Konono N°1n Helsingin keikan lämppärit varmistuivat

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.2.2011

Konono N°1:n tulevat Suomen konsertit lähestyvät, ja Helsingin keikalle on nyt varmistettu kaksi lämmittelijää. Kongolaisyhtye esiintyy torstaina 3. maaliskuuta Tampereen Klubilla ja seuraavana iltana Helsingin Korjaamolla kotimaisten K-X-P:n ja Cosmobilen seurassa.

Sormipianomestari Papa Mingiedin perustama Konono N°1 on nauttinut
vahvaa uutta suosiota 2000-luvulla yhtenä maailmanmusiikin rajoja
rikkovista yhtyeistä. Maailmanmusiikkipiirien lisäksi muun muassa tanssimusiikki- ja vaihtoehtorockpiirit ovat ottaneet yhtyeen omakseen, ja kokoonpano onkin esiintynyt esimerkiksi Coachellan, All Tomorrow´s Partiesin ja Sonarin kaltaisilla suurilla vaihtoehtofestivaaleilla.

Ensimmäistä kertaa viime vuoden Flow-festivaalilla suomalaisyleisön
hurmaamaan päässyt Konono N°1 saapuu maaliskuussa toistamiseen
Suomeen. Helsingin keikalle 4. maaliskuuta on kiinnitetty lämmittelijöiksi kotimaiset K-X-P ja Cosmobile. Juuri Euroopan kiertueelta palanneen K-X-P:n miehistö on tuttu kotimaisen vaihtoehtomusiikin kärkiyhtyeistä, kuten Op:l Bastardsista, Aavikosta ja Circlestä. Kokoonpanon musiikki on tanssittava sekoitus krautrockia, elektroa ja noisea. Illan avaa yksinkertaisista rock- aineksista moniulotteista ja mukaansatempaavaa musiikkia kokoava Cosmobile. Tarttuvilla kappaleillaan niin ikään yleisöä tanssittava kolmikko julkaisee uutta materiaalia keväällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Tampere: 22 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
Helsinki: Ennakkoon Tiketistä ja Lippupisteestä 26 EUR /
Korjaamolaisille 23,50 EUR +mahd. toimituskulut. Ovelta 28 EUR /
Korjaamolaisille 25 EUR.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat