Kaikki muu on paskaa paitsi Bat & Ryyd – Steelfest Open Air @ Hyvinkää, osa 2/2: lauantai 21.5.2016

Graveland (2)Vapun aikoihin Steelfest joutui kertomaan, että Bölzerin esiintyminen festareilla on peruuntunut. Kun samaan hengenvetoon kerrottiin bändin paikkaaja, joutui hieraisemaan silmiään ja miettimään, onkohan promoottorilla ollut astetta vahvemmat vappusimat. Vai miltä kuulostaa Bat & Ryyd rankempaan metalliin erikoistuneessa tapahtumassa? Mutta kyllä – siellähän ne olivat. Bat ja Ryyd, vuonna 2016? ”Oliko niillä enempää kuin yksi biisi?” huomasin miettineeni ennen tapahtumaa. Menipä Steelfest vielä täräyttämään happy hourin siihen lauantain avajaisiksi, joten paikallehan sitä oli ryömittävä heti yhden aikaan näitä molempia kulttuuritekoja todistamaan. Eikä Villatehtaalla tarvinnut edes yksinään olla, koska paikalle oli tullut moni muukin.

Bat & RyydRudi: Kyllähän tämä huumorikaksikko sopi itse asiassa ihan mukavasti aurinkoisen lauantain avaajaksi. Sillä välin kun kollega Mäkinen napsi itsestään lavan edustalla selfieitä, kerkesin itse katsella virvoke kädessä yleisön reaktioita. Täytyy sanoa, että yksikään paikalla ollut ei tainnut murjottaa päivän ensimmäisen esiintyjän aikana. Niitä esitettäviä biisejäkin löytyi enemmän kuin yksi, joten kyllä siitä puolen tunnin show saatiin aikaiseksi.
Riku: Festareiden ylivoimaisesta voittajasta on aivan turha edes kiistellä, kun järjestäjät vetivät esille todellisen ässän hihastaan Bat & Ryydin muodossa. Olihan tämä ihme todistettava itsekin ja kyllä muuten lähti! Harvemmin on väkeä saapunut festaripäivän ensimmäistä esiintyjää katsomaan yhtä runsaslukuisesti, joten voinee todeta, että yllätysveto oli onnistunut – huolimatta siitä, että tämä tapaus varmasti jakoi mielipiteitä. Joidenkin mielestä moinen huumori ei äärimetallifestareille sovi, omasta mielestäni ripaus huumoria siellä sun täällä ei ole koskaan pahitteeksi.

MaliciousRudi: Pienen roudaustauon jälkeen päästiin taas takaisin metallin maailmaan, kun Malicious tuli mäiskimään death metaliaan yhäkin leveästi hymyilevälle Steelfestin yleisölle. Tämä suhteellisen tuore bändi on saavuttanut jo pienen kannattajakunnan keikoillaan, eikä se huonolta nytkään kuulostanut. Normaalia halvemmasta oluesta nauttiva yleisö innostui hiukan puimaan nyrkkiäänkin bändin tahdissa, mutta selkeästi enemmän ihmisiä kuitenkin kiinnosti letkeä istuskelu ja jutustelu pöydissä. Puolituntinen Maliciousin soidessa taustamusiikkina vierähti tälläkin tavalla oikein rattoisasti.
Riku: Oli oikeastaan jopa hiukan huvittavaa katsoa, kuinka yleisö kaikkosi kaljatelttoihin ja ties minne, kun Bat & Ryydin jälkeen samaiselle lavalle kapusivat Hyvinkään omat pojat, death metal -orkesteri Malicious. Mielestäni tämä oli jälleen yksi lisänimi siihen surullisen kuuluisaan väliinputoajien sarjaan, joka oli ”ihan OK, ei sen enempää”.

SarkomRudi: Tämän jälkeen täytyi kuitenkin siirtyä sisälavalla seuraamaan, miltä kuuloistasi Sarkom Hyvinkään päivässä. Sisätilan soundit olivat ehkä hiukan parantuneet perjantaista, mikä ei todellakaan ollut ainakaan miinusta. Sarkom ei ole tainnut esiintyä Suomessa koskaan aikaisemmin, joten nythän meitä oikein hemmoteltiin! Jos edelliset bändit aurinkoisella päälavalla saivatkin vielä hymyn huulille, siirryttiin Sarkomin myötä aivan toisenlaisiin fiiliksiin. Ainakin itselleni tämä norjalainen bändi kolisi kunnolla. Käännettyä ristiä heiluteltiin yleisöä kohti ahkeraan, mutta musiikki pysyi kuitenkin pääosassa. Bändi ei ole julkaissut kuin muutaman täyspitkän, mutta kyllä niiden materiaalista keikka saatiin rakennettua vallan mukavasti. Kiitos tästä, tykkäsin!

Mörbid Vomit (2)Rudi: Viime syksynä hyvinkin maittavan debyyttinsa ”Doctrine of Violence” julkaissut Mörbid Vomit laittoi seuraavaksi tyrät rytkymään omalla verisellä menollaan. Bändi on vuosiensa aikana kasvanut jo sellaisiin mittoihin, että se voidaan laittaa soittamaan Steelfestin päälavalla. Tässä vaiheessa väkeäkin alkoi olla paikalla jo jonkin verran, vaikka varmasti tuleva Suomen MM-matsi vaikutti osaltaan siihen, että yleisöä ei Villatehtaalle valunut ihan niin paljon, kuin olisi voinut odottaa. Mörbit Vomit ei tätä kuitenkaan jäänyt harmittelemaan, vaan tylytti Hyvinkään ilmaan todella mallikkaasti. Lahtelaiset pesivät ainakin omasta mielestäni seuraavaksi soittaneen Ruotsin Diabolicalin kirkkaasti. Nimittäin naapurimaamme bändin keikkaa jaksoin seurata vain muutaman biisin verran. Jotenkin tuntuu, että Diabolical ei pitkästä iästään huolimatta ole vieläkään kunnolla löytänyt sitä lokeroa, johon itsensä sijoittaa. Ei sillä, että lokeroitumisen perään huutelisin, mutta ruotsalaisten ulosanti ei itselleni oikein pääse toimimaan.

DiabolicalRiku: Tässä vaiheessa kellon käydessä jo yli kolmen iltapäivällä, ei itseäni jaksanut innostaa mikään muu kuin pian alkava MM-jääkiekon välierä. Kävin kyllä vielä pikaisesti vilkaisemassa ruotsalaisen death/thrash metal -rykmentti Diabolicalin rymyämistä sisälavalla todetakseni vain tästä entuudestaan itselleni tuntemattomasta yhtyeestä, että kappas perkele, keulamiehenä toimii sama jannu kuin perjantaina esiintyneessä Demonicalissa, Sverker Widgren. Tällä kertaa miehellä oli tosin mikrofonin lisäksi kitara kädessä. No, olin hetken paikalla, mutta en läsnä. Intohimoisena penkkiurheilijana oli aika siirtyä hetkeksi festivaaleilta toisaalle, joten jätän puheenvuoron vähäksi aikaa kokonaan kauniimmalle toimittajalle. Rudi, ole hyvä.

SkyforgerRudi: Kollega jätti minut täysin edesvastuuttomasti vastaamaan raportoinnista sopivasti tässä vaiheessa, kun latvialainen Skyforger oli astumassa lavalle. Tämä on yksi niitä bändejä, joita näillä festareilla odotin innolla. Vaikka olen jostain kumman syystä bändin viimeisimmän levytyksen onnistunut sivuuttamaan lähes täysin, nautin yhä esimerkiksi edellisen ”Kurbads”-levyn kuuntelusta. Näiden pakanametallin veteraanien esiintymisestä myös huokuu omalla tavallaan kokemuksen tuoma varmuus – mutta samalla myös iloinen innostus. Kun vielä sääkin suosi festarikansaa, kuunteli tätä pakana/folk-ilottelua mielellään. Balkanin perintö kuuluu (ja näkyykin) Skyforgerissa, mikä tekee siitä hyvin omanlaisensa bändin. Tästä voisi moni uudempi folk metal -bändi ottaa mallia!

Sawhill SacrificeSitten tarjolla oli muutamankin bändin verran Hyvinkään omia nimiä. Ensimmäisenä sisätiloissa lavalle kipusi Sawhill Sacrifice. Bändi on ainakin toistaiseksi jäänyt hiukan suurempiensa varjoon, mutta itse olen siitä pitänyt kovasti ”Deus Humana Satanas” -debyytistä lähtien. Steelfestin lauantaissa festaroitsija melkein herkistyi bändin esiintymisen edessä. Tiukkaan soivat kylmät sävelet yhdistettynä armottomaan huutoon yksinkertaisesti vain toimivat välillä jumalattoman hienosti! Myös visuaaliseen puoleen oli keikalla panostettu, kun keikan loppupuolella lavalle kävelytettiin veristä naiskauneutta. Kummasti alkoivat kännyköitten kamerat tuossa vaiheessa yleisössä räpsymään. Täytyy vielä antaa erityismaininta bändin rumpalille, joka urakoi festareitten aikana kolmen eri bändin keikat!

Patrik Laine (2)Eikä hyvinkääläiset vielä tähänkään loppuneet, sillä seuraavaksi alkuillan nostalgiahetken tarjosi 80-luvulta ponnistava Necromancer. Bändihän nähtiin samaisilla festareilla jo muutama vuosi aikaisemmin, ja silloin sen muistelma-arvo tuntui olevan jonkin verran tämänvuotista suurempi. Mutta kyllähän näiltä miehiltä thrash vielä irtosi – tämän metalligenren edustajia ei tänä vuonna Steelfesteillä juurikaan muuten nähty. Jollain tavalla Necromancer kuitenkin jäi taustamusiikin asemaan.

Impaled NazareneToisenlaista menoa tarjoili sitten puolestaan Impaled Nazarene, joka jaksaa aina yllättää vähintäänkin jollakin kohautuksella. Steelfestin keikasta tällaiseksi nousi vokalisti Luttisen avautuminen, jossa annettiin palautetta tietyille tahoille vähemmän rakentavassa mielessä. Valitettavasti tällaisen välispiikit vievät usein huomiota liikaa bändin musiikillisesta annista, ja niin taisi käydä tälläkin kertaa. Bändillä on takanaan kattava ura ja hienoa musiikkia, joten mitäpä jos keskityttäisiin sen esittelemiseen jatkossa? Hiukan itseäni kävi Impaled Nazarenen Steelfest-keikka puuduttamaan tasapaksuudellaan, ja vaikka fanitytöksi tunnustaudunkin, poistuin jossakin vaiheessa ulkotiloihin turisemaan tuttujen kanssa. Osasyynä ovat myös nuo sisätilojen kumisevat soundit, mutta yksistään niitä ei tällä kertaa voi syyttää. Tässä vaiheessa tietoon tulivat myös hyvät uutiset jääkiekkorintamalta, joten tällekin piti maljat nostaa.

AzaghalSitten saatiin taas kuulla lisää Hyvinkään omaa osaamista, tällä kertaa Azaghalin muodossa. Tämäkin bändi on jostain kumman syystä jäänyt sinne suomalaisen black metalin B-kastiin, vaikka se mielestäni ansaitsisi enemmänkin nimeä. Steelfestin keikka osoitti jälleen kerran sen, että Suomessa ja Hyvinkäällä tehdään hienoa bläkkistä. Hiukan kuitenkin epätasaiseksi Azaghalin keikka muodostui, mutta en osaa kunnolla sanoa, mistä tämä johtui.
Riku: Ehkäpä itseäni häiritsi Azaghalin keikalla lähinnä ne muutamat englanninkieliset kappaleet, sillä kyllä se kotimainen kieli toimii tämän bändin kohdalla niin paljon paremmin. Toisaalta olisin mieluusti kuullut enemmänkin kappaleita omalta suosikkialbumiltani ”Codex Antitheus”, jolta ei mielestäni kuultu kuin levyn avausraita ”Agios O Baphomet”. Mutta nämä nyt on näitä festariesiintymisen ongelmia, etenkin niinkin runsaasti materiaalia kuin kymmenen täyspitkää julkaisseen bändin kohdalla. Aina jotain suosikkibiisejä jää setistä uupumaan. Tästä huolimatta Azaghal oli itselleni yksi tapahtuman odotetuimpia esiintyjiä ja lunasti kyllä kaikki odotukset. Black terror metal!

Denial Of GodRiku: Lauantai-ilta oli muutenkin varattu silkalle parhaudelle, sillä seuraavana oli sisälavalla toisen todella odotetun yhtyeen vuoro, kun lavan täytti tanskalaisen kulttiyhtye Denial Of God. Urahan tällä alun perin 1991 perustetulla bändillä on jo pitkä kuin nälkävuosi, mutta tästäkin huolimatta yhtye on saanut aikaiseksi vain kaksi täyspitkää albumia ”The Horrors of Satan” (2006) ja ”Death and Beyond” (2012). Materiaalia kuitenkin löytyy settilistaan laajalta rintamalta, sillä runsaasti pienempiä julkaisuja yhtye on toki jo 90-luvun puolella tehnyt. Itseeni suurimman vaikutuksen setissä tekivät uusimmalta albumilta lohkaistu ”Behind the Coffin’s Lid” etenkin vokalisti Ustumallagamin lavaperformanssin ansiosta sekä vanha klassikko ”Robbing the Grave of the Priest”. Oikeastaan koko show oli sanalla sanoen mykistävä.

RagnarokRudi: Minulle taas yksi ilon aiheista näillä festareilla oli etukäteen Ragnarok, jonka uusinta ”Psychopathology”-levyä tuli Steelfestin lämmittelyksi luukutettua parin päivän ajan. Muutama vuosi sitten bändin rumpali Jontho siirtyi mikin varteen, mikä on ollut onnistunut muutos, sillä mies saa yleisöä innostettua mukaansa hienosti – yleensä ainakin. Ragnarok toimii live-bändinä parhaimmillaan helvetillisen hyvin, mutta valitettavasti Steelfesteillä ei nyt nähty sitä kaikkein terävintä osaamista. Keikka lähti kyllä käyntiin hyvällä paineella, mutta jossain puolenvälin jälkeen bändi alkoi hiukan puuduttaa. Toki sen esiintyminen tuli katseltua loppuun asti, ja kyllä sormet vähän hakkasivat tölkin kylkeen, mutta parhaimmillaan Ragnarok ei kuitenkaan Hyvinkäällä ollut.

BatushkaRudi: Tästä olikin hyvä siirtyä kuuntelemaan Puolan tarjontaa – ja voi hyvänen aika, että muuten jytisi! Maan uusimpia black metal -tulokkaita on mysteeriverhoon itsensä pukenut Batushka, joka on noussut valtavalla vauhdilla yleisön tietoisuuteen ja suosioon. Yhden levyn julkaissut bändi kulkee huimaa nousukiitoa, eikä lauantaisen keikan perusteella ihmettele enää ollenkaan, miksi näin on käynyt. Keikka oli sanalla sanoen loistava! Käännetyin ristein koristeltuihin ortodoksikaapuihin verhoutunut Batushka osoitti hyvinkin eleettömästi, että omaperäisyys on pelkkää plussaa myös black metalissa. Mukana Hyvinkäällä oli myös kolmehenkinen kuoro tuomassa oman fiiliksensä keikkaan. Soittopuolella kitarat peittyivät ehkä hiukan liikaa rytmiryhmän soitannon alle, mutta tämä oli pieni miinus muuten loistavaan keikkaan. Tässä oli ehdottomasti yksi tämän vuoden Steelfest Open Airin voittajista!
Riku: Mikäköhän siinäkin on, etten minä ole löytänyt sitä ”loistoa” Batushkasta, en sen paremmin levyltä kuin nyt livenäkään nähtynä? Ehkä minä tosiaan odotin tuosta yhtyeen viime vuoden lopulla julkaistusta debyyttialbumista ”Litourgiya” jotain vielä mykistävämpää, kun sitä on niin kovasti hehkutettu. Omasta mielestäni levy on ihan hyvä ja keikkakin oli ihan hyvä, ei mitään sen ihmeellisempää. Enkä nyt tosiaan tiedä, ovatko nuo ortodoksikaavut, jäsenten identiteettien salailu ja gregoriaanikuorot millään lailla nykypäivänä niin omaperäistä. Omaperäistä oli sentään se, että bändi esiintyi ilman kenkiä, sitä harvemmin näkee.
Rudi: Sä et vaan tajuu!

GravelandRudi: Batushkan ohella yksi Steelfestin viimeisimpiä buukkauksia oli Graveland, jonka poliittisista suuntauksista luonnollisesti saatiin keskusteluja aikaiseksi niin ennen festareita kuin niiden aikanakin. Ottamatta tähän sen enempää kantaa, täytyy vain sanoa, että musiikillisesti tämäkin toimi hienosti. Graveland oli jopa jollakin tavalla iloisen oloinen Steelfestin keikallaan omissa hiippapuvuissaan! Vai mitä tuumaa Riku, joka keikkaa taisi odottaa enemmän kuin mitään muuta?
Riku: Ai jumalauta, kun kello löi 23:00, oli yksi pitkäaikainen unelmani viimein tullut toteen. Siellä lavalla omaa rumpuaan kolisutteli itse Rob Darken ja Graveland! Kuten Rudi tuossa jo mainitsikin, oli Graveland jotenkin yllättävän iloinen eikä niinkään synkkä, kuin saattoi odottaa. Mutta tuo asia ei haitannut laisinkaan, oikeastaan jopa päinvastoin, sillä Rob Darkenin esiintyminen oli vallan viihdyttävää katsottavaa muun yhtyeen keskittyessä enemmänkin taustayhtyeen rooliinsa. Ja toisin kuin Goatmoonin keikalla, ei Gravelandin taholta poliittisia kannanottoja lavalla nähty yhtä pienen pientä jopa hieman vaivautunutta Darkenin heilausta lukuun ottamatta. Musiikin osalta Graveland keskittyi jopa yllättävän paljon vanhempaan materiaaliinsa, sillä settilistaan kuuluivat mm. avausraitana toiminut debyyttialbumilta ”Carpathian Wolves” lohkaistu ”At the Pagan Samhain Night”,  ”Thousand Swords” -albumin nimikappale sekä ”Born for War” ja ”Following the Voice of Blood” -albumilta ”Thurisaz”. Graveland oli jopa parempi, kuin osasin edes unelmoida.

GorgorothRudi: Tämän vuoden Steelfestin päättäjäksi oli valikoitunut Gorgoroth, joka sekin varmaan saisi aikaiseksi keskustelun jos toisenkin. Infernus uusine bändikavereineen kuitenkin mennä porskuttaa yhä, vaikka bändin historian tuntien sitä ei pitäisi aina aivan todennäköisenä. Viime vuosina bändin live-vokalistina on toiminut Taaken Hoest, mikä on mielestäni erittäin onnistunut valinta. Steelfestin keikalla bändillä ei ollut suurta rekvisiittaa mukanaan, joten täällä pystyi hyvin keskittymään musiikilliseen antiin. Vaikka lähes 12 tunnin festaripäivä alkoi jo painaa, jaksoi väki hienosti mukana Gorgorothin loppuun saakka. Keikalla kuultiin niin uudempaa materiaalia viimevuotiselta ”Instinctus Bestialis” -levyltä kuin vanhoja klassikoitakin. Vaikka moni varmasti sanoisi, ettei tämä ole ”se oikea” Gorgoroth, niin joka tapauksessa keikka toimi hienosti ja jätti festareista hyvän fiiliksen. Joko voi alkaa odottaa vuoden 2017 Steelfestin julkistuksia?
Riku: Gorgorothin kohdalla kävi omalta osaltani niin, että kun on nähnyt saman päivän aikana sekä Bat & Ryydin että Gravelandin, ei paljon enempää voi tapahtumalta vaatia. Ja näin ollen lavalle olisi saanut kiikuttaa aika perkeleen kovan artistin, jotta itseäni olisi jaksanut enää tässä vaiheessa aivan täysillä kiinnostaa. Etenkin kun kaksi päivää kuumehouruissa vietetyt festarit alkoivat jo toden totta tuntua joka paikassa. Tässä vaiheessa olikin muutaman kappaleen jälkeen aika jättää hyvästit Hyvinkäälle, Villatehtaalle ja Steelfesteille jälleen kerran hyvillä mielin.

Gorgoroth (2)Tapahtuman yleisistä järjestelyistä on ihan turha tänäkään vuonna sen pidempään jauhaa. Kun ei ole mitään valitettavaa mistään, vaan kaikki toimii moitteettomasti, niin mitäpä niistä sen enempää lässyttämään. Ruoka- ja juomatarjoilu pelasi loistavasti, jonoja ei muodostunut sen suuremmin tiskeille kuin vessoihinkaan. Levymyyntiäkin oli tapahtumassa riittämiin, sillä pitihän kaukaa Hyvinkäältä asti tuoda kotiin pääkaupunkiseudulle tuliaisia vaivaisen neljänkymmenen levyn verran. Narikkarekka on muuten äärimmäisen toimiva keksintö, sinne oli kätevä kiikuttaa ostamiaan levyjä, jottei niitä tarvitse koko tapahtuman ajan mukanaan kiikuttaa. Palaamme ehdottomasti asiaan ensi vuonna, mikäli Saatana ja tapahtuman järjestäjät sen meille suovat. Kiitos ja anteeksi!

Teksti: Rudi Peltonen ja Riku Mäkinen
Kuvat: Jani Kormu / Kormugraphy (Bat & Ryyd, Malicious, Sarkom ja Diabolical: Riku Mäkinen. ”Necromancer”: MTV3)

Raportin ensimmäinen osa
Steelfest Open Air Facebookissa

Lue lisää aiheesta

Occult rockin isä ja äiti nousi Roadburnin lavalle – Covenin keikasta julkaistu fanien kuvaami... Covenin laulaja Jinx Dawson 1960-luvun lopulla perustettu Coven herätti aikoinaan pahennusta ja pelkoa "Witchcraft Destroys Minds & Reaps Soul...
Pääsiäismessua julistettiin jälleen Oslon Inferno Metal Festivalilla Abbath @ Inferno Metal Festival 2017 Voinee sanoa, että metallipääsiäinen Oslossa on muodostunut itselleni perinteeksi, koska suunnistin kohti Inf...
Metallikrypta osa 1: Batushka täyttää tyhjäksi jääneen kolon sielussani Tervetuloa lukemaan Metallikryptaa. Tässä kirjoitussarjassa kirjoitan eri esittäjien eri kappaleista, jotka ovat vaikuttaneet minuun eri tavoin. Minun...
Juhlavuottaan viettävään Tuskaan iso nippu uusia kiinnityksiä: mukana mm. Impaled Nazarene sekä Trip... Kahdettakymmenettä kertaa juhlittava Tuska julkistaa ison nivaskan uusia artisteja ensi kesän kisoihin. Sveitsin ylpeys, Tom G. Warriorin luotsaam...

Kommentointi on suljettu.