Kekkonen ja kyynelten kostuttamat lihakset: Oddland ja Pain Of Salvation viihdyttivät Tampereen Klubilla

Torstaina 16.11.2017 bussini saapuu vihdoin ja viimein Tampereen keskustaan madeltuaan noin puolen tunnin ajan melko hitaasti. Ratikan työmaahelvetti on valloillaan vahvempana kuin koskaan, ja mihin tahansa kun katsoo, on tiet revitty auki. Kaikkialla on aitoja sekä suljettuja suojateitä vaikeuttamaan kulkemista. Katson kelloani: kahdenkymmenen minuutin päästä Klubin ovet avataan. Joudun kiertämään tuskaisen pitkän lenkin vain päästääkseni kadun toiselle puolelle, sillä kaikki tienylitysmahdollisuudet on karsittu minimiin. Lopulta pääsen ovelle kymmenen minuuttia ennen kuin väki saa tulla sisään. Pakkomielteinen tarpeeni olla kaikkialla saa taas tyydytyksen siitäkin huolimatta, että normaalisti olen paikalla vähintään puolituntia ennen kuin on määrä. Huomaan kuitenkin, että lisäkseni ovella on vain neljä muuta ihmistä. Mitä, eikö väki jonotakaan kuuntelemaan Ruotsalaista progemetallia? Olisi varmaan pitänyt tarjota ämpäreitä, mutta sen sijaan Klubilla esiintyvät kotimainen Oddland sekä naapurimaamme mestarillinen Pain Of Salvation, joka päättää kiertueensa Tammerkosken siluettia vasten.

Myyntipisteellä huomaan, että POSilla ei ole myynnissä yhtään erityisen hienoa paitaa. Simppeleitä ja tyylikkäitä, muttei mitään kovin persoonallista tai sellaista, johon haluaisin käyttää mukanani olevat nolla euroa. Oddlandin paidan olisin voinut ostaakin, jos siis minulla olisi ollut rahaa hieman enemmän kuin ei yhtään. En ole koskaan ollut katsomassa konserttia Klubilla, mutta myhäilen hyväksyvästi huomatessani mahdollisuuden nauttia esityksestä myös istuen. En ole ihminen, joka tykkää seistä suuren massan keskellä monta tuntia kykenemättä liikkumaan. Päätän kuitenkin siirtyä mukanani olleen bänditoverini ja ystäväni kanssa lavan eteen, koska väkeä ei kuitenkaan ole niin paljoa vielä ja onhan se nyt paljon kivempaa olla lavan edessä. Ja vaikka olisi millainen progesnobi, on kivaa kun on kivaa.

Illan ensimmäinen akti on kaksi studioalbumia julkaissut Oddland, jonka vuonna 2016 julkaistu ”Origin” räjäytti ilmestyttyään itseltäni sukat jalasta loistavilla kappaleillaan ja tuoreella ilmaisullaan. Olen varautunut tavallisilla sukilla sekä villasukilla siltä varalta, että bändi pistää myös livenä ranttaliksi. Eikä se olekaan kaukana totuudesta. Jo heti ”Flooding Light” -avauskappaleen aikana bändi esittelee modernia särmäänsä lujilla rytmeillä, teknisellä osaamisella ja pakahduttavilla lauluosuuksilla. Sakari Ojasen lauluääni on selvästi vertaansa vailla ja pesee monet muut kotimaiset progebändit staminassaan, värissään ja puhtaudessaan. Basisti Joni Palmroth, jonka komeaa Dingwall Combustion 5 –bassoa ja nauhatonta Mayones –bassoa kuolaan, kadehdin ja ihailen, tarjoaa välillä vihaisempia lauluosuuksia. Siis silloin kun ei ole kiireinen släppäämään soitintaan tai osallistumaan bändin riettaisiin tapping –osuuksiin.

Ei ole epäilystäkään, että Oddland on yksi tämän hetken lupaavimmista ja ehdottomasti taitavimmista kotimaisista kokoonpanoista. Bändin esitys oli taiturillinen, lumoava ja iskevä, vaikka yleisöllä kestikin hetki lämmetä. Itse kuitenkin koin erään melko pienen pettymyksen: miksi ”Originilta” soitettiin vain kolme kappaletta? Entä missä olivat ”Esotericism”? Entä ”Thanatos” tai ”Penumbra”? Nämä kolme kappaletta olisivat istuneet settiin mainiosti ja antaneet manselaisille potkun persuksille. Ja kun niitä on ilmeisesti soitettukin bändin Euroopankiertueella. Keikalla ollut ja bändiä ennen kuulematon ystäväni kertoi minulle jälkeenpäin, että hänelle jäi sellainen tunne, että bändillä olisi ollut soittaa iskevämpiäkin kappaleita. Ja niin asia onkin. Lisäksi ehkä lavapreesens olisi voinut olla jokaisella vielä hieman elävämpi, mutta toisaalta jos soittaa täysillä ei aina jaksa ja pysty heilumaan tai valssaamaan. Huolimatta siitä, että kolmea suosikkiani ei soitettu, olen vakuuttunut siitä, että haluan nähdä bändin uudestaan niin pian kuin mahdollista. Suosittelen samaa kaikille muillekin, sillä näin kovaa bändiä pitää tukea ja todistaa livenä. Setti oli täynnä tarkasti soitettuja kappaleita, joissa esiteltiin lavealla pensselillä dynamiikkaa, teknistä osaamista ja tunnetta. Sukkani eivät räjähtäneet, mutta kyllä ne kovasti savusivat ja jäin odottamaan, että ehkä bändi soittaa vielä muutaman kappaleen.

Lähes välittömästi avausbändin esityksen jälkeen esirippu vedetään lavan eteen. Joko POSin tyypit ovat kovin teatraalisia tai ujoja kamojensa suhteen. Olisi varmasti jännää, jos bändi soittaisi kokonaan esiripun takaa. Jonkin ajan päästä se kuitenkin avautuu taas, ja jännityksen voi tuntea lavaa kohti pakkautuneen ihmismassan kollektiivisessa tajunnassa. Rokkitähtien tapaan vasta kymmenen minuutin päästä ennaltailmoitetusta aloitusajasta alkaa tapahtua. Taustanauha lähtee käyntiin ja on taas vuosi 1978. Ei siis progen puolesta, vaan taustanauhana on vuoden 1978 Suomen presidentin valitsijamiesvaalien ääntenlasku. Eli siis ”Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen” ad infinitum. Hilpeyttä yleisössä aiheuttaneen intron aikana bändi alkaa soittamaan ”Full Throttle Tribea” saaden aikaan jo itsessään mielenkiintoisen polyrytmin. Yleisö on välittömästi mukana ja innoissaan. Ja nähdään lavalla heti paljasta pintaakin: kitaristi Johan Hallgren ilveilee ja pomppii lavalla villisti ilman paitaa paljastaen lihaksensa ja primus motor, keulakuva, laulaja ja kitaristi Daniel Gildenlöw puolestaan tepastelee ilman sukkia esitellen treenattuja jalkapöytiään.

Heti perään kuullaan vielä kaksi vuoden alussa ilmestyneen uuden levyn kappaletta, ”Reasons” ja ”Meaningless”. On merkillepantavaa, miten hyvin yleisö on jo heti täysillä mukana. Jokainen kappale kerää yhteislaulua, nykimistä ja moshaamista sekä erilaisia huuteluita. Levyn ensimmäisen singlen ”Meaninglessin” aikana sieltä täältä kuuluu epävireistä, mutta eläytyvää laulua. Jossain päin eturiviä sijaitseva fani alkaa ottaa kontaktia Gildenlöwiin. Jalkapallopaitainen mies kertoo innoissaan tulevansa Chilestä asti ja kättelee laulajaa leveä virne kasvoillaan. Tuttavallinen rupastelu johtaa bändin esittelyyn. Gildenlöw toteaa. ”Together we are… Kekkonen!” Yleisö nauraa ja riemuitsee. Riemunhuudot johtavat klassiseen rock –kukkoiluun: ”me soitetaan riffi, te huudatte sen jälkeen päänne irti!” Selvä juttu. ”Linoleumin” aloitusriffi alkaa ja loppuu, yleisö huutaa. Tulos ei luonnollisesti miellytä. Vasta sitten, kun pöytään vedetään ”lähteekö teistä enemmän ääntä kuin helsinkiläisistä?” –kortti, laskee viimeinenkin manselainen tuopin suultaan ja karjuu. Lopputulos kelvannee ja päästään itse kappaleen pariin. Tätä seuraa kolmen biisin putki pelkästään ”Remedy Lanen” ihastuttavia kappaleita, joiden monimuotoinen sävelmateriaali tuo konserttiin vaihtelua, elävyyttä ja bändi pääsee todella esittelemään kykyjään. Oodimainen ”A Trace Of Blood” kuulostaa niin hienolta ja innostavalta livenä. Parikseen se saa ”Rope Endsin”, jonka sähköisessä esityksessä iskevät rytmit, tarttuvat melodiat ja itämaiset progeilut kuulostavat paljon paremmalta kuin levyllä. ”Beyond The Palen” kautta päästään hämyisiin tunnelmiin, jonka aikana kuullaan vielä kaikuja menneisyydestä ”Ashesin” muodossa.

Illan viimeisiksi kappaleiksi jäävät kaunis ja yhteislaulua keräävä ”Silent Gold” sekä massiivinen ”On A Tuesday”, jonka aikana bändi pääsee vielä kunnolla irrottelemaan. ”Silent Goldin” jälkeen vieressäni seisovat ihmiset puhuvat keskenään: ”on toi kyllä helvetin kova kappale”. Poistuttuaan lavalta, alkaa encoren ruinaus. Yleisö saa huutaa ”Kekkonen! Kekkonen!” ja taputtaa melko pitkäänkin, ennen kuin Gildenlöw saapuu lavalle aloittamaan illan viimeisen kappaleen. Uuden levyn päätösraita ”The Passing Light Of Day” manifestoituu ja kasvaa yleisön silmien edessä täyteen mittaansa, kun yksi toisensa jälkeen jäsenet tulevat lavalle ja yhtyvät kappaleeseen. Ensin Gildenlöw esittää kappaleen alun yksin, sitten kosketinsoittaja Daniel Karlsson säestää. Pian koko yhtye on lavalla ja soittaa sekä laulaa mukana. Yleisössä kännykät nousevat ylös taskulamppusovellukset päällä. Bändi herkistyy silmin nähden. Rumpali nousee nopeasti ottamaan yleisöstä kuvaa ja Hallgrenin silmät kostuvat niin, että mies ei voi muuta kuin tuijottaa yleisöä hymyilen. Kiitollisuus ja iloisuus paistaa yhtyeestä, joka on juuri antanut kaikkensa. Kyllähän siinä itsekin herkistyy.

Ilta on ollut loistava. Bändi oli alusta asti täysillä mukana ja selvästi nautti soittamisesta. Erityisesti kohdallani lavalla seissyt Hallgren pomppi, virnuili, ilveili ja itki. POS osasi paitsi soittaa loistavasti yhteen myös viihdyttää ja hauskuutta yleisöään niin, että tuskin kenelläkään oli ihan kovin kurjaa. Klubin ahtaan tuntuinen ympäristö lisäsi keikan miellekkyyttä, sillä se mahdollisti intiimin tunnelman ja mahdollisuuden todella nähdä bändi kaikkialta. Uuden levyn kappaleet heräsivät henkiin loistavasti ja yleisö tunsi ne kuin omat taskunsa. Mielestäni ”Reasonsin” olisi ehkä voinut säästää setin loppuun, sillä välillä tuntui siltä, että raskaimmat ja iskevimmät kappaleet soitettiin jo heti kättelyssä. Täytyy myös antaa tunnustusta siitä, että jokainen bändin jäsen lauloi stemmoja, joka kyseisessä Spock’s Beard –tyylisessä kappaleessa kuulosti erittäin makoisalta livenä. Ja kuulimme myös ranskalaisen rumpalin Léo Margaritin laulua ”On A Tuesday” –kappaleessa, ja miehen ääni oli todella kaunis ja puhdas.

Keikan päätteeksi Klubilla soi jokin koominen humppa, jonka aikana bändin jäsenet tanssivat ja yleisö taputtaa. Kitaristi ja basisti kättelevät koko eturivin, mukaan lukien minut. Vieressäni seisova kaverini saa myös rumpalilta yhden kapulan. Kävellessämme kohti narikkaa (joka ei muuten maksanut mitään! what a time to be alive) vaihdamme heti mielipiteitä. Olemme kumpikin vakuuttuneita. Keikka on erityisen onnistunut silloin, kun se inspiroi ja innostaa. Koen suuren tarpeen alkaa heti kotona soittamaan ja säveltämään omalle bändille lisää kappaleita. Vielä bussipysäkilläkin vallitsee selkeä konsensus: tässä oli vuoden kovin keikka!

Pain Of Salvationin settilista:

1. Full Throttle Tribe
2. Reasons
3. Meaningless
4. Linoleum
5. A Trace Of Blood
6. Rope Ends
7. Beyond The Pale
8. Ashes
9. Silent Gold
10. On A Tuesday
11. The Passing Light Of Day

Raportti: Samuel Järvinen