerta keikan jälkeen on fiilis, että: “Milloin uudestaan!?” ja kaikkien julkaisujen jälkeenkin on aina ollut hetken äärettömän tyytyväinen tuotokseen ja kokenut lähes isällistä ylpeyttä levyä käsissään pyöritellessä… Mutta kylläpä sitä aikalailla jo vartin päästä sen jälkeen alkaa ääneen uhoamaan että ”Seuraavasta tulee kyllä vielä helevetisti parempi!” Siinähän sitä inspiroituu! Toisilta bänditovereilta saa kannustusta tehdä aina parhaansa ja hiukan sen yli. Vuosien varrella tästä meidän tiiviiksi kasvaneesta porukasta on tullut kuin veljeskatras. Niin hyvässä kuin pahassa.”

Sami: – ”Suurimmat vaikuttajat oman soittotyylin takana ovat Steve Harris ja Cliff Burton. Sieltä on lähtenyt ajatus jalostumaan, että soiton pitää olla monipuolista, nopeaa, voimakasta ja sooloilu on sallittu. Unohtamatta sitä tosiasiaa, että basson pitää tukea koko pakettia ja groovata rumpujen kanssa ihan täysiä. Imen itseeni vaikutteita mistä tahansa omaan makuun kolahtavasta musiikista. Nykyään tulee kuunneltua liian vähän musiikkia, pitäisi kuunnella enemmän. Inspiroidun eniten mahtavista keikkafiiliksistä ja uutta musiikkia tehdessä tulevista onnistumisen tunteista, kun uusi kappale saadaan rullaamaan ja kuulostamaan timantilta. Halu on tehdä uutta ja pyrkiä saamaan oma sävellyskynä tuottamaan kokonaisia kappaleita.”

Hannu: – ”Parasta ja palkitsevinta musiikin tekemisessä on se, kun saa esittää näitä hengentuotoksiaan yleisölle ja huomaa jonkun tosissaan fiilistelevän sitä. Ja kyllähän se porukassa soittaminen on edelleen ihan saatanan hauskaa hommaa!”

”Menomatkan laiva Turusta Tukholmaan hajosi jo satamassa, seuraava laiva lähti 12 tuntia myöhemmin.”

Sami: – ”On todella mahtava olla näiden ihan parhaiden ukkojen kanssa tekemässä meidän omaa musiikkia, jota voi käydä keikoilla soittamassa itsevarmana ja vieläpä että se uppoaa yleisöön -se on se onnistumisen ja ylpeyden tunne ja varmuus että on tekemässä asioita oikein.”

Hannu: – ”Parhaita keikkakokemuksia on kyllä hankala listata… Jos jotakin yksittäisiä haluaa nostaa esiin, niin viimeisin kerta Kokkolassa West Coast Billiardissa oli mahtava! Unkarin kierros oli myös kokonaisuutena parhaita reissuja ikinä!”

Tapio: – ”Molempia ääripäitä löytyy ihan sopivasti. Soitannollisesti ei onneksi olla sen vakavammin kustu keikkoja koskaan, eikä teknisiä murheitakaan ole järin sattunut. Yleisöhän sen keikan kuitenkin loppupeleissä hyväksi tekee… Vuorovaikutus yleisön kanssa on keikoilla hienointa antia. Upeita keikkoja on ollut paljon ja mikä parasta niin enenevissä määrin. Huonoimpienkin keikkamuistojen kohdalla onneksi aika parantaa haavat ja kultaa muistot. Huonot keikkakokemukset muuttuvat yllättävänkin nopeasti jutuiksi, joille on mukava naureskella jälkeenpäin. Ulkomailla tehdyt rundit on aika hyvä läpileikkaus sitä parasta ja paskinta. Norjassa tehtiin meidän ensimmäinen ulkomaan kierros ja sehän oli vähän Spinal Tap – hengessä etenevä reissu. Menomatkan laiva Turusta Tukholmaan hajosi jo satamassa, seuraava laiva lähti 12 tuntia myöhemmin. Ylinopeuksilla paukutettiin Tukholmasta Osloon ja puhelimen ääressä varmistelemaan että keikkapaikalla odotelevat saapuvaksi. Saavuttiin sovittua deadlinea ennen paikalle, ja silti meille varattua backlinea roudattiin juuri pois. Ei auttanut ruinaus, keikkaa ei soitettu. Sen yön majoitus oli jaettu meille kolmeen eri osoitteeseen ympäri Osloa. Yhden autokunnan piti ajella pikkuhiprakassa erään majoittajan auto majoituspaikalle, tämä kun oli niin maistissa ettei siitä olisi mitään tullut.”

– ”Loppurundi ei sujunut paljon kummemmin. Ylinopeussakkoja, 17h ajamista yhtä soittoa ilman kunnon ruokataukoa jne. Onneksi tehtiin uusi rundi Norjaan viime talvena, silloin kaikki menikin jo huomattavasti paremmalla kaavalla.”

Hannu: – ”Tulevaisuuden tavoitteina oon aina pitäny sitä, että saataisiin mahdollisuuksia soittaa isommille yleisöille ja sitä kautta levittää tätä meidän musiikin ilosanomaa. Olisi hienoa päästä “valloittamaan” enemmän näitä Suomen klassisia keikkamestoja!

Tapio: – ”Hannun kommenttiin on helppo yhtyä. Kokemusta meillä on jo sen verran, että tiedetään olevamme valmiita pidempäänkin kiertueeseen. Sellaisen järjestäminen ja kokeminen on tietysti yksi tavoite. Hyvän musiikin tekeminen on luonnollisesti päätavoite. Aiemmista tuotoksista voi olla ylpeä ja seuraavan julkaisun rima on asetettu tietenkin entistä korkeammalle. Joten hyvät lukijat, arvoisa melodisemman-hevin-nälkäinen herrasväki; Nicumo tarjoaa pahimpaan melodiannälkäänne pikaista helpotusta, esim. Spotifyn ja Youtuben välityksellä. Käykää ottamassa uusi sinkku haltuun!”

Nicumo
Tapio Anttiroiko – Kitara & taustalaulu
Atte Jääskelä – Kitara
Hannu Karppinen – Laulu
Sami Kotila – Basso
Aki Pusa – Rummut

Julkaisut
”Close Our Eyes For Good” (EP, 2010)
”Scars And Glassy Eyes” – (EP, 2011)
”The End Of Silence” (Albumi, Inverse Records, 2013)
Storms Arise” (Albumi, Inverse Records,

Nicumon virallinen kotisivu

Nicumo Facebookissa

Nicumo Instagramissa

Kommentit