Tänä vuonna neljättä kertaa järjestetty Copenhell kutsui taas puoleensa, koska viime vuoden kokemukset tästä tapahtumasta olivat pelkästään hyviä. Bändikattaus ei itseäni saanut pelkästään hurraata huutamaan, mutta niin vain muutama helmi ja hyvät muistot saivat lähtemään taas kesäkuussa Kööpenhaminaan pariksi päiväksi festarielämöitsemään.

Järjestyksessään yhdeksäs Sauna Open Air-metallifestivaali järjestettiin vuoden tauon jälkeen Ratinan Stadionilla ja sen välittömässä läheisyydessä. Aikaisemman kolmen päivän sijasta festivaali oli lyhentynyt kaksipäiväiseksi; lavoja oli käytössä kolme, joista yksi keskittyi pääasiassa oheisohjelman tarjoiluun ja ajanvietteeseen. Tarjolla oli muun muassa tietovisailuja ja burleskiesityksiä. Lauantai sarasti festivaalin nimeä mukaillen aurinkoisena ja huomattavan lämpimänä, joten olosuhteet olivat suorastaan erinomaiset.

Maanantai, kesäloman ensimmäinen virallinen päivä ja KISS -yhtye, jota olen kuunnellut noin 20 vuotta, tulisi vihdoinkin Suomeen. Kiitos luojille siitä, että nyt on aikaa ja varallisuutta keikkalippuihin, junailuihin sekä majoitukseen – nesteyttämisestä puhumattakaan. Pääkallopaikalle saavuttuani päädyin heti Hartwall Areenan ulkopuolelle sijoitetulle myyntikojulle (sisälläkin niitä oli useampi), jossa tarjolla oli useampi malli t-paitaa, hupparia, lippistä, kiertuekirjaa, signeerattuja rumpukalvoja, kapuloita, plekuja – periaatteessa kaikkea helposti myytävää tavaraa. Omaan reppuun päätyi harmaa kaksipuolinen kiertuepaita ja -kirja.

Viime vuonna joulu tuli yllättävän aikaisin syksyllä, kun Steelfest Open Air julkaisi ensimmäiset kymmenen kiinnitystään. Kun jo tässä joukossa oli sellaisia nimiä kuin Tsjuder, Darkened Nocturn Slaughtercult ja Destruction, ei tarvinnut arvailla, että tie käy taas toukokuussa Hyvinkäälle. Ja tulihan se toukokuukin pitkän odotuksen jälkeen, joten nokka kohti Hyvinkään Villatehdasta, jossa toinen yleisölle avoin Steelfest Open Air järjestettiin.

Toukokuun puolivälissä saapui Helsinkiin Bring Me The Horizon, joka lukeutuu tämän hetken suosituimpiin metalcore-yhtyeisiin. Olen itsekin kuunnellut BMTH:a lähes alusta asti ja mielenkiinnolla seurannut Oliver Sykesin luotsaaman yhtyeen menestyspolkua – paljon ovat saavuttaneet ja mahdollisesti vielä on paljon saavutettavaa. Tällä kertaa BMTH valtasi The Circuksen lavan; aiemmilla kerroilla haltuun on otettu esimerkiksi Nosturi ja Ruisrock.

Killswitch Engagen paluu yhteen entisen vokalistinsa Jesse Leachin kanssa oli monille metalcoren faneille varsin mieluinen ja positiivinen yllätys. Kun yhtye vielä ilmoitti esiintyvänsä “Disarm The Descent” -albuminsa Euroopan julkaisukiertueellaan Helsingin The Circuksessa 16. päivä huhtikuuta, aloin odottamaan keikkaa kuin kuuta nousevaa. Paikalle oli lisäkseni saapunut tiistai -päivästä huolimatta varsin kiitettävä määrä metalcoren faneja ympäri Suomen. Olihan kyseessä kuitenkin KSE:n ensimmäinen visiitti alkuperäisen vokalistinsa kanssa Suomessa.

Kun kuuden aikaan illalla vielä makaa krapuloissaan vessan viileällä lattialla peläten tai toivoen kuolemaa, ei ensimmäisenä pahan olon kuosittajaksi tule mieleen täpötäysi Nosturi täynnä hankalaa ja vaivaannuttavaa metelimusiikkia. Näin kuitenkin sattui olemaan asian laita lauantaina, kun lavalle oli nousemassa Ruotsin lahja maailmalle, Meshuggah. Vaikka yhtyeen kohdalla on tottunut peruutuksiin milloin Haaken selkäongelmien tai Kidmanin lenssujen takia, ei yhtyeelle voi ikinä sanoa ei. Voin heti tähän suoraan sanoa, että kieltäytyminen ei olisi missään tapauksessa kannattanut. Oli nimittäin iltojen ilta!

Pääsiäiseen on viime vuosina perinteisesti kuulunut äärimetallifestari Inferno metallin mekassa Oslossa. Tarjolla on neljän päivän verran metallimusiikkia sekä siihen liittyvää oheistoimintaa niin pääpaikka Rockefellerissä kuin erinäisissä metallibaareissa ja levykaupoissa ympäri Osloa. Tuntuu, että koko kaupunki on mukana tässä tapahtumassa! Joten tiukka ilme naamalle ja menoksi.

Maaliskuinen perjantai tuntui loputtoman pitkältä, kun odottelin, että ilta saapuisi ja toisi mukanaan Funeral For A Friendin keikan Nosturissa. Bändi on antanut odottaa itseään Suomeen uudestaan saapuvaksi viisi pitkää vuotta, ja uusi levy ”Conduit” lupaili paljon, joten sydän odotuksesta pamppaillen hyppäsin ratikkaan ja suuntasin iltakymmenen tienoilla Nosturiin.

Viimaista keskiviikkoiltaa lämmittämään nousi The Circuksen lavalle kolme metallibändiä, joten täytyihän tämä lähteä tsekkaamaan, koska pääbändikin oli paikalle Saksasta asti saapunut.  Valitettavasti vain kourallinen väkeä oli ajatellut kanssani samoin, ja tullessani paikalle ennen ensimmäistä bändiä paikalla oli lähes säälittävän vähän porukkaa. Hyvin core-henkisessä nuorisossa oli havaittavissa kuitenkin odottavaa liikehdintää jo tovi ennen aloitusaktia.

Maaliskuinen torstai-ilta muuttui kertaheitolla jännittävämmäksi, kun sain illan jo hämmärryttyä yllättävän viestin auenneesta mahdollisuudesta päästä todistamaan kaupunkiin saapunutta Amerikan ihmettä. Lapsenomainen innostus, jännitys ja jopa varovainen riemun tunne hiipivät sisuskuntaani kun kiireen vilkkaa aloin tempoa asianmukaista vaatetusta päälleni ja hetkeä myöhemmin syöksyin hyiseen pimeyteen.

Siitä on noin kaksi vuosikymmentä aikaa, kun toimittajanretku aloitti tähän yhtyeeseen tutustumisen. Manowar on kaikkien machobändien isä ja äiti, pullisteluhevin suurin legenda. Muut bändit soittavat, mutta Manowar tappaa. Tästä huolimatta olen onnistunut lahjakkaasti kiertämään kaikki yhtyeen aikaisemmat Suomen esiintymiset kaukaa. Kun yhtye ilmoitti tekevänsä maassamme klubikiertueen, niin olihan se vissi ja varma, että allekirjoittanut ei aikonut tätä tilaisuutta missata.