Kingston Wall – Kingtime-DVD

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.3.2015

Kingston Wall lasketaan eittämättä bändiksi, joka on vaikuttanut suomalaiseen musiikkiin enemmän kuin moni muu bändi. Kulttibändin maineen saaneena ja laajasti arvostettuna bändinä on Kingston Wall kuitenkin jäänyt yhtä julkaisua vaille: kattavaa boksia ei ole juuri ollut saatavilla. Kolme vuotta sitten julkaistu kahdeksan levyn ”King Size Box” toki kattoi koko bändin studiotuotannon ja yhtäläisen määrän livetaltiointeja, mutta mitään muuta se ei sitten sisältänytkään. En toki odota, että boksista pitäisi löytyä hihamerkkejä, tarroja ja Kingston Wall -tunnuslaatat, mutta odottaisin kokoelmalaatikolta vähintään infokirjaa, joka kattaa bändin historian ja lyriikat, valokuvilla höystettynä.

Vuosi sitten julkaistu Viljami Puustisen teos ”Petri Wallin saaga” valotti kyllä bändin historiaa kiitettävästi. Nyt Svart paikkaa puutteita julkaisemalla ”Kingtime”-boksin, joka sisältää huimat kahdeksan tuntia videomateriaalia legendaarisesta bändistä.

”Kingtime” on jaettu kahdelle DVD:lle. Ensimmäinen levy kattaa livetaltiointeja kuuden vuoden ajalta. Ensimmäisten vuosien materiaali on luokattoman huonoa niin äänenlaadultaan kuin kuvankin osalta, mutta onneksi laatu paranee pian parin ensimmäisen kappaleen jälkeen. Toisaalta historiikin kannalta on tärkeää, että myös ensimmäiset taltioidut livevedot on saatu mukaan, laadusta huolimatta. Livekeikkoja katsoessa huomaa selvästi, miten bändin soitto paranee vuosi vuodelta. Parhaimmillaan soitto on teknisesti virheetöntä, pysyen samalla kuitenkin elävänä ja rentona. On mukava huomata, että levyn 26 live-esitykseen on poimittu materiaalia bändin keikoilta ympäri Suomen. Joitakin keikkoja katsoisi kuitenkin mielellään useammankin biisin putkeen. Keikasta keikkaan hyppäävä rakenne tuntuu hieman pirstaleiselta. Tämä voi toki selittyä materiaalin puutteella. Mainittakoon myös, että bonuksena ensimmäiseltä levyltä löytyy yksi piilotettu julkaisematon biisi.

Kingston Wallin maine erinomaisena livebändinä tulee hienosti esille viimeistään toisen levyn myötä. Bändille ominainen jammailu ja alati muuttuvat kappalerakenteet tulevat huomatuksi etenkin Freak Out Club -taltiointien myötä. Freak Out Clubithan olivat Wallin järjestämiä spontaaneita improvisaatiotapahtumia, joissa bändin lisäksi monet vierailijat soittivat mukana.
Extramateriaalina levyiltä löytyy Petri Wallin haastattelu sekä tuoreempi Jukka Jyllin ja Sami Kuoppamäen retrospektiivinen haastattelun. Sooloilua, bäkkärillä sähläystä ja bussielämää löytyy myös extrojen joukosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaiken kaikkiaan ”Kingtime” täyttää tärkeimmän tehtävän: se välittää bändin loistavan lavaenergian ja tunnelman katsojalle. Varauksetta settiä ei ehkä kuitenkaan voi suositella bändiin tutustuvalle henkilölle, sillä materiaalista ei välttämättä saa kiinni sen epätasaisen ja hieman rönsyilevän rakenteen takia. Jokaiselle Kingston Wallin nimeen vannovalle ”Kingtime” on kuitenkin pakollinen hankinta. Se palauttaa pienen kaihon ja nostalgian saattelemana mieleen, miksi kyseessä on niin legendaarinen bändi.


Kirjoittanut: Jari Huttunen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat