Klassikkoarvostelu: Kosmista sinfonista valssia tähtien kanssa: Limbonic Art – In Abhorrence Dementia

Kaksikymmentä vuotta sitten kahden miehen norjalaisakti Limbonic Art julkaisi toisen levynsä ”In Abhorrence Dementia”. Jo ensimmäisellä levyllään ”Moon in the Scorpio” yhtye oli näyttänyt uniikin potentiaalinsa soittaa sinfonista, kylmää ja äärimmäisen eeppistä black metalia. Tai oikeastaan kyse ei ole sinfonisesta black metalista vaan pikemminkin blackmetallisesta sinfoniasta, sillä synaorkestraatiot ovat muita instrumentteja keskeisemmässä roolissa. Limbonic Art tuokin paljolti mieleen norjalaisen aikalaisensa ja maanmiehensä Dimmu Borgirin senaikaisen tuotannon, joskin Limbonic Art asettaa orkestraatiot vielä keskeisempään rooliin. Limbonic Art kuulostaa maanveljeään myös kosmisesti kylmemmältä ja avaruudellisemmalta sekä armotta pieksevien konerumpujen että ohuiden, lähinnä komppaukseen keskittyvien viiltävien kitaroidensa myötä. Lähin toinen vertailukohta on Arcturus, joka ei myöskään ole aivan yhtä kylmä ja kaoottinen äänimaailmaltaan kuin Limbonic Art.

”Moon in the Scorpio” kärsi hieman liiallisesta toistosta, eivätkä sävellykset olleet tätä myötä kehittyneet monipuolisimmilleen ja väkevimmilleen. Tästä jo vuoden päästä ilmestyneellä ”In Abhorrence Dementialla” kaikki tämä kuitenkin muuttui. ”In Abhorrence Dementia” on matka kosmisen hulluuden tuolle puolen, jossa henkeäsalpaavan korkeatasoinen orkestraatio lyö täysin kitkatta kättä black metalin kylmän äänimaailman kanssa. Kaksikymmentä vuotta vanhat syntetisaattorit kuulostavat yllättävän hyvältä sopien avaruudelliseen tunnelmaan. Konerumpu pieksee tempo tapissa luoden kaoottista verkkoa, ja Daemonin vokaalit käyvät päälle väkevinä kirkaisuina yhtyeen osoittaessa, että avaruuden voi tuoda esiin musiikissa niin kammottavassa suunnattomuudessaan, ylevyydessään kuin kauneudessaankin.

Biisit kellottavat yleisesti ottaen yli viittä minuuttia ja vuorottelevat pääasiassa blästäyksen ja rauhallisempien sinfonisten osioiden välillä. Biisien koukut ovat poikkeuksetta synakoukkuja, ja aivan upeista, yksinkertaisista melodioista on koottu johdonmukaisia kokonaisuuksia. Synakoukkujen huippuhetkiä on tungettu myös uskomaton määrä biisejä täyteen. Kuunnelkaapa vaikka ”A Venomous Kiss of Profane Grace” tanssahtelevassa leikkisyydessään, ”When Mind and Flesh Departsin” upea, sotamarssia muistuttava intro ennen kaaokseen räjähtämistä tai vaikkapa ”Behind the Mask Obscuren” alun makaaberi, kosminen valssi. Kuulija voikin kuvitella itsensä tanssimassa avaruudessa, ei-missään tästä ikuisuuteen, kokien mitättömyyttä aukeavan iättömyyden edessä mutta tuntien myös jonkinlaista rauhaa koko näkymän häikäisevästä kauneudesta.

Huippuhetket eivät silti lopu tähän. ”Misanthropic Spectrumin” eeppisen painostavat kuorot vetävät vertoja Tuomas Holopaisen synkimmille hetkille kuulostaen yllättävän paljon Nightwishin black metal -versiolta niin kuoroiltaan kuin kitarariffeiltäänkin. ”In Abhorrence Dementia” ihastuttaa ajoittaisella keskiaikaisella komppauksellaan. ”Under Burdens of Life’s Holocaust” taas vaihtelee jonkin kieroutuneen, lakonisen laulun ja iskevän, Eternal Tears of Sorrow’n synalaineja muistuttavan pimputtelun välillä. Jokaisessa biisissä on omat tähtihetkensä, ja levy kantaakin kestonsa erinomaisesti.

Levyn kitarasoundi on oikeastaan aika epäselvä, ohut ja rumahkokin. Tämä ei silti haittaa yhtään, sillä paino on ensisijaisesti orkestraatioissa, toiseksi rumpukoneessa ja kolmanneksi bassossa, joten kitarat jäävät lähinnä komppauksen varaan. Myöhemmillä levyillään vuoden 1999 platasta ”Ad Noctum – Dynasty of Death” alkaen Limbonic Art yritti siirtyä kitarapainotteisempaan suuntaan, mutta ei ikinä saavuttanut samaa maagista iättömyyttä kuin tällä levyllä. Jokin tämän levyn visiossa kiertyi henkeäsalpaavan sävellystyöskentelyn kanssa yhteen luoden täysin toistamattoman kokonaisuuden. Tämä on sääli, sillä maailma olisi tarvinnut lisää yhtä korkealla liitäviä ja traagisen kauniita levyjä kuin tämä.

En tiedä, mistä Limbonic Art noin vuodessa debyytin jälkeen vetäisi näin kovan kasan biisi-ideoita, mutta levyllä ei oikeastaan ole yhtäkään skipattavissa olevaa biisiä. Kiekko onkin noussut täysin oikeutetusti black metalin norjalaisten klassikkojen sarjaan. Levy ei valitettavasti ole aivan yhtä tunnettu kuin esimerkiksi Burzumin, Mayhemin tai Emperorin klassikot, vaikka tämäkin platta ehdottomasti kuuluisi norjalaisen bläkkiksen kirkkaimpaan A-ryhmään. Harmi vain, että Limbonic Art ei koskaan ole kyennyt toistamaan näin kovaa levyä. Joka tapauksessa ”In Abhorrence Dementia” seisoo luovan hulluuden, musiikillisen iättömän maiseman ja tinkimättömän oman visionsa seuraamisen merkkipaaluna nykypäivänäkin.

Kappalelistaus:

  1. In Abhorrence Dementia
  2. A Demonoid Virtue
  3. A Venomous Kiss of Profane Grace
  4. When Mind and Flesh Departs
  5. Deathtrip to a Mirage Asylum
  6. Under Burdens of Life’s Holocaust
  7. Oceania
  8. Behind the Mask Obscure
  9. Misanthropic Spectrum