Kaaoszinen Isänmaan toivot – Breach The Empire

Rikkokaa valtakunta!

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Breach The Empire

Lappeenrantalaisen metalcorebändin  Breach The Empiren tarina alkoi aika perinteisesti, muusikoiden.netin ”WANTED” -palstan kautta. Oli vuoden 2015 syksy, kun rumpali Juuso Leino selaili jälleen muusikoiden.nettiä, ja mietti oman bändin perustamista. Sattuman kautta aikansa ilmoituksia selailtuaan löytyi Jani Loikkasen ilmoitus, jossa kitaristi kertoi olevansa bändiä vailla. Muutaman viestin vaihdettuaan alkoi olla selvää, että miehet olivat samalla asialla ja molemmat halusivat soittaa jotain modernimpaa metallin ala-genreä. Molemmat tiesivät myös hyvin selvästi, ettei Suomen kokoisessa maassa ole kovin suurta jalansijaa metalcore-bändille, muiden soittoniekkojen löytäminen tulee olemaan työn ja tuskan takana ja että core-metalli ei muutenkaan ollut kovin suuressa suosiossa huomasivat molemmat fanittavansa lähes samoja bändejä. Voitaneen siis sanoa, että tässä oli tähdet kohdallaan ja kuu sekä aurinko oikeassa asemassa toisiin taivaankappaleisiin nähden, mikäli näin haluaa uskoa. Ja mehän uskomme, sillä päätimme ottaa Breach The Empiren dynamoduon haastatteluun kertomaan lisää bändistään.

”.. me ilmeisesti treenattiin liikaa, koska halutaan oikeasti saada jotain aikaiseksi.”

– Suunta kohti reenistä ja kehittelemään biisejä. Ei kai siinä muutakaan voinut. Heti jo alkuviikkoina Juuson kaveri Samu Mankinen hyppäsi hommaan mukaan kitaristi-laulajan rooliin. Samulle metalcore ei genrenä ollut ehkä se kaikista tutuin, mutta ei se menoa haitannut, kunhan pääsi vaan soittamaan! Meidän eka reenis oli vanhan avovankilan tiloissa. Aivan jäätävä paikka! Kylmä ja homeinen rotankolo, jossa yöaikaan tuli aina hirveät kuumotukset, mistähän lie johtuu. Siellä soiteltiin vaan muutamat reenit porukalla ja saatiinkin uusi reenikämppä aika läheltä Lappeenrannan keskustaa. Oikeastaan silloin alettiin heti kirjoittamaan ekaa EP:tä, jolle siunaantui lopulta nimi ”Chapters”. Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut muutama kuukausi ja biisejäkin valmistunut jo useampi ja voitiin alkaa miettiä keikkojakin. Tässä kohtaa tehtiin päätös live-esiintymisen kannalta, että Samu hoitaa pelkät laulut, koska biisit osoittautuivatkin melko teknisiksi. Oltiin kuitenkin aika amatöörejä soittamisen suhteen, puhumattakaan siitä, että pitäisi vielä laulaa samaan syssyyn. Uusi jäsen toiseen kitaraan löytyikin melko nopeasti. Ristiinan Pieti Pöntinen oli saanut paikan Lappeenrannan Yliopistoon ja oli sitä mieltä, ettei varmana aio käyttää iltojaan opiskeluun vaan kitaraa piti päästä tiluttamaan. Pietikin sattui olemaan saman liiton miehiä ja hommat rullasi eteenpäin melko nopeasti. Varmaan kolme kuukautta oli vierähtänyt bändin perustamisesta ja biisejä alkoi olemaan se seitsemän jo valmiina ja todettiin, että nyt pitäisi varmaan alkaa äänittämään.

Juuso Leino

– Olihan se sellasta hirveetä säätöä, kun Pieti oli ainut kellä tästä oli kokemusta. Kaikki äänitettiin joko reeniksellä tai jonkun kotona. Samullahan ei ollut minkäänlaista laulu/huuto/sanoituskokemusta ennen tätä. Muutaman kuukauden harjoittelulla ja kovalla työllä hän hoiti homman aika mallikkaasti! Levyn äänitykset valmistuivat ja Lukasz Jackowski hoiti miksauksen ja masteroinnin. Oltiin todella tyytyväisiä siihen miltä ”Chapters” kuulosti, sillä olihan kyseessä kuitenkin meidän kaikkien ensimmäiset biisit sekä äänitykset. Saihan se jotain UG-radiosoittoja ja valittiin Kaaoszinellä kuukauden demoksi. Bändin perustamisesta noin kuusi kuukautta eteenpäin meillä olikin jo eka 30-minuuttinen EP julkaistu. Siistiä! Siinähän sitten tietty mietittiin, että keikoillehan tästä on päästävä. Kevätkesä koitti ja reenailtiin biisejä livekuntoon. Siinä samalla myös basisti Miika Hyttinen löytyi yhteisten tuttavien kautta ja meillä oli viimein täysi kokoonpano, jonka kanssa soitella.

”Kahdestaan sitä väännettiin oikeastaan melkein joka ilta reeniksen uumenissa ja Janin luona.”

– Soitettiin muutamia itse järkättyjä pikkukeikkoja ja sitten alkoikin tähän päivään asti kestänyt alamäki. Yksi kerrallaan Samu, Pieti ja Miika päättivät, etteivät enää jatka bändissä. Taustalla oli nopeasti kerrottuna välimatkat, toinen bändi, joka vei kaiken ajan ja muita henkilökohtaisia syitä. Näistä päivistä asti meillä on ollut haku päällä kitaristille, basistille ja vokalistille, mutta toistaiseksi tuloksetta. Meillä oli tiedossa, ettei tälle genrelle ole soittajia ja hakuprosessi tulee olemaan pitkä. Ei kuitenkaan haluttu jäädä odottelemaan, koska molemmilla oli kova polte päästä soittamaan instrumenttejään ja tekemään uusia biisejä. Niimpä meidän toisen levyn, ”Mantran”, kirjoitus alkoi kesällä 2016 ja jatkui keväälle 2017. Tässä välissä kävi lukuisia eri soittajia kokeilemassa hommaa meidän kanssa, mutta eihän siitä tahtonut kenenkään kohdalla tulla oikeen mitään. Oikeastaan syyt olivat pääsääntöisesti niinkin hulluja, että me ilmeisesti treenattiin liikaa, koska halutaan oikeasti saada jotain aikaiseksi. Kaikilta kokelailta joko puuttui jotain, tai soittokamat oli muuten puutteelliset, kun rahan sijoittaminen bändiin ei tullut kuuloonkaan. Sitä olisi vaan pitänyt päästä studioon ilmaiseksi äänittämään ja keikkoja soittelee kamoilla mitkä hädin tuskin edes toimivat. Ja tietysti, että onhan tää meidän musiikki jokseenkin aika outoa paikallisille. Ei täällä soiteta kuin rässiä tai punkkia. Ja metalcore on kuulemma paskaa tai muuten outoa.

– ”Mantran” kirjoitus oli kyllä välillä todella uuvuttavaa. Varsinkin kun nälkä oli kasvanut edellisen levyn jäljiltä kun molemmilla oli selvästi tavoite tehdä paljon parempi levy edelliseen verrattuna ja perehtyä omaan instrumenttiin ja soittamiseen enemmän kuin täysillä. Kahdestaan sitä väännettiin oikeastaan melkein joka ilta reeniksen uumenissa ja Janin luona. Homma oli edennyt 2016 kesästä 2017 alkuvuoteen ja levy alkoi olla hyvällä mallilla. Näihin aikoihin löytyikin levylle vokalisti Helsingin suunnilta, mies nimeltään Oskar Solja. Laitettiin Facebookin COREPELLET-ryhmään hakua ja siitä alkoi viestittely ja paskojen demojen lähettely. Paskoja ne oli lähinnä laadullisesti, sillä ei uskottu, että niistä olisi kukaan oikein mitään voinut harjoitella. Hommat jatkui ja oli aika alkaa äänittämään rumpuja. Äänityksen hoiti meidän kaveri Samuli Pesonen.

– Eihän meillä mihinkään studioon ollut varaa, niin tuttu ja turvallinen betonikellari kutsui taas. Aikataulut meni rumpujen kanssa aika vittumaisesti. Sinne oli muita bändejä tulossa ennen meitä ja meidän jälkeen sekä muut kuviot painoivat päälle. Aateltiin, että rumpujen äänitykset karkaa aivan liian pitkälle jos ei oltaisi otettu kyseistä slottia itellemme. Treenata ei keritty juuri yhtään kun clicktrackit ja muut oli ajanpuutteen vuoksi jäänyt tekemättä. Hätähän siinä tuli, meillä oli rummut jo mikitetty ja kaikki valmiina, kun Jani väänti vielä viimosia kitaroita ja tempomappeja hirveessä kiireessä kotonaan. Saatiin kuitenkin rummut rimaa hipoen purkkiin ja sitten oli jo aika alkaa äänittämään kitaroita. Aikalailla näinä aikoina saatiin mailia Illusia Studion Stefan Pommerilta, jossa Stefan kertoi, että hän olisi halukas tuottamaan meidän uuden levyn. Mehän tietysti suostuttiin, kun portfoliokin näytti ihan kivalta. Oli löytänyt meidät vissiin Kaaoszinen tai Soundin arvostelusta.

– Janilla oli kyllä jumalaton homma. 45 minuutin pituinen albumi, josta pitää äänittää kaikki kitarat quadtrackattyinä ja soolot tuplattuina. Yksin. Se oli silti hyvä vaatimus tuottajalta ja oli se loppupeleissä sen arvoista. Kitaroista tuli aivan helvetin muhkeat, ja tähän vielä bassot päälle. Kiitti Kristian basson lainasta! Jani äänitti kaikki kitarat kotistudiollaan siihen pisteeseen, että kaikki olennainen oli sisässä, jotta Stefan pystyi tekemään demot ja lähettämään ne Oskarille harjoitteluun. Ei osallistuttu lyriikoihin tai levyn teemaan juuri ollenkaan vaan annettiin Oskarille vapaat kädet tähän hommaan. Ei se vaan jotenkin käynyt mielessäkään, kun ei kummallakaan ollut tähän minkäänlaista kokemusta. 2017 syksy koitti ja aloitettiin vokaalien äänitys Ylöjärvellä, Illusia Studiolla. Me matkattiin autolla Lappeenrannasta ja Oskar junalla Helsingistä. Tampereen rautatie-asemalla aina treffit ja siitä studiolle. Tais olla kaikkiaan kolme tai neljä viikonloppusessiota vokaalien parissa, ja tietty siinä vedettiin vähän kitaroita samalla.

Jani Loikkanen

– Siinä oli kyllä omat haasteensa, kun biisejä ei todellakaan oltu tehty vokaaleja ajatellen. Eikä niitä lähetty edes muuttelemaan vaan biisit oli täysin samassa muodossa kun ne oli reeniksellä kirjoitettukin, yhden kitaran ja rumpujen voimalla. Stefanista ja Marcus Mittilästä oli älyttömän suuri apu tässä. Heillä oli selvästi kokemusta sanoituksista, vokaaleista ja yleisesti sävellyksestä. Vokalistina Oskar on varmaan joku Saatanan ruummillistuma. Ukko vetää 10-12 tunnin päiviä huutaen ja öristen kurkku suorana. Marcus ja Stefan toistelivat vaan koko ajan, että miten voi ääni sekä kunto kestää. Olihan se ihmeellistä. Stefanin kanssa oli todella mukava työskennellä, todella ammattitaitoinen kaveri ja todella rehti. Häntä voisi suositella kenelle vain tai minkälaiseen musiikkiprojektiin tahansa!

– Siinä viikonloppujen aikana paukkui ihan järjettömät tuntimäärät rikki ja zombeina lähettiin sitten aina ajelemaan himaan päin. Helvetin hyvä fiilishän sitä tuli viimeisen session ja huudon jälkeen, kun todettiin, että se on siinä. Enää Janin luona viimoiset hifistelyt ja soolot ja levy alkaisi olemaan paketissa. Pidettiin pieni hengähdystauko ja etsittiin julkaisulle viimeistelijää kaikessa rauhassa. Eihän tähän parempaa miestä ollut kuin Scott Rudd, britti, joka teki meille kaikki levyn kansista videoihin asti. 2018 kevät ja oltiin jo jonkun aikaa etsitty jotain pienempää julkaisijaa ”Mantralle”. Kyllä siellä kiinnostusta oli selvästi, mutta aina sopimukseen olisi kuulunut, että meidän kuuluisi myös itse osallistua rahallisesti julkaisuun. Päätettiin jättää nämä vaihtoehdot pois ja julkaista BTE:n debyyttilevy itse 11.5.2018.

”Ei saa olla liian ennalta-arvattavaa, pitää olla koukkuja ja muita mutkia. Paljon eri tempoja, ja riffejä missä on munaa sekä melodiaa.”

– Jos pitäisi kertoa jotain itsestämme, niin tuskin poiketaan massasta millään tavalla. Tykätään kuunnella heviä – ja ihan muitakin genrejä laidasta laitaan. Ja tietysti molemmat tykkää nörtätä tietokoneella, mitäpä sitä muuta. Janilla ikää 25 ja Juusolla 28. Instrumenttien parissa kulunut Juusolla noin viisi vuotta ja Janilla kymmenen. Meille molemmille esikuvina toimii tietenkin nää isoimmat nimet metal/hardcoressa. As I Lay Dying, August Burns Red, Adept Unearth, The Ghost Inside, Parkway Drive.. Janilla tietysti nuorempana suurimpina inspiraatioina oli varmaan Children Of Bodom, Alexi Laiho ja In Flames. Janihan soittelee molempien biisejä moitteetomasti. Mutta suurimpana esikuvana meille molemmille toimii varmaan Australian Parkway Drive. Niiden musassa on vaan kaikki jotenkin kohillaan, varsinkin siinä vanhemmassa tuotannossa. Molemmat on bändiä fanittanu jo kymmenen vuottam niin pakostihan se varmasti meidän musiikissakin kuuluu, toivottavasti ei liikaa.

Mantra -levyn äänitykset Illusia Studiolla

– Meidän biisithän on ollu yleisesti aika sekavia, hitosti riffejä ja eri kohtia. Joojoo, vitusti vaan nuotteja ja mahdollisimman paljon kikkailua. Eikä todellakaan yritetä eikä olla mitään taitavia soittajia, meistä vaan kumpikaan ei ole ikinä innostunut ns. normaalista biisirakenteesta. Ei saa olla liian ennalta-arvattavaa, pitää olla koukkuja ja muita mutkia. Paljon eri tempoja, ja riffejä missä on munaa sekä melodiaa. Ja tietysti unohtamatta sooloja ja breakdowneja. Eikä näissä mitään sääntöjä ole, jokainen tekee sellaista musiikkia mistä itse tykkää! Yleensä biisit lähtee rakentumaan siitä yhdestä hyvästä riffistä. Siitä lähetään vaan kasamaan biisiä sen ympärille.

– Keikkamuistoja meillä ei juurikaan ole. Pelkästään videota löytyy tolta meidän kellarisessiolta, missä oli noin 20-30 ihmistä katsomassa. Kyllähän tosta huomaa, että oli kaikille eka esiintyminen, ja meno sen mukaista. Varsinkin kun Miika soitti koko keikan Juusoa kohti! Ollaan nyt oltu jo pidemmän aikaa pienellä tauolla, mietitty, että mitä on järkevää tehdä ja mitä ei. Kuitenkin jonkun verran on uusia riffejä ja ideoita. Kyllä pieni tauko tekee ihan hyvää, kun ollaan sen aikana kirjoitettu ja äänitetty melkein 20 kappaletta, 75 minuuttia musiikkia kahden vuoden sisällä. Eihän noi levyt ehkä nyt ihan maailmanluokan tekeleitä ole, mutta on ne silti meille hiton iso juttu, mistä ollaan ylpeitä. Kyllähän sitä myös jälkeenpäin ollaan monesta eri jutusta mietitty, että mikähän helvetin järki tässäkin kohdassa oikein oli, mutta tuntuu, että ollaan taas paljon viisaampia, jos uutta levyä lähtisi nyt tekemään.

– Tietenkin vieläkin toivotaan, että saataisiin täysi kokoonpano ja päästäisiin keikkailemaan ja tekemään uutta levyä. Voi myös olla, että jatketaan musiikin tekemistä kahdestaan. Ei tekisi mieli haudata instrumenttejä ja soittohaluja kaappiin vaikkei livenä pystyttäiskään esiintymään. Meidän entinen laulaja Samukin on muuttamassa Haminasta takaisin Lappeenrantaan so you never know. Ollaan myös mietitty jatkoa Oskarin kanssa. Bändihommat vaatii todella paljon ja etäbändit vielä enemmän. Jää nähtäväksi. Jos joku lukiessaan tuntee, että haluaisi jammailla meidän kanssa, niin viestiä vaan tulemaan! Hyvät loppuvuodet Kaaoksen lukijoille ja stay heavy!

Breach The Empire
Juuso Leino – Rummut
Jani Loikkanen – Kitarat

Julkaisut
”Chapters” (EP, 2015)
”Mantra” (albumi, 2017)

Kommentit