Kix – Rock Your Face Off

Kirjoittanut Juha Attola - 25.11.2014

Hard rockia soittava Kix on julkaissut uuden albumin ”Rock Your Face Off”. Yhtyeen edellinen studioalbumi julkaistiin vuonna 1995, ja aika pian tuon jälkeen yhtye päätti mennä telakalle. Bändi päätti kuitenkin jatkaa keikkailua 2000-luvun alussa, ja nyt on siis tullut uuden albumin vuoro.

”Wheels In Motion” avaa tämän albumin, ja heti tämän myötä tulee selväksi, että yhtye luottaa vahvasti AC/DC-henkiseen hard rockiin. Tietenkään Kixin kappaleissa ei ole havaittavissa aivan samanlaista magiaa kuin legendaarisen aussibändin, mutta ihan mukavasti soi näidenkin herrojen rock’n’ roll. ”You’re Gone” jatkaa hieman rauhallisemmalla tempolla. Yhtyeen musiikki on sinäänsä ihan mukiinmenevää, mutta vaikka kappaleista ei isompia vikoja löydykään, ei niistä löydy mitään isompia kuulijan mieleen jääviä koukkujakaan. Kun levyn kuuntelee läpi muutamaan kertaan, ei se ärsytä kertaakaan, mutta ei siitä kyllä jää mitään ihmeempää mieleenkään.

Näiden jo parhaimmat aikansa eläneiden yhtyeiden uudet albumit ovat hieman kaksijakoisia. Toisaalta on kunnioitettavaa, että tehdään vielä uutta musiikkia kiertueiden tueksi, mutta toisaalta en usko, että tämä yhtye tulee tältä levyltä kovinkaan monta kappaletta settilistaansa sisällyttämään. Kyllä tässäkin tapauksessa on helpompaa ja turvallisempaa luottaa vanhaan materiaaliin. ”Rock Your Face Off” on yksi hard rock -albumi tuhansien joukossa eikä pysty erottumaan edukseen sen kummemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kix ei koskaan ole ollut mikään suuri yhtye, mutta kieltämättä silläkin oli hetkensä 80–90-lukujen taitteessa. Tuolloin yhtye oli reippaassa vedossa ja sai aikaan kaksi kovatasoista hard rock -albumia. ”Blow My Fuse” ja ”Hot Wire” ovatkin siis ne albumit, joita suosittelisin niille, jotka eivät yhtyeestä ole aikasemmin kuulleet.

6/10

Kappalelista:

1.Wheels In Motion
2.You’re Gone
3.Can’t Stop The Show
4.Rollin’ In Honey
5.Rock Your Face Off
6.All The Right Things
7.Dirty Girls
8.Insid Outside Inn
9.Mean Miss Adventure
10.Love Me With Your Top Down
11.Tail On The Wag
12.Rock & Roll Showdown
13. Love Pollution (Live 2008, bonus track)
14.Midnite Dynamite (Live 2008, bonus track)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.kixband.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat