Disclarity

Isänmaan Toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 9

Kirjoittanut J.Anttolainen - 7.10.2017

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan käyttää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Disclarity 

Disclarity

Disclarity on Lahdessa vuonna 2011 perustettu modernia metallia soittava bändi. Sen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Henri Volanen (laulu), Jori Routo (rummut), Nino Volanen (kitara), Markus Saarikivi (kitara) ja Kalle Niskanen (basso). Toisensa jo kouluajoista asti tunteneilla miehillä oli suunnilleen samankaltainen musiikkimaku ja käsitys siitä, minkälaista musiikkia haluttaisiin tehdä. Oman bändin perustaminen oli siis miltei väistämätöntä – keikkalavojen loiste ja mukana laulavat fanit mielessä demojen sorvaaminen lähti liikkeelle kuin itsestään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuonna 2012 Disclarity voitti lahtelaisen bändiskaban nimeltä SoundX, jonka kautta aukeni mahdollisuus äänittää EP Hollolan Petrax studiolla. EP:n nimeksi tuli ”Lost Integrity”, ja se oli aika stoner-henkistä musiikkia – kaukana nykyisestä soundista. EP:n tekemisen jälkeen vuonna 2012 Markus jäi pois bändistä, ja Eetu Heikkilä liittyi bändiin seuraavana vuonna. Seuraavaksi alettiin säveltää biisejä tulevalle debyytille, ja musiikillinen suuntaus kääntyi modernimpaan suuntaan, ”corempaan” metalliin. Eetun lähdettyä bändistä vuonna 2015 Ville Patrikainen Circle of Contempt -bändistä ja Juhamatti ”Juhis” Kauppinen Enthrone the Unborn– ja Scarecell -bändeistä vaihtelivat keikkakitaristin roolissa. Juhis liittyi bändiin vakituisella sopimuksella joulukuussa 2016. Jorin opiskellessa rumpujen soittoa Musicians Institutessa Kaliforniassa korvaavan rumpalin roolissa on vuoden 2017 alusta ollut Before the Dawn– ja Chaos Injected -bändeissä soittava Henri Nordman.

 

”What Will Be Left” -debyytti julkaistiin omakustanteena vuoden 2016 toukokuussa, ja se sai varsin hyvän vastaanoton. Disclarity pääsi Kaaoszinen Demonurkan kautta äänestykseen, jonka bändi voitti ansaiten keikan vuoden 2016 Nummirockissa. Isoilla festivaaleilla suurien bändien kanssa heitetty keikka innoitti eteenpäin, ja uutta materiaalia kirjoittanut Disclarity julkaisi keväällä  2017 ”The Devil Inside” -singlen ja musiikkivideon. Nousukiito jatkui yhä kovempana, ja uuden singlen myötä bändi sai support-paikan ruotsalaisen Dead By Aprilin 14 keikkaa sisältävältä Worlds Collide Euroopan -kiertueelta. Kiertue starttasi Jöötteborista 2.9. ja loppui Kööpenhaminaan 18.9. Kierrettyään Saksan, Tshekin, Unkarin, Italian, Itävallan, Sveitsin, Englannin, Tanskan, Hollannin ja Ruotsin oli Disclaritylla jälleen uutta musiikkia julkaistavanaan. Kiertueensa aikana bändi huomasi, miten lämpimästi eurooppalainen yleisö otti bändin vastaan ja innostui Pohjolan metallimusiikista. Tämä innoitti bändiä entisestään, ja uusi ”Ghosts”-nimisen single näki päivänvalon. Uusi single antaakin hyvän kuvan bändin nykytilasta ja siitä, miten soundi kehittyi entisestään, ja miten uudet kokemukset vaikuttivat musiikin tekemiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suuria musiikillisia vaikuttajia Disclaritylle ovat olleet bändit kuten Architects, Fit For A King, Bring Me The Horizon ja Northlane. Suurena motivaattorina on ollut aina myös oman musiikin vieminen ulkomaille. Suomessa moderni metalcore on jokseenkin tuntemattomassa asemassa 2000-luvun alun bändien lopetettua.

Tällä hetkellä Disclarity teroittelee hokkareitaan, lisää teippiä lapaan ja työstää uutta materiaalia tarkoituksenaan saada uusia veisuja kansan kuunneltavaksi jo ennen vuoden loppua. Pohjaton usko omaan tekemiseen ajaa Disclaritya jatkuvasti kehittymään isommaksi ja paremmaksi.

Disclarity
Henri Volanen – vokaalit
Nino Volanen – kitara
Kalle Niskanen – basso
Juhis Kauppinen – kitara & vokaalit
Jori Routo (Henri Nordman) – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Julkaisut
”Lost Intergy” (EP 2012)
”What Will Be Left” (CD 2016)
”The Devil Inside” (single 2017)
”Ghosts” (single 2017)

Facebook
Youtube
Instagram
Bandcamp
Spotify

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat