Keoma – The Journey

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.7.2012

Vuotena 2008 perustettu Keoma on saanut uransa aikana jo kivasti näkyvyyttä, sillä bändin edellisen EP:n biisi on päässyt mukaan mm. ranskalaiselle Combat Nasal -kokoelmalle. Arvostelun saa nyt bändin viimeisin EP ”The Journey”.

Keoman musiikki on äkkiväärää alternative metallia, jossa siirrytään kevyestä tunteilusta nopeasti raskaaseen mättöön. Progressiivisia elementtejä on paljon ja biiseissä on reipas annos luovaa hulluutta. Keoma kumminkin poikkeaa monesta vastaavasta bändistä sillä, että biisien punainen lanka on helposti löydettävissä ja ”poukkoilu” on ns. biisien eduksi, eikä niitä vastaan.

Tuotannollisesti ammattimainen ”The Journey”-EP sisältää neljä biisiä ja kestoa kertyy päälle 19 minuuttia. Kappaleet ovat suhteellisen rauhallisia, joskin välillä biisit yltyvät kohtalaisen tiukkaan mättöön. Biiseissä pääosissa on vokalistin ääni, joka vaati alkuun totuttelua. Puhtaat osuudet tulevat hiukan kimakalla äänellä, joka on varsin persoonallisen kuuloinen. Huutopuoli toimii todella hyvin. Perinteisen rokkaavan menon seuraksi on mausteeksi käytetty syntikoita, joista kuulee 70- ja 80-luvun progrebändien vaikutteet. Syntikoita on osattu käyttää fiksusti ja ne antavat mukavasti lisätunnetta biiseille. Kappaleet on taidokkaasti soitettu ja riffittely on välillä aika ”jäätävää”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

EP:n parhaimmaksi biisiksi nostaisin toisena tulevan ”Leaving” -biisin, josta itse kuulen Faith No Moren vaikutteita. EP on muuten suhteellisen tasalaatuinen, joskin ensimmäisenä tuleva ”Amore” on harmittavan tylsä aloitusbiisi ja antoi itselleni alkuun väärän kuvan bändistä.

Keoman ”The Journey” on taas levyjä, joille toivoisi näkyvyyttä, mutta sillä on vaarana jäädä taka-alalle. Suomesta tuntuu nyt nousevan vastaavia bändejä suhteellisen paljon, joten erottuminen ja kuuluvuuden saaminen on vaikeaa.

7/10

Kappalelista:
01. Amore
02. Leaving
03. Still Searching For The Seeker
04. The Journey

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/keomafinland

Kirjoittanu: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat