Kaaoszinen Isänmaan toivot – Asketia

Kylymää metallia pohjoisesta.

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Asketia

Kuva: Anne Tapio

Kalmankankeaa kuolometallia pohjoisesta, tarkemmin sanottuna Rovaniemeltä. Kylmän ja karun Pohjolan kasvattien musiikki on myös kylmää ja karua, mikäli bändin omien sanojen mukaan ”modernin maailman post-apokalyptisten maisemien maalailua” voi sellaisena pitää. Ja mehän pidämme! Tutustutaanpa siis hieman tarkemmin tuohon vuoden 2011 aikoihin perustettuun bändiin.

Asketia sai alkunsa perustajajäsenien Villen, Juuson ja Jukan tavattua toisensa opiskeluhommissa Rovaniemellä. Innokkaat muusikot ilman bändiä lyöttäytyivät pian toistensa seuraan taskut täynnä riffejä ja ideoita. Asiaa auttoi myös se, että jokainen oli tahollaan säveltänyt ja äänittänyt valmiita kappaleita omaan käyttöön unelmoiden vielä jonain päivänä soittavansa niitä bändin kanssa päätään nyökkäileville rokkipoliiseille, kiljuville fanityttölaumoille ja muille Rovaniemen ja Suomen metalliskenen innokkaille hevidiggareille. Otimme pohjoisen pojat haastatteluun ja kyselimme hieman bändistä, biiseistä ja keikkailusta.

”… esimerkiksi joku radiosoitto voi olla ajatuksena ihan OK, niin silti loppupeleissä mieluummin nauttii itse soittamisesta keikalla kymmenen ihmisen yleisölle…”

– Siitähän se oikeastaan lähti, että kaikilta puuttui bändi. Lyötiin viisaat päät yhteen ja saatiin vielä Jari mukaan rumpujen äärelle kohtuu nopeasti. Alkoi suunnan etsintä. Päädyttiin jonkinlaiseen melodiametalliin, josta ajan myötä muotoutui nykyinen linja, jota kukin luonnehtii vähän vaikka miksi, mutta death ’n roll -nimikkeeseen ollaan viimeiseksi takerruttu. Laulajan virka oli pitkään avoinna. Haluttiin mörinätaitoista tyyppiä. Ensimmäisissä demoissa Jukka hoiti sitäkin tonttia. Arto pyörähti bändissä sen verran, että ehdittiin demottaa parit biisit. Juhan kanssa tehtiin jo keikkaakin Hevimestassa vuonna 2014. Silloin jouduttiin tosin soittamaan lainabasistin kanssa, sillä Villen kiinnostus oli lopahtanut. Mentiin vuosi eteenpäin ja saatiin bassoon ameriikanvahvistus Adicus. Lauluihin löytyi lopulta Miikka. Siitä tulikin sitten bändin varsinainen pysyvä kokoonpano.

– Tällä kokoonpanolla (eli Miikka, Jukka, Juuso, Adicus ja Jari) on tehty poppoon varsinaiset julkaisut, joskin kaikki on äänitetty sataprosenttisesti kotikutoisina bändin toimesta miksattuina ja masteroituina. Vuonna 2016 äänitettiin meidän varsinainen ensimmäinen EP, ”Swallow the Slaves”, joka pykäistiin ehkä pikkuisen turhan raakileena maailmalle. Toisaalta me ei haluttu jäädä vain lepäämään jo vuosia vanhojen biisien päälle vaan haettiin uudella kokoonpanolla omaa suuntaa. Samana vuonna julkaistiin ”Man Will Never Be Free” -EP, joka jatkoi vielä hyvin paljon samalla linjalla. Hissuksiin keikkailukin sai enemmän tulta alleen, kun kasassa oli porukka, jolla ehti työstää livesettejäkin!

Kuva: Anne Tapio

– Siinä, missä nuo vanhat biisit olivat sävellyksiltään hyvin paljon Villen käsialaa, alkoi Adicuksen vaikutus näkyä bändin ulosannissa niin sanoituksissa kuin myös sävellyksissä. Adin, Jukan ja Juuson uudet biisit ottivat pesäeroa vanhaan tyyliin ja veivat sitä enemmän varioivampaan antiin, jopa hitaampaan ja rokkaavampaan suuntaan. Jouluna 2017 julkaistu ”Rotting in Heaven” -EP on vahva osoitus bändin kehityksestä niin biisien teossa kuin myös äänityksessä. Kyseiseltä EP:ltä tehtiin videokin ”No Solace in Slumber” -biisin tueksi.

”Kerrotaanpa Asketian kerran myös esiintyneen yllätyskeikan erään pizzerian suojissa, jossa japanilaisilla turisteilla oli toivottavasti yhtä hauskaa kuin paikalle ilmaantuneella yleisölläkin…”

– Biisejä on syntynyt monella eri tapaa mutta nykyään normina näyttää olevan, että joku hepuista tekee biisin alusta loppuun. Sen jälkeen kuunnellaan porukalla, ruoditaan ja sovitetaan biisiä, kunnes se on löytänyt parhaan mahdollisen muottinsa. Treeniksellä jatketaan työstöä, kunnes homma toimii livenäkin. Musiikki syntyy yleensä ennen sanoituksia mutta joskus käy toisinpäin, kun runomuodossa olleet ideanrippeet saavatkin taakseen musiikillisen ilmaisun. Juuso ja Adicus ovat pääsääntöisiä sanoittajia Miikkan antaessa kommenttia viimeistään siinä vaiheessa, kun poikien sanahirviöitä on tarkoitus ruveta mörisemään. Toistuvia teemoja sanoituksissa lienevät uskonto, mielenterveys, ihmiselon varjopuolet ja ajoittain raadolliset ihmiskohtalot.

– Parasta musiikin tekemisessä on itseilmaisu. Kun saa tehdä sitä juttua, mikä on itselleen mielekästä. Sillä mentaaliteetillä bändi pyörii vieläkin, eikä tavoitteita ole kovin pitkälle mietitty. Kunhan saadaan sitä omaa visiota kasvatettua ulospäin johonkin suuntaan. Toki lähitulevaisuudelle löytyy aina jotain tähtäimessä olevaa, oli se sitten keikkailua, uuden EP:n tekoa, videon suunnittelua ja sen sellaista. Siinä, missä esimerkiksi joku radiosoitto voi olla ajatuksena ihan OK, nauttii itse soittamisesta silti loppupeleissä mieluummin keikalla kymmenen ihmisen yleisölle, kuin että kuulee tuhannen kasvottoman ehkä kuulleen pätkän biisiä.

Kuva: Anne Tapio

– Parhaat keikkamuistot lienee Rovaniemen Grandesta, jossa muut esiintyjät olivat hyviä kavereita, ja yleisössä oli tutut naamat ottaneet tanssijalkaa alle. Yhteisöllisyyden tunne oli vahva! Kerrotaanpa Asketian kerran myös esiintyneen yllätyskeikan erään pizzerian suojissa, jossa japanilaisilla turisteilla oli toivottavasti yhtä hauskaa kuin paikalle ilmaantuneella yleisölläkin… Ilmeistä oli vaikea sanoa! Huonoimpia keikkamuistoja ei sitten viitsikään ruotia enempää suuntaan tai toiseen, sillä syitä on yleensä monta, eikä kaikki ole bändistä itsestään riippuvaisia. Bändillä on yksi kaino pyyntö keikkayleisölle: jos ennen showtimeä bongaa eksyneen näköisen rumpalin kuljailemasta jostakin keikkapaikan lähistöltä tai tilojen sisältä, niin tulkaa ilmoittamaan näköhavainnot muille bändiläisille! Sitä on joskus joku soundcheck ja keikkakin saattanut venyä minuuteilla, kun kannut istuu miehittämättöminä…

Tällä hetkellä suunnitellaan loppuvuoden 2018 keikkoja, mutta elo on kovin kiireistä juuri nyt. Uusi EP on ollut työstössä odotettua pidempään. Uusia biisejä on ruodittavana myös yllättävän paljon. Lokakuun loppupuolella Asketia askeltaa keikkalavoille, vaikka emme voi siitä sen tarkemmin vielä valitettavasti tiedottaakaan…

Asketia
Jari Ala-Kahrakuusi – rummut
Jukka Siltala – kitara
Juuso Kekkonen – kitara
Miikka Harri – vokaalit
Adicus Ryan Garton – basso, vokaalit

Julkaisut
”Man Will Never Be Free” (EP, 2016)
”Live 2017” (livealbumi, 2017)
”Rotting in Heaven” (EP, 2017)

Bandcamp
Facebook

Kommentit