John Smith Rock Festivalin ohjelmisto kasvaa: festivaalia vahvistamaan muun muassa Beast In Black ja Insomnium

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.10.2017

Ensi kesänä 20.-21. päivä heinäkuuta Laukaalla Peurungassa järjestettävä Suomen rockein festivaali John Smith Rock Festival on julkaissut lisää esiintyjiä ensi vuoden tapahtumaansa. Festivaaliin jo aiemmin kiinnitetyn Cyhran lisäksi ohjelmistoon on nyt vahvistettu esiintyjiksi marraskuussa debyyttialbuminsa julkaiseva Anton Kabasen (ent. Battle Beast) luotsaama Beast In Black, progressiivisen metalin taitaja Insomnium sekä Nightwishin kitaristin Emppu Vuorisen luotsaama raskaan rockin jyrä Brother Firetribe. Festivaali on kertonut tuoreista kiinnityksistään seuraavaa:

”Lähdettiin julkaisemaan omalla linjalla, nämä bändit ei selittelyjä kaipaa vaan käyvät meidän kattaukseen kuin nenä päähän. Lisää julkistuksia tulossa pitkin loppuvuotta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuosi 2018 jatkaa musiikillisesti John Smithin osalta samaa linjaa kuin edelliset vuodet, mukana metallia, rokkia, säröä, vanhaa, uutta, kaunista, rumaa, tummaa ja vaaleaa! Mutta ennen kaikkea saakelin kova kattaus huikeassa miljöössä!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat