Kesän paras viikonloppu – Ilosaarirock osa 1/3

Ilosaarirock starttasi tutulla paikallaan Joensuun Laulurinteellä. Tänä vuonna festari oli kasvanut perjantaista sunnuntaiksi kattavaksi kokonaisuudeksi, kun se aiemmin oli keskittynyt viikonloppuun. Tosin edeltävinä vuosina perjantaina on ollut tarjolla Töminä ja Sulo-klubi, joten käytännössä kovinkaan suuresta muutoksesta ei ollut kyse. Itseään kesän parhaaksi viikonlopuksi mainostava Ilosaarirock aloitti perjantai-iltansa vahvalla suomalaisartistien edustuksella, mutta myöhemmin illasta oli tarjolla myös ulkomaisia yhtyeitä.

Illan ensimmäisiä esiintyjiä oli muun muassa Jenni Vartiainen, josta en ole koskaan juurikaan perustanut, mutta Joensuun ylpeys Happoradio houkutteli. Joensuulaisyhtye aloitti esityksensä tähtiteltassa jo kuuden maissa ja vokalisti Aki Tykki kiittelikin yleisöä siitä, että olivat jo tulleet paikalle. Alkajaiseksi yhtye soitti uusimpia kappaleita, mistä johtuen alkukeikka tuntui hieman tahmealle. Ensimmäisten hittien myötä tunnelma teltassa lämpeni kuitenkin nopeasti. Festariyleisö oli tullut kuuntelemaan yhtyettä takuuvarmojen hittien vuoksi ja sen takia esimerkiksi hidas, mutta kaunis ”Sinun vaikka hajoat” ei uponnut yleisöön. Happoradio oli sijoittanut keikkansa loppupuolelle tietenkin kovimpia hittejä, kuten ”Ahmat tulevat” ja ”Sinä & hän”, joista jälkimmäisessä Tykki provosoi yleisöä huutamaan mukaan. Vaikka yhtyeen keikassa oli samoja piirteitä kuin kevään klubikeikassa, ei se haitannut lainkaan. (A.P.)

Ilosaarirockin suuntaan kulkiessani katastrofin ainekset olivat ilmassa kun bussi myöhästyi lähes tunnin ja luonnonvoimienkin ennustettiin pahoinpitelevän festarikansaa. Ensimmäisenä olin menossa katsomaan Negatiivisia Nuoria, jonka debyyttialbumista innostuin vasta viikko takaperin. Räväkän punk rockin ja siihen yllättävän hyvin solmitun räpin yhdistelmässä on samaa hengästyttävää energiaa kuin kaikilla hyvillä punk rock -yhtyeillä, mutta samalla jotain uutta ja tuoretta, joka on saanut monet innostumaan.

Tehtyäni pikakävelyn ja äkkityhjentäytymisen maailmanennätyksen kerkesin kuin kerkesinkin paikalle juuri kun bändiä juonnettiin lavalle. Keikka oli lyhyt, mutta laatu korvaa määrän tässäkin asiassa. Energiatasot nousivat tappiin asti heti kun lavalta alkoi kuulua meteliä. Yleisöäkin oli klo 18 perjantai-iltana niin paljon, että ruuhkaa oli lavan edustalta miksauskopille asti.

Negatiiviset Nuoret sai yleisön mukaan kuin se olisi ollut koko festivaalin pääesiintyjä. Kappaleita ei kuultu montaa ja niistäkin kaksi soitettiin encorena uudestaan, mutta se ei tuntunut haittaavan ketään. Yksi uusikin kappale soitettiin livenä ensimmäistä kertaa ja se tarvitsisi ainakin esiintyjien itsensä mukaan lisää harjoitusta, mikä ei välttämättä ollut ihan väärin sanottu. Muuten keikka oli suorastaan räjähtävä esitys, jossa koko yhtye oli täysillä mukana. On aina hienoa todistaa näin hyvin toimivaa yhteispeliä, jossa on myös elävän tilanteen makua. Paljon tämän paremmin rock-festareita ei voisi edes aloittaa. (J.K.)

Klo 19.00 raskaan keikkansa aloitti S-TOOL, jonka kenties tunnetuin jäsen on Sentencedissä ja Poisonblackissä vaikuttanut Ville Laihiala. Juontaja spiikkasi yhtyeen sisään kiinnostavasti: ”Yhtyeen mukaan he ovat Suomen paskin bändi. Heidän tavoitteensa on kuitenkin olla maailman paskin bändi.” Valitettavasti tavoitteesta jäätiin todella paljon, sillä keikka oli todella hyvä. Muutamaa minuuttia ennen keikkaa yleisömäärä näytti huolestuttavan alhaiselta, mutta onneksi tilanne koheni. S-TOOL tarjoili paikalle saapuneille räjäyttävän rock n roll – shown, mistä ei puuttunut meininkiä: moshpitinkin muutama yleisön jäsen sai aikaiseksi.  Bändin soitosta kuuli selvästi jäsenten (Ville Laihiala, Sami Leppikangas, Kimmo Hiltunen, Aksu Hanttu) kokemuksen ja taidot metallimusiikin saralla: oli hienoja kitarasooloja, raskasta rummutusta ja ytimiin menevää bassonkäyttöä. Koko setin ajan bändistä huokui se, miten mahtavaa livemusiikin soittaminen on. Huumoriltakaan ei vältytty Laihialan esitellessä itsensä seuraavasti: ”Minä olen tietenkin Anneli Jäätteenmäki”. Laihiala totesi välispiikissään hieman surullisen yksityiskohdan: hän oli ajatellut jo, että oliko festarihommat jo takanapäin, kunnes törmäsi bändikavereihinsa. Onneksi näin kävi, sillä S-TOOL:in debyyttialbumista ja keikoista päästään nauttimaan jo syksyllä! (M.R.)

Poets of the Fall esiintyi seuraavaksi päälavalla ja tokihan tätä pitkän linjan suomalaisyhtyettä oli käytävä katsomassa. Yhtye on saanut kiitosta etenkin ulkomailla, mitä en ihmettele kun seurasi yhtyeen esiintymistä. POTF keskitti keikkansa alkuun muutamia uusimpia kappaleita ja puolen tunnin jälkeen polkaisi aggressiivisemman vaihteen silmään. Yhtyeen aikainen esiintyminen näkyi ihmisten määrässä – päälavan edessä yleisöä oli hyvin mutta sivualueet oli täytetty harvemmin. Illan ensimmäinen ulkomaalainen esiintyjä omalla kohdallani oli tanskalainen Mew, jonka taiteellinen pop oli houkutellut tähtitelttaan runsaasti yleisöä. Yhtyeen vokalisti Jonas Bjerre pystyy laulamaan todella korkealta ja kun se yhdistää bändin pehmoiseen soundiin, on kokonaisuus melko imelä. Yhtye ei purrut minua, mutta tulipa tämäkin ulkomaalainen suuruus nähtyä. (A.P.)

S-TOOL:in jälkeen jatkoin kuuntelemaan tanskalaisvieras Mew:ta, jota mainostettiin Ilosaarirockin sivuilla muun muassa näin: “Maailman ihmeellisintä ja salaperäisintä taidepoppia esittävä Mew on aina ollut arvoituksellinen yhtye. Sen musiikissa kuulaan kirkkauden kannoilla kulkevat alati hämärän varjot, ja oudon unen lailla lumoavat runokuvat ovat täynnä varoittavia kuiskeita.”

Tämän seurauksena odotukseni olivat kohtuulliset. Yhtyeestä muodostui kuitenkin koko tapahtuman pahin pettymys. Salaperäisen taidepopin sijaan Mew:n tekeminen oli mielikuvituksetonta, tylsää ja mautonta: biisit puuroutuivat toisiinsa upeasti eikä kunnollisia musiikillisia koukkuja juurikaan ollut. Bändin kuuntelemisesta muodostui minulle äärimmäiseen tylsistyneisyyteen johtava kokemus, jonka ansiosta keikka jäi osaltani vajaaseen puoleen tuntiin. Suurempi aikamäärä tanskalaista “taidepoppia” olisi saanut aikaan liian huonoja fiiliksiä ottaen huomioon illan olevan vielä nuori. (M.R.)

Yhdeksältä päälavalla esiintyi suomalaisen mainstream-musiikin yksi isommista paiseista, JVG. Onneksi tarjolla oli kuitenkin huomattavasti parempaa musiikkia Metelli-teltassa, nimittäin ruotsalainen Millencolin, joka vei ehdottomasti energisimmän keikan tittelin perjai-iltana. Yhtye soitti ensiminuuteista lähtien tinkimättömän raivoisasti punk rock -kappaleita toisensa perään, pitämättä sen suurempia hengähdystaukoja. Vokalisti-basisti Nikola Sarcevic aloitti yhden kappaleen rauhallisesti akustisesti itsekseen, mutta hyvin pian muu yhtye tuli jälleen mukaan. Millencolin sai innostettua yleisön useampaan otteeseen tekemään moshpitin Metelli-teltassa. Vaikka suurin osa yleisöstä innostui juoksentelemaan, selvittiin keikasta ilman haavereita.

Puoli yhdentoista maissa oli mielenkiintoinen tilanne, kun tähtiteltassa esiintyi Insomnium kaupungin orkesterin kera ja vastaavasti rantalavalla indie pop -yhtye Pariisin Kevät. Yhtyeiden esitykset olivat kuin toistensa vastakkaiset navat – tähtiteltassa talvi laskeutui ihmisten ylle kun Insomnium soitti ”Winter’s Gate” -albuminsa ja vastaavasti rannan tuntumassa fiilisteltiin kesäyötä Arto Tuunelan perustaman yhtyeen kera. Omalla kohdallani Insomnium ei ole tuttu, mutta sen mitä konserttia seurasin, oli tunnelma pakahduttavan hienoa. Rannalla esiintynyt Pariisin Kevät on itselleni tuttua, mutta viimeisestä todistamastani keikasta oli jo ikuisuus, joten seurasin yhtyettä rannan tuntumassa. Aluksi hiukan ihmettelin miksi Pariisin Kevät esiintyi rantalavalla, koska mielsin lavan pieneksi. Sitä se ei kuitenkaan ollut ja yhtyeen sijoittaminen rantaan oli loistava idea, sillä kun kesä, ranta ja Pariisin Kevät yhdistettiin, oli tunnelma suorastaan taianomainen! Yhtyeen esiintymistä oli ilo seurata ja niin tekivät monet muutkin, ennen kuin siirtyivät päälavan luokse odottamaan illan pääesiintyjää.

Imagine Dragons esiintyi Ilosaarirockissa edellisen kerran vuonna 2013, josta mieleeni oli jäänyt erityisesti ”Radioactiven” energinen veto. Tuohon aikaan yhtye oli julkaissut vasta debyyttinsä, kun tänä vuonna bändi julkaisi kolmannen studioalbuminsa ”Evolven”. Kun yhtyeen vokalisti Dan Reynolds asteli lavalle korvia huumaavan naisten kirkunan saattelemana, ei ollut epäilystäkään mikä illan esiintyjistä keräsi isoimman yleisön. Eipä sillä, onhan Reynolds ihan komea sälli. Imagine Dragonskin säästeli aluksi hittejä, mutta tunnelma pysyi hyvin yllä rennon letkeiden kappaleiden aikana. Vokalisti puhutteli yleisöä kiitettävästi ja kertoi myös juhlistavansa omaa 30-vuotissyntymäpäiväänsä Ilosaaressa. Hän myös innostui ylistämään Suomen luontoa ja Joensuuta, joka omiin suomalaisiin korviini kuulosti lipevältä. Mutta hei, tarkoitus oli hyvä ja onhan se Jenkkien kulttuuri vähän erilaisempi kuin meidän suomalaisten.

Itse en jaksanut katsoa illan esitystä loppuun saakka, joten megahitti ”Radioactive” ja ilotulitteet jäivät tällä kertaa näkemättä. Pilvisen sään johdosta oli hämärää, jonka takia päälavan valaistus näytti todella upealta. Perjantai-ilta oli hyvä, jonka jälkeen oli mukava siirtyä lepäämään seuraavan päivän koetuksia varten. (A.P.)

Raportti: Aleksi Parkkonen, Jyri Kinnari, Markus Raatikainen

Kuvat: Aleksi Parkkonen, Jyri Kinnari