Kamara – Kahden Maailman Välissä

Kirjoittanut Janne Partanen - 4.5.2016

Keski-Suomesta ponnistava Kamara on juuri lyönyt ilmoille viidennen julkaisunsa. Uudella levyllä poukkoillaan nimensä mukaisesti ”Kahden Maailman Välissä”, sillä bändin musiikissa kantavina voimina ovat ”suomiheville” ominainen ulosanti ja raskaampi metallinen poljento. Nämä kaksi elementtiä kohtaavat yllättävän hyvin.

Kamaran kasvua on ollut mielenkiintoinen seurata. Alkuaikojen hapuileva soitanta on tiukentunut vuosien kuluessa, ja aikaisemmin kaukana toisistaan olleet palaset ovat vähitellen löytäneet paikkansa. Varsinkin vokalisti Minkkinen on kehittynyt merkittävästi alkuajoistaan ja vetää sangen uskottavalla soundilla läpi uuden levyn. Kamaran soitanta vaihtelee raskaan death metal -tyylisen mäiskeen ja Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -tyylisen kevyemmän poljennon välillä. Nämä kaksi erilaista osasta sopivat välillä yllättävänkin hyvin toisiinsa, vaikka hutejakin mahtuu mukaan. Välillä tuntuu, että jätkät ovat kasanneet levynsä kahden eri bändin biiseistä. Pahimmillaan meno on harmittavan kliseistä ja sävellyskynä vaatisi reipasta teroitusta.

Tuotannollisesti levy on mainion kuuloinen, eli soittimet surisevat ja pörisevät, niin kuin kuuluukin. Levyllä on kymmenen raitaa ja kestoa kertyy lähes tunti. ”Kahden Maailman Välissä” -levyn lopettaa yli 16-minuuttinen ”Pohjola”, joka on jaettu kahteen eri osaan ”Veritaivas” ja ”Ajattomuuden Kaiku”. Nämä kappaleet vetävät bändin musiikkia mustemman metallin suuntaan – ja taas saa arvostelija olla ihmeissään. Varsinkin ”Veritaivas” on kuin aivan eri levyltä otettu veto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kamara-bändin potentiaali on selkeä, ja pienellä ohjauksella uskoisin bändin saavan tiukemman julkaisun aikaan. Muutamat ääripään biisit vain pois, niin kasassa olisi aika jämäkkä paketti.

7/10

Kappalelista:

1. Pedon hetki
2. Varjokansa
3. Vaiettu
4. Perintö
5. Tulien aika
6. Menneisyyden jäljet
7. Tuntematon
8. Vihan kasvot
9. Pohjola (osa 1): Veritaivas
10. Pohjola (osa 2): Ajattomuuden kaiku

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Maistiainen levyltä
Bändi Facebookissa

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat