Kesän kakkoslevyllä soi urbaani ahdistus

Helsinkiläinen, vuonna 2014 perustettu post-punk -ryhmä Kesä lähestyy toimitusta järjestyksessään toisen albuminsa ”Aukean” tiimoilta. Uunituore levy on saanut julkaisunsa laadukkaista edesottamuksistaan tunnetun Svart Recordsin toimesta, ja se sisältää varsin perinnetietoista materiaalia lähimmän vertailukohdan ollessa – mikäpä muukaan – kuin legendaarinen Musta Paraati. Toki taustalla kuulee vaikutteita maailmanluokan synkistelijöiltä tyyliin The Cure tai Joy Division. Samankaltaista henkeä voi löytää myös tämän hetken yhtyeistä kuten Tunnit sekä Lasten Hautausmaa. Meikäläinen on löytävinään viittauksia myös bändin nimestä; kuka muistaa Geisha -nimisen post-punk -yhtyeen ”Kesä” -EP:n?

Kesän vahvasti syntetisaattoreihin nojaava musiikki antaa paljon tilaa bassolle kitaran jäädessä enemmän taustainstrumentiksi luomaan utuisia äänimattoja. Sykkivät rumpukoneet saavat myös runsaasti tilaa levyn äänimaisemassa. Tunnelma on läpi levyn hämyisen utuinen ja tumma ollen samalla jollain tapaa kylmä ja steriili. Kuin synkän urbaanin sykkeen lähettiläs, joka aamuyön usvaisten jättömaiden äärellä uppoutuu syvälle itsetutkiskelun loputtomaan maailmaan. Syksyn koittaessa on aika hakea lohtua ahdistukseen kaupungin katulamppujen varjoista. Sanoituksellisesti yhtye ui syvässä vieraantuneisuuden ja angstisen sekavuuden välitilassa, kuilussa, joka on täynnä urbaanin dekadenttia romantiikkaa.

Levyn aloittava ”Lootuksenkukkia” kuuluu ehdottomasti levyn parhaimmistoon. Biisi on jopa siinä määrin hyvä, että siitä voisi povata pienimuotoista modernia genrehittiä. Muita tärppejä ovat levyn keskivaiheilla kuultava, albumin linjasta sopivasti poikkeava ja menevämpi pala ”Tänä syksynä”, johon on sujahtanut viittaus erääseen nimeltä mainitsemattoman hiphop-yhtyeen kappaleeseen, sekä levyn lopettava tunnelmaltaan raskas ja painostava ”Jalanjälkiä”. Muut kappaleet ovat turhankin yhdestä puusta veistettyjä, mutta kokonaisuuden kannalta sinänsä toimivia, eivät missään nimessä huonoja. ”Tulta tuijotin” on singlelohkaisu, josta on tehty myös tyylikäs musiikkivideo. Musavideo tehtiin myös kappaleesta ”Labyrintti”, joka esittelee yhtyeen seesteisempää ja synteettisempää puolta. ”Sykkivä rytmi” tuo mieleen vakavamman version Kupruileva Elefantti -yhtyeen biisistä ”Eläimellinen rytmi”. ”Yhdeksäs ilmansuunta” sukeltaa introspsektiivisen puntaroinnin avaruuteen. ”Hulabaloo” muistuttaa välistä jopa Dingoa, mutta on kuitenkin levyn heikoin lenkki.

Omalla tavallaan kylmän mekaaniselta tuntuva levy kärsii hieman yksipuolisesta materiaalista; olisin toivonut enemmän vaihtelua kappaleiden välille, samasta puusta veistettyjen biisien tempokin pysyy pääosin samana läpi levyn. Vaihtelun puute on albumin suurin ongelma, mutta tuotanto toimii kuitenkin varsin mallikkaasti ja onnistuu luomaan juuri sopivan hämyistä ja utuista, mutta silti varsin kylmää tunnelmaa, mikä lienee ollutkin tarkoitus. Pienine puutteineenkin ”Aukea” on erittäin tervetullut lisä suomalaiselle ja suomeksi lauletulle musiikkikentälle, sekä genreen, jolla ei ole yrittäjiä liiaksi asti. Kaiken kaikkiaan voin todeta ”Aukean” olevan koko pakettia tarkastellen todella tyylitietoinen albumi, joka kaikkien post-punkista ja goottirockista pitävien on syytä tarkastaa.

7/10

Kappalelista:
1. Lootuksenkukkia
2. Tulta tuijotin
3. Labyrintti
4. Tänä syksynä
5. Sykkivä rytmi
6. Yhdeksäs ilmansuunta
7. Hulabaloo
8. Yöllä kaikki on toisin
9. Jalanjälkiä

Kesä facebookissa

Kommentit