Kolumni: Kuinka paljon on liian vähän?

Olen nyt hyvän tovin seuraillut keskustelua siitä, kuinka kauan kestää optimaalisen pituinen äänilevy. Kantavin mielipide tuntuu olevan se, että levy ei saisi kestää yli 45:tä minuuttia. Siis aivanko oikeasti, vain 45 minuuttia?

On nähtävästi tyydyttävä siihen, että olen vähemmistössä mielipiteeni kanssa. Olen nimittäin sitä mieltä, että levy on auttamatta liian lyhyt, jos sen kesto jää tuohon 45 minuuttiin. Olen toisinaan arvostellut levyjä, joiden kesto on jäänyt jopa alle tuon maagisen rajan. Nämä jättävät jälkeensä vähän tyhjän tunteen.

Tuorein tällainen tapaus on alkuvuodesta julkaistu Fall Out Boyn “American Beauty/American Psycho”. Levy oli varsin kelpoa punkpoppia mutta aivan auttamatta liian lyhyt, erityisesti kun otetaan huomioon, että levyssä oli vain jokunen oikea huippukohta. Mieleenpainumattomuutta oli valitettavan paljon, vaikka levyssä mikään ei sen suuremmin häirinnytkään. Levy loppuu kuin huomaamatta, kun biisit vilahtavat ohi maantiekiitäjän nopeudella. Tämä saattaa toki johtua myös biisien keskipituudesta, joka on lähempänä kolmea kuin tottumaani noin seitsemää minuuttia.

Tästä päästään siihen, että useimmat kuuntelemani levyt ovat pituudeltaan lähellä tuntia tai jopa sen yli. Monesti kuulee sanottavan, että nämä ovat liian pitkiä, mutta mielestäni se noin tunti on melko optimaalinen pituus levylle. Tietenkin riippuu aina levyn sisällöstä, miten pitkältä se tuntuu. Joskus monipuolinen, pitkiä biisejä sisältävä, tunnin kestävä levy tuntuu loppuvan kesken aivan yhtä lailla kuin lyhyempikin.

Pituus voi olla kysymys myös kappaleiden määrässä. Eräs ystäväni tuskaili muun muassa Eluveitien tuoreimman julkaisun “Origins” kanssa. Esteeksi näyttää nousseen levyn massiivinen pituus, mutta erityisesti sen sisältämät 16 kappaletta. Itse levyhän kestää itse asiassa alle tunnin, joten minun kirjoissani sitä ei voi vielä sanoa edes pitkäksi. Tässä voidaan ottaa vertailukohdaksi japanilaisen MONOn albumi “For My Parents”, joka on kolme minuuttia lyhyempi mutta sisältää vain viisi kappaletta. Mahtaisiko tällä määrällä olla helpompi lähestyä “pitkää levyä”?

Mielestäni eheät kokonaisuudet tuntuvat harvoin liian pitkiltä, sillä niissä jokainen osa tukee toistaan. Hajanaiset kokonaisuudet saavat aikaan levottomuuden tunteen, joka häiritsee keskittymistä. Tässä saattaa myös piillä syy siihen, miksi monet jättävät pitkät levyt kesken. Lyhyessä levyssä hajanaisuus ei ehdi häiritä, kun se vilahtaa ohi niin kovalla kiireellä.

Kirjoittanut: Nina Hurme