Isänmaan Toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 8

Kirjoittanut J.Anttolainen - 30.9.2017

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan käyttää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Enragement

Enragement/Kuva Joel Korhonen

Helsinkiläinen Enragement sai alkunsa vuonna 2006 Nummelassa. ”Hard Rock Hallelujah” ja ”Mikä Kesä” täyttivät Anssi Kelan tunnetuksi tekemän kaupungin radioaallot. Rumpali Lasse Sannikka ja kitaristi Erkka Järvinen soittivat näppärästi nimetyssä progemetalliyhtyeessä Cakstus, jonka veikeä nimi aiheutti kikatuksia lähipiirin hevimiesten keskuudessa. Aikalaiskertomukset ja nummelalainen historiankirjoitus eivät kerro, liittyykö kyseisen nimen tahallinen väärinymmärtäminen Cakstuksen hajoamiseen, mutta joka tapauksessa kaksi edellä mainittua herraa päättivät lopettaa progeilun ja perustaa metallibändin. Kaksikko värväsi laulajakseen Jouni Mäkelän ja nimesi bändinsä Enragementiksi. Trio pisti tällä vajaalla kokoonpanolla kasaan liudan biisejä ja päätti osallistua Ääni ja Vimma -bändikisaan keväällä 2007. Pari viikkoa ennen bändin ensiesiintymistä joku kuitenkin huomasi, ettei bändillä ole basistia. Kitaristi Tuomas Iivanainen kiskottiin touhuun mukaan huolimatta siitä, ettei hän ollut koskaan bassoon koskenutkaan. Myyntipuhe oli petollisen tuttu: ”No, se on vaan basso… Saat naisia ja kunniaa…”, joten arvata saattaa, minkälainen tämän poppoon menestys kyseisessä bändikisassa sitten oli.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ääni ja Vimma 2007 -kisan jälkeen Tuomas jatkoi bändin kakkoskitaristina ja samana vuonna Atte Ojanne, kitaristi hänkin, värvättiin nyt viisihenkisen bändin basistiksi. Bändi jatkoi tällä kokoonpanolla toimintaansa harrastuspainotteisesti Nummelassa metallin eri tyylilajeja kokeillen. Vuoden 2011 tienoilla kaikki bändin jäsenet olivat muuttaneet pääkaupunkiseudulle ja vokalisti Jouni Mäkelän ja kitaristi Erkka Järvisen mielenkiinto Enragementia kohtaan alkoi olla hiipunut, joten he päättivät keskittyä muihin projekteihinsa. Atte Ojanne siirtyi bassosta kitaraan, ja basistiksi värvättiin Brymir-yhryeen Jarkko Niemi. Samoihin aikoihin bändi päätti asettaa toiminnalleen selkeät tavoitteet ajanviettojamittelun sijaan. Vokalistin puuttuminen hoidettiin mahtipontisesti ei yhdellä, ei kahdella vaan suoraan kolmella uudella vokalistilla eli kaikilla yhtyeen kielisoittimien soittajilla. Enragementin tyylisuunnaksi vakiintui death metalin eri alagenrejen yhdistely. Aiemmat kokeilut jäivät vaikuttamaan intohimona lisätä musiikkiin vivahteita äärimetallin muista tyylilajeista, esimerkkeinä bändit Dying Fetus, Nile, Hour of Penance, Fleshgod Apocalypse ja Abominable Putridity. Enemmän on enemmän ja useampi kokki voi tehdä hyvän sopan, kuten vanha sananlasku sanoo.

Uusia biisejä alettiin tehdä tuoreella otteella ja niistä hiottiin aiempaa valmiimpia tuotoksia. Näistä biiseistä muodostui bändin debyyttialbumi ”Omnimalevolence of Man”, joka nauhoitettiin tee-se-itse -meiningillä kahdessa eri kotistudiossa ja vielä kolmannessa nuokkaristudiossa vuonna 2014. Levy julkaistiin saman vuoden kesällä omakustanteisena, ja Enragementin varsinainen aktiiviura alkoi. ”Omnimalevolence of Man” -levyn tiimoilta kuvattiin alkuvuodesta 2015 ohjaaja Joel Korhosen johdolla ”Black Widow” -biisiin video, joka saavutti yllättävän suurta huomiota Youtuben Metal Monks -kanavalla.

Bändi jatkoi oman tyylinsä kehittämistä yhdistelemällä lisää extreme metalin eri genrejä death metalin alagenreistä muodostuvaan pohjaan entistä rohkeammin ja nauhoitti 2016 kesällä Suomenlinnan Studiossa Viktor Gullichsenin kanssa toisen albuminsa ”Burned, Barren, Bloodstained”. Jossain syksyn 2016 aikana ”Black Widow’n” musiikkivideo herätti Inverse Recordsin kiinnostuksen Enragementiin, mikä johti sopimukseen seuraavan levyn julkaisusta alkuvuodesta 2017 juuri sopivasti, kun uuden levyn miksaukset ja masteroinnit oli saatu hiottua valmiiksi. ”Burned, Barren, Bloodstainedin” julkaisua alettiin valmistella kuvaamalla Joel Korhosen rautaisen vision johdattelemana musiikkivideota albumin sinkkulohkaisulle ”Blood for the Sun God”. Inverse Records julkaisikin ”Burned, Barren, Bloodstained” -albumin kesäkuussa 2017. Lähitulevaisuudessa on suunnitteilla pari vielä julkistamatonta keikkaa Helsingissä ja Tallinnassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sanoitustensa puolella bändi on tutkaillut ihmisluonnon ja yhteiskunnan synkempiä ilmiöitä niin historiallisista, psykologisista kuin uskonnollisistakin näkökulmista. Usein sanoituksen inspiraatioksi riittää jo yksinään se, että avaa lehden ja toteaa jälleen kerran ihmisen olevan suhteellisen kieroutunut otus.

Tarkoituksenaan tuoda jotain uutta metalliskeneen kuitenkaan keksimättä pyörää uudelleen on Enragement luonut oman ainutlaatuisen soundinsa. Kun lisää kokeellisiakin äärimetalligenrejen yhdistelmiä death metalista muodostuvaan brutaalin runkoon, on mahdollista, ettei jokainen biisi kuulosta samalta eikä bändi samalta kuin muut.

Enragement
Lasse Sannikka – Rummut
Tuomas Iivanainen – Kitara & vokaalit
Atte Ojanne – Kitara & vokaalit
Jarkko Niemi – Basso & vokaalit

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Julkaisut
”Omnimalevolence of Man” (albumi, 2014)
”Blood for the Sun God” (single, 2017)
”Burned, Barren, Bloodstained” (albumi, 2017)

Spotify
Bandcamp
www.enragementband.com
Twitter
Instagram

Luetuimmat

Uusimmat