Keravan herrasmiehet blues rockin ytimessä – arviossa Sydänyön Rytmin debyytti  ”Rakkaus Lyö Maahan”

Kirjoittanut Jani Moilanen - 15.9.2017

Joskus, kun huuhtoo tarpeeksi paskaa, löytyy joukosta ajan myötä myös kultahippuja. On myönnettävä, että kun sain käsiini kyseisen kiekon, oli ensimmäinen ajatus päässäni ”jahas, semmottis tommottis rautalankaa vissiinkin.” No, eipä ollut rautalankaa, eikä olisi voinut ihmisen lapsi taas paljon enemmän metsään mennä itsensä kanssa. Note to self: Älä päättele mitään yhtyeen nimen perusteella. Ja jos päättelet, niin pidä turpasi kiinni.

Nimittäin avausraidasta ”Jos Sua On Lyöty” lähtien käy selväksi, että yhtyeen toimittama blues rock vääntää arvostelijan sellaiseen niskalenkkiin, että Aleksandr Karelinkin olisi kateellinen. Laulaja Jari Tikan mukaan yhtyeestä on käytetty termiä ”hard blues”, joka kuvaakin orkesteria varsin osuvasti. Keravalaiskvintetti svengaa todella vakuuttavalla ja ennen kaikkea aikuisella otteella, ja kuulijalla vispaavat väkisinkin kaikki kynnelle kykenevät ruumiin ulokkeet. Nyt on kova.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn aikana tarjoillaan taidokasta osaamista huuliharpusta poikkihuiluun, tämä kaikki sotkettuna Jethro Tull:maisiin ja ajoittain jopa varhaisen Black Sabbathin tuoksuisiin riffeihin, sekä Tikan vahvaan tulkintaan rakkaudesta, kaipuusta ja elämästä kasaavat lähestulkoon saumattoman teoksen, jonka syövereistä jokaiselle varmasti löytyy kosketuspintaa.

Sanoitusten ja tematiikan syntyä laulaja kommentoi seuraavasti:

”Levyn tekstimaailmaan on vaikuttanut vahvasti pari vuotta sitten sanomalehdestä lukemani uutinen, jossa kerrottiin nuoresta perheenäidistä, joka oli puukottanut hengenvaarallisesti avopuolisoaan. Veriteon jälkeen nainen oli sytyttänyt asunnon palamaan ja yrittänyt polttaa miehen sekä heidän yhteisen lapsensa. Tapahtuneeseen liittynyt silmitön väkivalta sai miettimään rakkauden destruktiivista puolta – rakkauden teot voivat olla myös jotain sellaista, jota emme haluaisi tai uskaltaisi liittää rakkauteen.”Jari Tikka

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Painavaa sanaa, mutta allekirjoitan täysin.

Erona perinteisempään bluesiin voitanee pitää, ettei levyllä kuulla Hammondeja lainkaan, mutta Pasi Puolakan huuliharppu- ja poikkihuilutaiteilu korvaa tämän puutteen paremmin kuin hyvin. Tunnustusta täytyy antaa muillekin bändin jäsenille, jokainen herroista on melkoinen seppä oman instrumenttinsa parissa. Vapaa-ajalla on selvästi tehty muutakin kuin pelattu taskubiljardia ja tuijotettu tuopin pohjaa paikallisessa.

Kiekon kohokohdiksi allekirjoittaneella nousevat levyn avaava ”Jos Sua On Lyöty”, nimikkoraita ”Rakkaus Lyö Maahan” sekä levyn päättävä hitaampi tunnelmapläjäys ”Upea Nainen.”

Sydänyön Rytmi tuli täysin puskista ja otti omakseen, ja kiekko kiilaa tämän vuoden kotimaisissa ei-metallisissa henkilökohtaisen listani kärkikahinoihin. Mikäli jotain napinaa pitää kaivaa, niin olisin toivonut kappaleiden sisälle hieman enemmän varianssia, mutta toisaalta biisit ovat juuri sopivan mittaisia rehellisiä runttauksia tällaisenaan. Ehkä joskus on hyvä luopua rakastamastani tekniikkarunkkauksesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Harvoin saa nauttia näin valmiin kuuloisesta debyyttialbumista, yhtye on identiteettinsä löytänyt ja on sille ihailtavan uskollinen. Tämä teos tulee löytämään tiensä lautaselleni tasaiseen tahtiin, joten ei muuta kuin fedoraa päähän ja tanssijalkaa liikkeelle.

Levy on julkaistu keravalaisen levykaupan Keravan Ääni ja Levy kautta, joten kiekkoa voi kysellä sieltä, tai Helsingin legendaarisesta Keltaisesta Jäänsärkijästä.

9-/10

Kappalelista:

  1. Jos Sua On Lyöty
  2. Rakkaus Lyö Maahan
  3. Ennen Kuin Aurinko Katoaa…
  4. Luoksein Palaa
  5. Veljet & Sisaret
  6. Miehen Osa
  7. Elämä On Miltä Näyttää
  8. Upea Nainen

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat