Järjestän keikkoja – siis olen? Osa 11: Selviytyjät

Viime vuosina on saanut harmillisesti todistaa, kuinka erinäisiä tapahtumia vaivaa yleisökato. Eikö live-musiikki enää kiinnosta? Eikö Youtube-sukupolvi enää jaksa raahautua paikalle todistamaan live-bändejä, kun ”kokemuksen” saa kotisohvalle netin kautta. Vai onko tarjonta jo niin laajaa, että vain isoimmat bändit vetävät yleisöä? Suomessakin toimii ammattimaisten keikkajärjestäjien ohella liuta porukoita, jotka järjestävät tapahtumia rakkaudesta musiikkiin. Juttusarjan viimeisessä haastattelussa ääneen pääsee Seinäjoen Selviytyjät. Selviytyjien Peksille kuuluu myös kiitos siitä, että idea tästä sarjasta syntyi.

Ketä oikein olette ja mihin järkkäilette keikkoja?

– Olemme pienimuotoinen Selviytyjät-porukka Seinäjoelta ja järjestämme festareita, keikkoja, musiikki- ja stand up -klubeja sekä reissuja matkustamistoimisto Kekkoslovakia Travelsin nimissä. Aikoinaan aloimme järjestää kaikenlaista lähinnä sen takia, että kukaan muu ei tällaista puuhannut, ainakaan täällä Etelä-Pohjanmaalla. Päätimme, että mehän teemme, mitä haluamme, ja muut tekevät, mitä osaavat. Tätä klubitoimintaa olemme järjestäneet vuodesta 2006, mutta itse tällä Selviytyjät-klubi -nimellä vasta tästä syksystä.

Muistatko ensimmäisen järjestämänne keikan? Mikä itse asiassa toi teidät tälle alalle?

– Ensimmäinen tapahtuma karkasi aika reippaasti lapasesta, kun sen ensin piti olla ihan pienen porukan “festivaali”: 2–3 bändiä ja pidetään hauskaa viikonloppu. Siitä alkoi kehkeytyä kiinnostusta niin juhlijoiden kuin bändienkin piirissä. Hankittiin isompi paikka, jossa oli paljon leiriytymistilaa, ja lava saatiin sisätiloihin. Siitä se sitten lähti, Selviytyjät Private MetalFest vuonna 2006. Festari itsessään on täysin yksityinen tapahtuma, johon pääsy on vain kutsun saaneilla. Festivaaliosallistujista alkoi vuosien myötä kasvaa enemmänkin yhteisö kuin nesteralli. Siihen alettiin sitten kasata tapahtumia ja tekemistä ympäri vuoden.

Miten näet live-keikkojen tilan nykyään? Ukkoutuuko keikkayleisö?

– Nyt on alkanut olla aikamoinen kato keikoilla, festareilla ei niinkään (kännisin silmin katsottuna). Ottaa päähän, kun ihmettelee, missä kaikki luuraavat. Päätimme sitten iskeä kesän jälkeen tilanteeseen Selviytyjät-klubi -touhulla: hankitaan perkeleen kovat esiintyjät ja paikka täyteen. Kaikkina kolmena kertana näin on käynytkin, ja neljäs klubi-ilta on tammikuussa. Toivotaan, että saataisiin porukka takaisin keikoille.

Mikä on keikkojen järjestämisessä parasta? Entä rassaavinta?

– Rassaavinta on se, että kaikista keikkahirmuistakin tuntuu tulleen sellaisia mukavuudenhaluisia velliperseitä, jotka inisevät kotona “olis ollut kyllä kiva lähteä, mutta ei jaksa/oon liian vanha/blaablaa”. Ennen ajettiin keskellä viikkoa toiselle puolelle Suomea katsomaan jotain keikkaa, oli rahaa tai ei, aina sitä sen verran keksittiin.

Parasta taas on, kun näkee bändin ja yleisön menevän samassa hurmoksessa, eli molemmilla on ihan tajuton meno. Ja kaikkein hienointa on, kun bändi tulee kiihko silmissään hehkuttamaan keikkaa ja/tai tapahtumaa! Hemmetin hyvin kiteytettynä touhu ja palaute löytyy tästä lyhyestä pätkästä:

[aesop_video align=”center” src=”youtube” id=”cRwGBOLGrrw” disable_for_mobile=”on” loop=”on” autoplay=”on” controls=”on” viewstart=”on” viewend=”on”]

Miten haalitte bändit tapahtumiinne? Mitä pidätte perusteena buukkauksille?

– Eipä ole genrerajoja, metallin sisällä siis, eli aika avoimia olemme melkein kaikelle. Tai siis ihan kaikelle, jos musiikki on hyvää. Meille ei ole ollut väliä, miten tuntematon tai tunnettu bändi on, kunhan meininki on loistavaa. Siinä olemme kyllä mielestämme onnistuneet pirun hyvin (koputetaan puuta ja lujaa), huonoja muistoja ei käytännössä taida olla.

Mikä on mieleenpainuvin järjestämäsi keikka ja miksi? Entä nähty keikka?

– Kaksi keikkaa kyllä tökkii takaraivoa aika lailla yhtä paljon: Forest Stream Venäjältä ja Fallen Utopia Itävallasta meidän omilla festeillä. Täytyy jumalauta tupeeta nostaa, kun jätkät ajoivat autoilla ja ilman tietoa keikkapalkkiosta Etelä-Pohjanmaalle asti. Moskovasta ajoivat 34 h per suunta ja Itävallasta ties miten monta päivää. Ne keikat räjäyttivät kyllä pankin, niin törkeän kovaa menoa ei kyllä ole pitkään aikaan nähty, niin bändien kuin yleisön puolelta.

Jos saisit täydellisen vapauden, mitkä kolme artistia haluaisit keikalle ja minne?

– Paikalla ei niinkään olisi väliä, kunhan se on Rytmikorjaamo, mutta kyllä Axel Rudi Pell pitäisi pikkuhiljaa Suomeen hinata. Sivuhyppäyksenä metallista: Pennywise on jäänyt näkemättä, se jossain pienellä baariklubilla. Ja sitten Porkka Playboys. Ihan mihin vain saavat Ladan ajettua.

Mitä terveisiä tai neuvoja haluaisit sanoa uusille keikkajärjestäjille tai sellaiseksi suunnitteleville?

– Jokin asia menee aina vituilleen. Kun osaat varautua siihen henkisesti, asioilla on tapana järjestyä. Jos et osaa ottaa vastaan vastoinkäymisiä, älä järjestä. Yleisesti ottaen kannattaa miettiä, mikä kaikki voi mennä pieleen ja kun niin käy, kuka tekee ja mitä asialle. Niinkin pieni asia kuin vessapaperin riittävyys voi olla suuri. Monet sinkut kiitelleet.

Entäpä terveiset yleisölle?

– RRREMMIHIN! Menkää keikoille! Tukekaa bändejä ostamalla niiden paitoja ja levyjä! Tunkekaa eturiviin ja huutakaa niin, että vittu repeää!

[aesop_video align=”center” src=”youtube” id=”gv9_7RMlLdU” disable_for_mobile=”on” loop=”on” autoplay=”on” controls=”on” viewstart=”on” viewend=”on”]

Mikä on seuraava järjestämänne tapahtuma? Miksi sinne kannattaa saapua?

– Carnalation ja Funeral For The Masses, Bar 15, Seinäjoki, 14.1.2017. Meillä on siellä sellainen välitön ilmapiiri koko illan ja tuntemattomiin pöytiin voi mennä juttelemaan, jos vaikka yksin sattuu lähtemään keikalle. Perinteisesti ollaan jaettu klo 21 paikallaolijoille 30 alennusranneketta, joilla saa häpy hour -hintaan juomia koko illan.

Haastattelu: Rudi Peltonen
Kuvat: Jarmo Hänninen Photography