King Diamond ensi kesän Jalometallin pääesiintyjäksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.1.2014

King DiamondMetallin räime jatkuu Oulussa jälleen elokuussa. Kaksipäiväisen Jalometalli-festivaalin ensimmäiset bändit ovat varmistuneet. Tapahtuman perjantaipäivän pääesiintyjäksi on kiinnitetty tanskalainen heavy metal -legenda King Diamond. Muita varmistuneita esiintyjiä ovat yhdysvaltalaiset Sacred Reich ja Dark Angel, japanilainen Loudness sekä kotimaiset Speedtrap ja Ranger.

Jalometalli-festivaali järjestetään perjantaina ja lauantaina 8.-9. elokuuta 2014. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna uudessa paikassa Raksilassa Ouluhallin ympäristössä, sillä vuodesta 2006 järjestyspaikkana toimineen Club Teatrian toiminta entisissä tiloissa loppui vuodenvaihteessa uudisrakentamisen tieltä.

King Diamond jatkaa Jalometallin tasokkaiden kansainvälisten pääesiintyjien sarjaa. King Diamond on tunnettu erittäin visuaalisista ja teatraalisista kauhushow’staan. Hän tuli alun perin tunnetuksi 80-luvun alussa Mercyful Fate -yhtyeen laulajana ja yhtenä sen perustajista. Pitkän soolouransa aikana hän on julkaissut 12 studioalbumia, joista viimeisin nimeltä Give Me Your Soul… Please ilmestyi vuona 2007. King Diamond esiintyi Oulussa edellisen kerran vuonna 2006.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dark Angel jatkaa Jalometallin vahvan jenkkithrashin riemusaattoa. Los Angelesissa 30 vuotta sitten perustettu yhtye teki paluun viime vuonna kahdeksan vuodenhiljaiselon jälkeen. Kalifornia ja vanhan koulun thrash metal ovat todistetusti niin kova yhdistelmä, ettei tämäkään bändi jätä ketään kylmäksi.

Toinen jenkkithrashin ilosanoman lähettiläs Jalometallissa tänä vuonna on arizonalainen Sacred Reich. Vuonna 1985 perustettu yhtye soittaa Suomessa vasta toista kertaa. Sacred Reich julkaisi 1980- ja 90-luvuilla neljä pitkäsoittoa ja oli tauolla suurimman osan viime vuosikymmenestä, mutta palasi keikkalavoille vuonna 2007.

Japanin kuuluisin heavy-bändi Loudness tekee harvinaisen ja odotetun ensiesiintymisensä Suomessa. Kitaravirtuoosi Akira Takasaki perustama ja luotsaama yhtye on julkaissut kymmeniä levyjä ja toiminut aktiivisesti perustamisestaan, vuodesta 1981, asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lappeenrantalainen Speedtrap vaalii musiikissaan vahvasti vanhemman koulukunnan heavy ja speed metalin kultaisimpia elementtejä. Nuori yhtye julkaisi kuluneena vuonna esikoisalbuminsa Powerdosen.

Muutaman vuoden ikäinen helsinkiläisyhtye Ranger on niin ikään ammentanut vahvoja vaikutteita vanhalta kunnon 80-luvun speedthrash-ajalta. Parikymppiset muusikot ovat julkaisseet ensimmäiset demonsakin komeasti c-kasetteina ja tuore Knights of Darkness -ep on taattua, aitoa ja suoraviivaista kasarimetallia.

Jalometallin kahden päivän liput tulevat myyntiin ensi maanantaina 13. tammikuuta. Ennakkolippuja myyvät Lippupalvelu ja Oulun Musiikki-Kullas. Kahden päivän festarilippu maksaa ennakkoon 90 euroa. Yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin, kunhan kaikki esiintyjät ja päiväkohtaiset aikataulut on sovittu. Kahden päivän lipun sisältäviä majoituspaketteja tulee myyntiin myöhemmin keväällä.
Festivaali on sallittu kaiken ikäisille. Oikeudet esiintyjämuutoksiin pidätetään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat