Kaaoszinen haastattelussa black metal -yhtye Tuhonsiemen

Jyväskyläläinen black metal -yhtye Tuhonsiemen on julkaisemassa ensimmäistä täyspitkäänsä, joka kantaa nimeä ”Läpi unen kerrosten”. Tähän mennessä yhtye on julkaissut ainoastaan yhden EP:n nimeltään ”Temppeli”,  mutta on puolestaan todistanut live-kuntoaan lukuisilla keikoilla, ja yhtye on jopa ollut lämppäämässä Alghazanthia ja The Crescentia sekä Impaled Nazarenea. Otimme näin debyyttialbumin julkaisun alla sähköpostitse yhteyttä bändin kitaristiin O.V.:hen, jolta saimme varsin kattavia vastauksia bändiä sekä sen tulevaa debyyttialbumia koskeviin kysymyksiin.

Terve! Tuhonsiemen ei vielä toistaiseksi ole kovin suuren yleisön tietoisuudessa, joten kertoisitko näin aluksi hieman bändistä?

O.V.: Tuhonsiemen on jyväskyläläinen vuonna 2011 perustettu mustan metallin kvartetti, jota nykyään johtaa naissolisti. Siis siinä määrin naissolisti, kuin vokaalisoundin voi naisääneksi mieltää. Eli ei tässä ihan mikään Arch Enemy -vaginakiintiöbändi olla. Bändin line-upiin kuuluu siis vain yksi kitara, joka tekee kahden miehen työt, siihen lisäksi tietysti rummut, basso ja laulu. Näillä mennään.

Miten kuvailisit musiikkianne? Entä osaisitko nimetä joitain musiikillisia vaikutteitanne tai muita esikuvia?

O.V.: Nykyään nämä yhden alkukirjaimen kolmikot ovat kovassa huudossa ainakin yritysmaailman fläppitauluilla, joten hyödynnetäänpä sitä ideaa tässäkin ja vastataan samalla kysymyksen molempiin kohtiin: sanotaan vaikka, että ikuisia hyveitä ovat omaleimaisuus, omistautuminen ja osaaminen. Se lienee suht lähellä totuutta tai ainakin kuulostaa hyvältä paperilla.

Ja jotta tähän vastaukseen tulisi jotain järkeä: mainitut ovat siis sekä piirteitä, joita haluaisin tuoda esille omissa tekemisissäni, kuin myös sellaisia asioita, joita haluan välittyvän siitä musiikista, jota kuuntelen. Toisin sanoen vahvan ja syvyysulottuvuutta omaavan vision lisäksi täytyy olla myös kykyä toteuttaa ideanraakile mahdollisimman timanttisesti niin sanoittajana, säveltäjänä, sovittajana kuin soittajanakin. Jos siinä sivussa haistattaa pitkät kaikille valmiille muoteille ja normeille, aletaan hiljalleen puhua asiaa. Nyt kun siihen fläppitauluun tuli viitattua, käydäänpä kunnon kalvosulkeishengessä nämä kolme läpi oikein juurta jaksaen:

Omaleimaisuus: Nyt ei puhuta mistään hipsteröinnistä eikä edes vanhasta kunnon ”punaviiniä ja baskeri – tämä on vittu taidetta taiteesta”, vaan sellaisesta toiminnasta, joka lähtee halusta tehdä asioita omilla ehdoillaan ja omannäköisesti välittämättä siitä, vetääkö joku blackmetal.fi:n kirjoittaja herneet nenään tai toteaako Serpent, että oli muuten pojat niin perseestä, että voisi mitalin antaa. Kertauksen vuoksi: ne herneetkään eivät ole mikään itseisarvo.

Omistautuminen: Paras näkemäni t-paitagrafiikka on ”Look son, this ain’t no ice hockey, this is a lifetime deal”.
Taas pitää varmaan selkeyttää vähän: Kun kitara laitetaan nurkkaan, meneekö sinne myös kaikki muu sen mukana? Entä kuinka usein se kitara sieltä nurkasta ihan konkreettisesti poimitaan? Syntyykö lyriikka ja sanoma silloin, kun huvittaa vartiksi istua alas, vai onko se jatkuvaa työtä, joka vain kiteytyy lyriikassa? Koen, että oma tekemiseni on enemmänkin 24/7-elämäntapa, joka ulottuu aivan kaikkeen ja vainoaa tauotta ihan tietoisella tasolla. Ja kyllä sen nyt usein kuulee muistakin bändeistä, onko kyseessä viikonloppuproggis kännissä ja läpällä vai se mainittu ”lifetime deal” vai jotain siltä väliltä.

Osaaminen: Selkeää, eikö? Kannattaa osata soittaa omat biisinsä, kunhan saa ne ensin sävellettyä.
Etsin näitä samoja asioita myös kaikesta kuuntelemastani musiikista, ja tälle toiveelle vastakaikua ovat antaneet niinkin erilaiset artistit kuin esimerkiksi Enochian Crescent, YUP, Jarkko Martikaisen soolotuotanto sekä Asa ja uusimpana ykköskastiin kohonneena puolalainen MGLA, johon törmäsin joskus 2014 talvella. Siinä taitaakin olla viiden kärki omista vaikutteistani, Asa ja Martikainen tosin näkyvät lähinnä lyyrisen muotopuolen osalla. Kaikkia näitä artisteja yhdistää minun silmissäni ainakin kyky säilyttää omaleimainen soundinsa hyvinkin erilaisissa biiseissä ja taito luoda syväluotaavia mutta kuitenkin myös pintapuolisesti hienoja kokonaisuuksia, vieläpä sellaisia, joiden takana pystyvät itse seisomaan.

Olette julkaisemassa ”Läpi unen kerrosten” -nimistä debyyttialbumianne 25. tammikuuta. Mitä albumilta on odotettavissa? Entä miten vertaisit sitä ”Temppeli”-EP:henne?

O.V.: Eiköhän sen Tuhonsiemeneksi vielä tunnista. Mitenkään erityisen eheä kokonaisuus ei ole kyseessä, mihin palaan seuraavissa kysymyksissä.

Kerronpa ensin hieman ensi-EP:stä: Vaikka ”Temppeliä” ennen olimme äänittäneet ja julkaisseetkin musiikkia digitaalisesti, se oli kuitenkin ensimmäinen fyysinen julkaisu niin bändille kuin henkilökohtaisesti kaikille soittajillekin. Se oli sopiva paikka tehdä kaikki virheet kerralla, jotta niistä voisi jatkoa varten oppia. Sävellykset ovat pääosin ihan päteviä, mutta siinä se sitten onkin. Luulisin, että ensimmäisellä levyllä on kuulijalle lähinnä kuriositeettiarvoa, jos haluaa asettaa nykyisen musiikkimme jotenkin isompaan kontekstiin, meille sen rooli taas oli näin jälkeenpäin ajateltuna valaa jonkinlaiset lähtökohdat, joista alkaa etenemään.

Kun taas vertaillaan ”Temppeliä” ja ”Unen kerrosta”, harppaus on suurempi, kuin miltä saattaa ensisilmäyksellä näyttää. Luonnollinen kehitys ihmisenä heijastuu lyriikkaan ja tekemällä oppii sävellyspuolen salat.

Entäs sitten ne biisit, jotka esiintyivät jo ”Temppelillä”, jonka äsken vähän niin kuin lyttäsin? Aivan eri maailmasta niin intensiteettinsä kuin nyanssitajun ja toteutuksensakin puolesta. Itse sävellysten pohjaideat, samoin lyriikat, täyttivät kyllä edelleen laatukriteerit ongelmitta. Vaikkakin näen esimerkiksi ”Kuoleman Kasteen” ja ”Temppelin” tekstit nykyään aika eri valossa kuin joskus 2012.

Mitä voisit kertoa tulevan albumin lyyrisesta puolesta? Mistä ammennatte inspiraatiota lyriikoihinne?

O.V.: Emme ole varsinaisesti mikään yhden konseptin bändi, vaan tekstit syntyvät mistä tahansa meitä riittävästi puhuttelevista teemoista. On huomattu jo aikapäiviä sitten, että ainakaan meidän kirjoissamme etusivua ei laiteta uusiksi ihan millään ”raamatulliset sanankäänteet ja pimeyden estetiikan abc” -osastolla, eikä kyllä sellaisen tuottaminen minulta onnistuisikaan ilman, että pitäisi puhua ihan rehellisestä tekotaidepaskasta. Kaikki kunnia kyllä niille, jotka siinä perinnetietoisemmassa taiteenlajissa vielä onnistuvat, nyt puhun vain meidän bändimme viitekehyksessä.

Tekstejä ja niiden syntytarinoita on erilaisia jo ihan siltäkin pohjalta, että lyriikat on kirjoitettu aikavälillä 2012 – 2015 ja niitä on tehnyt kolme eri kirjoittajaa.

Muiden teksteistä voin puhua vain oman tulkintani osalta – meillä ei ole sellaista käytäntöä, että tekstit käytäisiin porukalla läpi ja avattaisiin sataprosenttisen ”oikea tulkinta” muille kirjoittajille. Tietysti kysyä voi aina, ja kirjoittajan on myös kyettävä vastaamaan. Nyt kun tausta on näin metatasolla avattu, käydäänpä itse biiseihin, joista annan muutaman esimerkin:
Omissa teksteissäni olen usein irrottanut jonkin osan itsestäni tai elämästä ylipäänsä erilliseksi hahmoksi tarkasteluun, siis tekstin puhujaksi, joka kertoo joko itsestään tai siitä, miten hahmottaa vaikkapa jonkin olemassaolon tai ihmisenä olemisen ulottuvuuden omasta perspektiivistään. Puhujia on useita, ja välillä esiintyy myös hieman erikoisempia personifikaatioita, kuten henkilöksi puettu ”tarve täyttää eksistentiaalinen tyhjyys uskolla mihin tahansa oljenkorteen” – tämä tapaus löytyy levyn nimikkobiisistä.

Jos taas tutkitaan muiden tekstejä, tässä yksi esimerkki:
Oma tulkintani nykyisen vokalistimme Lisen kirjoittamasta ”Riivattu I” -tekstistä on, että se olisi ikään kuin sairauskertomus puettuna uskonnolliseksi kokemukseksi. Siitä syvemmälle en tässä taida lähteä, kun aikamoisia esseitä on tullut jo tehtyä… Kysyä saa aina.

Millainen oli albumin kirjoittamisprosessi? 

O.V.: Raskastahan se oli, epätietoisuus ja kärsimättömyys jatkuvina matkakumppaneina.

Jos poisluetaan alun perin ensi-EP:llä esiintyneet ”Kuoleman kaste”, ”Kylväjä” ja ”Temppeli” ja mietitään niitä biisejä, jotka lasken varsinaisesti uudeksi materiaaliksi, levyn kirjoittaminen alkoi jo 2013 kesällä, eli tahti on ollut aika verkkainen. Vasta vuosien 2014 – 2015 vaihteessa alkoi hiljalleen selkeytyä, mitä tässä oikeastaan ollaan tekemässä.

Jos mietitään ihan konkreettisia biisintekohetkiä, niin pakko todeta heti ensinnä, etten ole sitten alkuunkaan guitar pro -ihmisiä enkä nykyisellään jaksa hioa biisejä yksin kovin pitkälle. Kun sain kasaan muutaman riffin, jotka sopivat hyvin yhteen, tai vaikkapa valmiin tekstin, siitä eteenpäin homma on hoidettu pitkälti treenikämpällä koko bändin voimin.

Minulla on muistissa aivan tolkuton määrä riffejä, ja niitä sitten alettiin manata esiin lihasmuistista aina, kun tarvittiin täydennystä jollekin idealle. Kun biisi saatiin ensimmäiseen muotoonsa, sitä pyöriteltiin milloin minkäkin aikaa mielessä, kunnes todettiin valmiiksi. Esimerkiksi osa ”Riivattu I” -biisin riffeistä on jo ajalta ennen bändiä, mutta biisi taottiin valmiiseen muotoonsa muutamassa tunnissa tuossa lokakuussa 2015, kun sain Liseltä loistavan tekstin luettavaksi. Ja se esitettiin livenä jo pari päivää myöhemmin. Levyn nimikkobiisi taas syntyi muistaakseni kertaistumalta treenikämpällä joskus vuoden 2014 lopulla.

Tekstit ovat kaikista vittumaisin osa: ensin ne eivät meinaa löytää sopivaa muotoa millään, mutta yhtäkkiä koko teksti saattaakin löytää paikkansa muutamassa minuutissa. Kirjoitan paljon myös bändin ulkopuolella pitääkseni niin sanotusti kynän terävänä, ja eihän sitä aina kirjoittaessaan tiedä, mihin käyttöön teksti lopulta tulee. Meidänkin lyriikkapuolemme on kokenut varmaan useampaan otteeseen varsinaisen metamorfoosin, jos verrataan vaikkapa uusia tekstejä nyt julkaistavan levyn teksteihin. Saatikka jos verrataan sitä omaan kirjoitustapaani vuonna 2011, kun bändi perustettiin.

”Läpi unen kerrosten” on äänitetty täysin livenä. Miten päädyitte tällaiseen ratkaisuun äänityksen suhteen? Entä millaista äänittäminen oli? Erosiko se millään tapaa teidän tavallisesta live-soitostanne?

O.V.: Emme vielä edes äänittäessämmekään uskoneet, että näistä versioista tehtäisiin ”the lopullinen julkaisu”. Kun kuulin raakaversiot, tulin kuitenkin toisiin aatoksiin – tajusin, miten kovassa live-tikissä oikeastaan olemme ja kuinka paljon elävämmältä materiaali kuulostaa… no, elävänä.

Levy on äänitetty kahdessa tunnissa, käytännössä siis kertaotoilla poislukien ”Merkitysavain” ja ”Riivattu I”, jotka soitettiin peräti kahdesti. Paria päivää myöhemmin koneelleni tuli 11 ottoa kymmenestä biisistä, joista lopulta seitsemän valikoitui julkaisulle. Siinä on sitä kauan peräänkuulutettua tekemisen meininkiä.

Sanoisin, että soittotatsi erosi tunnelmaltaan jonkin verran siitä, mitä teemme vaikkapa keikalla. Ainakaan omalta osaltani äänittäminen ei kuitenkaan mennyt ihan pelkäksi suorittamiseksi, mistä olen edelleen helvetin iloinen. Ja rumpali se vasta ylittikin itsensä!

Tulevan albumin julkaisuformaateiksi ovat valikoituneet C-kasetti sekä digitaalijulkaisu. Miten päädyitte juuri näihin kahteen suuresti toisistaan eroavaan formaattiin?

O.V.: Pitkälti ihan päähänpistona. Kokeillaan nyt jotain tyystin muuta kuin aiemmin, tehdään matkan varrella vähän lisää virheitä, joista opitaan ehkä joskus jotain, ja jatketaan taas eteenpäin. Tietysti tämä on myös resurssikysymys, koska olemme tähän saakka vetäneet täysin indienä. Itse asiassa hoidan tällä kertaa kaikki kulut aivan yksin, joten support the artist ja kasetti haltuun. Digitaalinen formaatti taas on niin vaivaton ja monikäyttöinen, että se oli selkeä valinta heti alusta alkaen. Seuraavasta julkaisusta on sitten suunnitteilla sekä vinyyli- että cd-painos, jos kaikki menee kerrankin kuten suunniteltua.

Aiotteko keikkailla tulevan albumin tiimoilta?

O.V.: Mahdollisimman paljon, tosin nykyään keikkamahdollisuudet ovat sen verran kiven alla, että tässä tuskin mitään kovin laajamittaisia Suomen-kiertueita tullaan näkemään. Keikka – pari kuussa oli syksyllä hyväksi todettu tahti; jos siinä saadaan pitäydyttyä, olen tyytyväinen. Tulevilla keikoilla tullaan varmasti kuulemaan uusi levy ainakin lähes kokonaisuudessaan, ja kovan live-kunnonhan voi todeta olevan fakta jo ihan äänitteen perusteella.

Millaiselta näyttävät Tuhonsiemenen tulevaisuudensuunnitelmat?

O.V.: Toinen julkaisu tälle keväälle olisi tarkoitus, mutta jos jotain olen elämästä oppinut niin sen, että mikään ei ole varmaa, ennen kuin se on tapahtunut. En siis jaksa enää suunnitella bändin ”uraa” kovin kauaskantoisesti.

Suuret kiitokset haastattelusta! Haluaisitko vielä lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?

O.V.: Miettikäähän, moniko bändi on vaikkapa tässä vuoden sisään antanut niinkin viiltävän tyhjentäviä analyysejä itsestään musiikkimedioissa kuin vaikkapa:

– uudella levyllä soundissa on sekä samaa vanhaa että myös jotain uutta
– emmä tiiä, tehdään vaan omaa juttuamme
– levyn tekstit kuvastavat omia ajatuksiani
Nämä tietysti lukihäiriöisen tarkkuudella ja autistin sanavarastolla esitettynä.

PS.
Yhtä tuttavaani lainaten, 10 000 kärpästä ei voi olla väärässä siinä, että paska on hyvää.
Kiitos haastattelusta.

Haastattelu: Eveliina Torniainen

Bändi Facebookissa

”Läpi unen kerrosten” kuunneltavissa kokonaisuudessaan Soundcloudissa