Kertomus tunnontuskista ja ihmismielestä -arviossa Marko Annalan uutuusromaani Paasto

Parhaiten Mokoma -yhtyeen laulajana tunnetun ja esikoisromaaninsa keväällä 2017 maailmalle saattaneen Marko Annalan toinen romaani ”Paasto” ilmestyi juuri syyskuun alkuun.

Aivan ensireaktioni kirjasta oli hiljainen ”wau”, kun avasin kirjan paketista, jossa se minulle saapui. Kansitaiteelle siis ainakin pisteet, sillä kai ulkokuortakin saa aiheesta kehua, vaikka tekstisisältö se pääasia onkin. Itse asiassa kirjan prologi, eli jo aivan ensimmäiset sivut onnistuivat myös yllättämään, kirjan tapahtumien mennessä heti suoraan niin syvälle uskonnolliseen aiheeseen.

Romaanin pääteemana, jonka ympärille tarinan muut osaset rakentuvat, toimii päähenkilön kokema uskonkriisi. Muina teemoina nostaisin kirjasta esille niin sanotun ihmisenä kasvamisen, oman itsensä löytämisen, ja omille elämän haaveilleen ja tunteilleen rehellisyyden myöntämisen.

Minusta uskonkriisiä kiehtovampaa kirjassa oli kuitenkin seurata päähenkilön pohdintaa itsestään ja suhteestaan läheisiinsä. Ihmiset ja ihmismieli kiinnostavat aina, oli kyseessä sitten tämä todellinen elämä, tai fiktiivisen kirjan muotoon kirjoitettu elämän kuvailu. Sattumat tuntuvat kuljettavan elämää eteenpäin niin kirjassa kuin tosielämässäkin, ja kysymys taitaakin kuulua, että ovatko ne sittenkään vain sattumia?

Kirjaa lukiessa tuli jopa omituisen rauhallinen olo. Unohdin tämän maailman hetkeksi kokonaan, niin kuin hyvän kirjan kanssa kuuluukin käydä. Teksti kulki sujuvalla kerronnallaan eteenpäin koko ajan, ja luinkin kirjan melkein samalta istumalta loppuun asti. Vain viimeiset 50 sivua joutuivat jäämään seuraavaan hetkeen ajan puutteen, eli muiden töiden takia.

Romaani valitettavasti häviää Annalan esikoisromaani ”Värityskirjalle”, mutta jään silti odottamaan lisää hänen kirjallista tuotantoaan. Toivottavasti sitä on musiikin lisäksi vielä rutkasti tulossa!

8/10

Kommentit