Soilwork

Jyväskylän Lutakon syksyn ohjelmistossa mukana kaikkea aina Raised Fistista Trio Niskalaukaukseen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.9.2017
Soilwork

Jyväskylän Tanssisali Lutakon syksyn monipuolinen ohjelma on pääosin julkaistu. Kansainvälistä väriä loppuvuoden ohjelmistoon tuovat muun raskaat ruotsalaiset Raised Fist, Soilwork ja Mustasch, progressiivista rockia soittavat puolalainen Riverside ja norjalainen Leprous sekä sveitsiläinen folk metal -suuruus Eluveitie ja soulia rockiin yhdistävä yhdysvaltalainen The Bellrays.

Myös syksyn kotimainen musiikkikattaus on jälleen vahva. Liput Antti Tuiskun ja Don Huonojen konsertteihin on jo loppuunmyyty, mutta muihin loistaviin iltoihin lippuja on vielä saatavilla. Kotimaisia kohokohtia ovat muun muassa Dave Lindholmin, Heikki Silvennoisen ja Pepe Ahlqvistin muodostama suomibluesin superkokoonpano SF Blues syyskuussa, Lauri Tähkä lokakuussa, Klamydia marraskuussa ja komean paluun tehnyt Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus joulukuussa. Genreskaala on laaja ulottuen Kikattavan Kakkiaisen lasten discosta Ajattaran black metalliin ja Timo Lassy Bandin jazz-ilmaisusta Gangsta Soul -nimellä kulkeviin rap-bileisiin.

Konserttilippujen hinnat on pyritty pitämään edelleen edullisina, Jyväskylässä onkin mahdollista nauttia elävästä musiikista huomattavasti esimerkiksi Helsinkiä halvemmalla. Lutakon syksyyn mahtuu myös joitakin iltoja, joihin yleisöllä on täysin ilmainen sisäänpääsy. Näissä illoissa pääsee näkemään mielenkiintoisia vaihtoehtoisempaa musiikkia esittäviä artisteja, kuten Ghost World, NYOS ja Joose Keskitalo sekä ensimmäisen varsinaisen keikkansa soittava ukulele-duo UkuLayla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jelmu järjestää Tanssisali Lutakon keikkojen lisäksi myös kahta liveklubia muualla kaupungissa: Ilokiven Live Forever -illoissa nähdään muun muassa Tuomari Nurmio, Laineen Kasperi ja Eva & Manu, Mustan Kynnyksen Live Is Life -klubeilla taas esimerkiksi Jukka Nousiainen ja Kauriinmetsästäjät ja Pelle Miljoona United.

Lutakon varmistuneet tulevat keikat:
To 31.8. Lystin Startti: Kikattavan Kakkiaisen Lasten Disco Klo 18 Ilmainen!
Pe 1.9. Gangsta Soul: GASELLIT, MOUHOUS, DJ Lyttä 8€/6€ (10€)
La 2.9. WINTERSUN, VALKEAT 27€/25€ (30€)
Pe 8.9. AJATTARA, THYRANE, LUX MORTI 12€/10€ (14€)
La 9.9. JKL Punk/HC Sessions: FORESEEN, UNKIND, KOHTI TUHOA, PLAGUEBREATHER 8€/0€ (10€)
To 14.9. GHOST WORLD, PLASTIC TONES, HUONO IDEA Ilmainen! K18
Pe 15.9. SF BLUES 22€/20€ (25€) K18
La 16.9. WÖYH!, SARA 14€/10€ (16€)
Ke 20.9. AMORPHIS 27€/25€ (30€)
To 21.9. JOOSE KESKITALO, VÄHÄSARJA, SAMOAJA Ilmainen! K18
Pe 22.9. PAHA KAKSONEN FEAT. RANE RAUTIAINEN PLAYS RAJUILMA, BADGERED 6€/0€ (8€) K18
La 23.9. DON HUONOT, ELIAS GOULD 27€/25€ (30€) K18
Ke 27.9. RIVERSIDE (POL) 20€/18€ (22€) K18
Pe 29.9. VIIKATE, LYIJYKOMPPANIA 18€/15€ (20€) K18
La 30.9. Lasten Lysti – Loistodisco: TOISTUVAT YLLÄTYKSET, Flowers Of Life Klo 12-15 Liput 5€ vain ovelta
La 30.9. HERRA YLPPÖ & IHMISET 15€/13€ (17€)
Su 1.10. Levymessut Klo 12-16 Liput 3€ vain ovelta
Ke 4.10. NYOS Ilmainen! K18
To 5.10. Kauppakadun Approbatur: UKULAYLA Ilmainen! K18
Pe 6.10. MILJOONASADE, RAJAN TAKAA 18€/15€ (20€) K18
La 7.10. LAURI TÄHKÄ, TILHET PAJUT JA MUUT 25€/23€ (28€) K18
Ke 11.10. MUSTASCH (SWE), HEAVY TIGER (SWE) 27€/25€ (30€)
To 12.10. SATELLITE STORIES 10€/8€ (12€)
Pe 13.10. JULMA-HENRI: AL-QAIDA FINLAND 10 V 12€/10€ (14€)
La 14.10. SAMULI PUTRO 18€/15€ (20€) K18
To 19.10. BATTLE BEAST, TEMPLE BALLS 15€/13€ (17€)
Pe 20.10. Gangsta Soul: GETTOMASA, AIVOVUOTO, DJ Lyttä 8€/6€ (10€)
La 21.10. S-TOOL, RED ELEVEN 12€/10€ (14€) K18
Ke 25.10. LEPROUS (NOR), AGENT FRESCO (ISL), ALITHIA (AUS), ASTROSAUR (NOR) 20€/18€ (22€)
Pe 27.10. SANTA CRUZ, THE EMPIRE STRIKES 12€/10€ (14€)
Ke 1.11. THE BELLRAYS (USA), RÄJÄYTTÄJÄT 12€/10€ (14€) K18
Pe 3.11. ENSIFERUM, WHISPERED 16€/14€ (18€)
To 9.11. TIMO LASSY BAND 16€/14€ (18€)
To 16.11. ANTTI TUISKU 27€/25€ (30€)
Pe 17.11. SOILWORK (SWE) 24€/22€ (27€)
La 18.11. Gangsta Soul: EEVIL STÖÖ, DJ KRIDLOKK, Betonipossu presents: PYÖVELI, DJ Lyttä 8€/6€ (10€)
La 25.11. KLAMYDIA, ÄPÄRÄT, NUORET SANKARIT 18€/15€ (20€)
To 30.11. ROOTS OF LOVE plays the music of Jimi Hendrix 16€/14€ (18€) K18
Pe 1.12. STEVE’N’SEAGULLS 18€/15€ (20€) K18
La 2.12. SEMINAARINMÄEN MIESLAULAJAT 24€/20€ (27€) K18
La 9.12. TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS 22€/20€ (25€) K18
To 14.12. ELUVEITIE (SUI), SILENT CIRCUS (SUI) 20€/18€ (22€)
Pe 15.12. RAISED FIST (SWE) 27€/25€ (30€)
Pe 29.12. PARIISIN KEVÄT 20€/18€ (22€)
La 30.12. JKL Punk/HC Sessions: PÄÄ KII, LOOSE PRICK, AVAIMET ELÄMÄÄN, TUOMAS TAPIO & SÄRKYNYTSYDÄMISET 8€/6€ (10€)

LIVE IS LIFE / MUSTA KYNNYS
(Hannikaisenkatu 16)
LA 30.9. MÄSÄ, JUKKA NOUSIAINEN 6€/5€ (8€) K18
LA 21.10. KAURIINMETSÄSTÄJÄT, DALLAS KALEVALA 6€/5€ (8€) K18
LA 18.11. PELLE MILJOONA UNITED 10€/8€ (12€) K18
LA 2.12. NICOLE 6€/5€ (8€) K18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIVE FOREVER / ILOKIVI
(Keskussairaalantie 2)
PE 15.9. LAINEEN KASPERI, NO USE 8€/6€ (10€) K18
PE 20.10. KUUDES SILMÄ, 1981, RUE MORGUE, SUBMISSION 6€/5€ (8€) K18
LA 28.10 EVA & MANU 10€/8€ (12€) K18
PE 10.11. SMC LÄHIÖROTAT, ST.HOOD 8€/6€ (10€) K18
PE 17.11. DUMARI & SPUGET 18€/15€ (20€) K18
LA 9.12. ELÄKELÄISET 15€/13€ (17€) K18

Luetuimmat

Uusimmat