Khiral julkaisi singlen tulevalta albumilta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.12.2017

Helsinkiläinen death/thrash metal kokoonpano Khiral on julkaissut singlen ”Stain” 2018 alkuvuodesta julkaistavalta albumilta, joka kantaa nimeä ”Chained”. Voit kuunnella kappaleen tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Khiral on helsinkiläinen death/thrash -henkinen metalliyhtye, joka laitettiin aluille jo 2008, mutta etenemiseen tarvittava kypsyysaste ja oikea kokoonpano saavutettiin vasta 2016, jolloin bändi julkaisi ensimmäiset sinkkunsa Orphanage ja UltravioleNt sekä aloitti aktiivisemman keikkailun. Pitkän hauduttelun tuloksena bändin soittotyyli on ehtinyt kehittyä hardcore-vaikutteisesta raskaasta rockista death, thrash ja jopa black metal -elementtien sekoitukseen, hyvään grooveen nojautuen.

Vuosi 2017 oli iso askel eteenpäin, kun Khiral teki useita keikkoja mm. edeten Emergenza-bändikilpailussa Suomen finaaliin asti, ja tavoitti näin isommankin yleisön myös vannoutuneimman metalliväen ulkopuolelta. Lisäksi bändi teki syksyllä ensimmäisen ulkomaankeikkansa Saksassa sekä äänitti debyyttialbuminsa “Chained” (julkaisu 1/2018), jolla on hyvin kuultavissa sitä tyylien kirjoa, josta bändi alunperinkin rakennettiin.

Pitkäsoitto ”Chained” julkaistaan 12.1.2018

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuuntele single:
Spotify:

Youtube:

Luetuimmat

Uusimmat