Kadavar – Abra Kadavar

Kirjoittanut Tia Salmela - 16.4.2013

Parrakkaita miehiä, samettitakkeja, pulisonkeja ja rokkia – niistä on berliiniläinen psykedeelistä hard rockia soittava Kadavar tehty. Kuten jo albumin kansikuvakin voi hieman kertoa, Kadavarin toinen albumi ”Abra Kadavar” taikoo meidät aikaan, jolloin oranssit ja ruskeat värisävyt todella olivat sitä jotain.

Nyt on lämmin kuppi teetä, hyvä asento sohvalla, ja sitten vain levy CD-soittimeen ja kuuntelu alkakoon. Albumin avausraita ”Come Back Life” tekee jo ensimmäisillä sekunneilla selväksi, mitä albumi tulee pitämään sisällään. Kappale on sekavan kuuloinen ensimmäisellä kuuntelukerralla, sillä biisi pomppii hirveästi eikä kuuntelija oikein pysy kappaleen mukana. Vasta kun on kuunnellut albumin muutaman kerran läpi, huomaa, että ”Come Back Life” toimiikin loistavana avausraitana.

Avausraidan jälkeen soi ”Doomsday Machine”, joka jo biisin nimenä huokuu 70-luvun tunnelmaa. ”Doomsday Machinen” kitarateema tuo ainakin minulle mieleen Jimmy Pagen kitaratyöskentelyn ja Led Zeppelinin ”Whole Lotta Love” -kappaleen. ”Doomsday Machine” on yksi tämän albumin timantteja, jonka musiikkivideo kannattaa tsekata. Tuomiopäivän koneen jälkeen raidalta kolme löytyy ”Eye Of The Storm”, jonka läpi basso ja kitara kulkevat käsi kädessä yhtenäisenä nauhana, mikä puolestaan tuo ytyä biisiin. Kuten avausraita, myös ”Eye Of The Storm” on ensimmäisillä kuuntelukerroilla melko sekavaa tavaraa, ja kertsissä kitaristi-laulajan Lupus Lindemannin ääni särähtää epävireisesti, mikä tavallaan pilaa tämän kappaleen luoman tunnelman.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raidalta neljä löytyvä ”Black Snake” muistuttaa ehkä hieman Led Zeppelinin ”Black Dogia”, kuten jo nimikin vinkkaa. Biisissä on 2010-luvulla harvoin käytetty kitara-laulu-systeemi, jossa kitara ja laulu sointuvat yhteen luoden säkeistön melodian. Tämä toimii mielestäni loistavasti. Muutenkin koko kappale on yksi ”Abra Kadavaran” hienoimmista ja toimii varmasti livenä erinomaisesti.

Raidalta viisi löytyvä ”Dust” edustaa ”Abra Kadavaran” huonoa puolta, sillä kappaleen aikana ajatukset lähtevät leijailemaan eivätkä pysy kappaleen mukana. ”Fire” puolestaan on hieman surumielinen kappale, joka kuuluu ”ihan ok” -kastiin. Raidalta seitsemän löytyy ”Liquid Dream”, joka olisi varmasti ollut kova hitti neljä vuosikymmentä sitten. Tässäkin kappaleessa on harvinaisuus, jota ei nykyään biiseissä ole näkynyt (tai tässä tapauksessa kuulunut): urkusoolo, joka painottaa 70-luvun tunnelmaa, mikä taas sopii Kadavarin tyyliin.

Rhythm For Endless Mindsin” ei itselleni oikein kolahtanut. Kappale alkaa rauhallisesti, mutta rauhallisuus muuttuu biisin edetessä psykedeeliseksi rokiksi. Mitähän pojat ovat vetäneet tätä biisiä tehdessään ja äänittäessään? Kadavarin ”Abra Kadavarin” lopetusraita ”Abra Kadabra” alkaa suoraan psykedeelisen ”Rhythm For Endless Mindsin” jälkeen. Instrumentaalikappale on kuin musikaalin lopetus, jossa jokainen muusikko esitellään ja jokainen saa oman pienen ”soolohetkensä”. ”Abra Kadabra” on yllättävä, mutta mielenkiintoinen veto lopetusraidaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Plussaa Kadavarin pojille tipahtaa siitä, että kitarasoolon aikana taustalla soivat vain basso ja rummut. Tämä ei kaikilla toimi, mutta mielestäni Kadavarilla yllättävänkin hyvin. Ovatkohan yrittäneet luoda keikkatunnelmaa albumille osoittaakseen, että kyllä tämä bändi toimii myös livenä yhtä hyvin kuin albumilla.

Kokonaisuutena Kadavarin ”Abra Kadavar” on ensimmäisellä kuuntelukerralla melko haastavaa kuunneltavaa, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen albumi toimii yllättävän hyvin. ”Abra Kadavarin” kappaleet kuulostavat ehkä hieman liian vanhoilta ja käytetyiltä, ja kappaleista löytyy ilmiselviä vaikutteita mm. Led Zeppelinin ja Black Sabbathin biiseistä. Joko yhtye on muutaman vuosikymmenen jäljessä tai sitten he ovat aikaansa edellä, mutta kuten yhtyeen esittelysivulla entisen levy-yhtiönsä Tee Pee Recordsin sivuilla lukee: ”Pyörää ei voi keksiä uudelleen, mutta rullata voi.”

6 / 10

Kappalelista:
01. Come Back Life
02. Doomsday Machine
03. Eye Of The Storm
04. Black Snake
05. Dust
06. Fire
07. Liquid Dream
08. Rhythm For Endless Minds
09. Abra Kadabra
Bonus track:
10. The Man I Shot

http://www.facebook.com/KadavarOfficial?fref=ts

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Tia Salmela

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat