Joe Bonamassa "This Train" -livevideo

Kitaravirtuoosi Joe Bonamassa Helsingin Jäähalliin syyskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.4.2018
Joe Bonamassa ”This Train” -livevideo

Yhdysvaltalainen bluesrock-kitaravirtuoosi Joe Bonamassa saapuu Euroopan kiertueellaan Suomeen syksyllä. Maailman arvostetuimpien kitaristien kärkeen kuuluva, Suomessakin loppuunmyydyille katsomoille edellisillä vierailuillaan esiintynyt Bonamassa esiintyy lauantaina 22. syyskuuta Helsingin Jäähallissa. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy maanantaina 23. huhtikuuta Ticketmasterissa.

Joe Bonamassa julkaisee toukokuussa live-albumin ”British Blues Explosion Live”. Levyllä on luvassa brittiläiskitaristien Eric Claptonin, Jeff Beckin ja Jilly Pagen musiikkia Bonamassan taitavasti tulkitsemana. Syksyn kiertueella on luvassa materiaalia myös syyskuussa julkaistavalta uudelta studioalbumilta sekä muita Bonamassa-fanien keikkasuosikkeja.

Joe Bonamassa tunnetaan erittäin tuotteliaana muusikkona ja ahkerana keikkailijana, jonka suosio on vahvassa kasvussa. Hän aloitti uransa musiikin ihmelapsena lämmitellen vain 12-vuotiaana nyt jo edesmennyttä B.B. Kingiä tämän keikalla vuonna 1989. Sittemmin Bonamassa on kasvanut yhdeksi sukupolvensa suurista kitaristeista, joka on julkaissut peräti 15 soololevyä 13 vuoden aikana, kaikki omalla J&R Adventures -levymerkillään. Suomessa Bonamassa vieraili edellisen kerran syyskuussa 2015 ottaen haltuun Hartwall Arenan teatteriversion.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Joe Bonamassan keikoista sanottua:
”Smokin’ virtuosity” – The Times
”Electrifying brillance” – The Daily Star
“Joe Bonamassa is one astonishing musician – he could play Happy Birthday on two strings and bring the house down – and, boy, does he have stamina.” – Buzz Magazine

KONSERTTI:
Joe Bonamassa (USA)
La 22.9.2018 klo 19 Jäähalli, Helsinki
Ovet klo 18

LIPUT:
Myyntiin ma 23.4.2018 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 94 / 104 / 134 / 154 euroa Ticketmasterista

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat