KontuMetal – metallifestari Etelä-Karjalan malliin

Lemin metallipääkaupunki -titteliä päästiin juhlistamaan ensimmäistä kertaa Tuskassa tapahtuneen julistuksen jälkeen, kun Jalkosalmella polkaistiin käyntiin KontuMetal goes Jalkosalmi -festarit. Tapahtuman järjestäjänä hääräävän TakaLaiton -yhtyeen tarkoituksena on mm. tarjota mahdollisuus aloitteleville bändeille saada lavakokemusta. Tapahtuman järjestäjät olivat selvästi nähneet vaivaa koittaessaan miettiä tapoja saada porukkaa paikalle, kun Lappeenrannan keskustasta oli oikein järjestetty bussikyyti festareille ja pois. 14.45 keskustasta lähteneessä bussissa ei vastoin ennakko-odotuksia kuitenkaan ollut kovin paljon väkeä, mutta sehän ei meitä lannistanut, sillä linja-autossahan on aina tunnelmaa.

Jalkosalmen tanssilavalle alkoi pikkuhiljaa kertyä yleisöä, kun perinteisesti hankalimman esiintymisvuoron saanut Ikiliikkuja polkaisi festarit käyntiin. Ensimmäisen live-esiintymisensä koskaan nuoret metallipäät hoitivat hyvinkin mallikkaasti, vokalistin parantaessa suoritustaan loppua kohti kuin sika juoksuaan.

Seuraavana esiintymisvuorossa oli imatralainen Acute, joka veti kyllä vakuuttavan setin, vaikka bändin jäsenten keski-ikä olikin vain 16 vuotta. Settiin kuului mm. The RamonesinSomebody put something in my drink”. Tällaista menoa katsellessa voi olla täysin vakuuttunut siitä, että suomalainen metalliskene tulee elämään hyvin vastaisuudessakin.

Lappeenrantalaisen Nameles -yhtyeen keikan kunniaksi hetken tauolla ollut kaatosadekin palasi kuvioihin. Vielä hieman harvalukuisen yleisön keskuudessa alkoi illan ensimmäinen pitti, kun erittäin louhivalla soundilla soittanut bändi pisteli parastaan.

Lappeenrantalainen Lexiandawn hämmästytti allekirjoittanutta tuomalla lavan reunalle kimpun ruusuja, joiden tarkoitus selvisikin myöhemmin, kun ”rakkauslaulun” päätteeksi niitä jaeltiin yleisön naisten keskuuteen. Melko hieno ele! ”When the life collapses”-biisi edusti taatusti tuoretta materiaalia – kyseinen kappale oli soitossa ensimmäistä kertaa ikinä.

Savitaipalelainen Chaos Nation on ” anarkistinen underground-bändi, joka taistelee mädän yhteiskunnan riistävää koneistoa vastaan”. Alun vaisumman osuuden jälkeen jo aiemmin kunnostautunut pittiporukka laittoi taas tuulemaan, ja aurinkokin palasi sateen jälkeen. Ilma oli kyllä erittäin subtrooppinen koko tapahtuman ajan, ja sen kyllä huomasi artisteista. Joka bändi poistui lavalta pää märkänä, ihan kuin olisi vedetty koko tunnin setti ja vähän ylikin.

 

Illan ensimmäinen kunnon hilselinko-bändi nähtiin, kun lavalle saapuivat metallipääkaupungin omat death metal-jumalat, eli Kasvoton. Setin alkupuolella kuultiin uusia, vielä julkaisemattomia biisejä, jotka eivät valitettavasti saaneet yleisöön liikettä, ei vaikka yhtye maanittelikin wall of deathiakin tehtäväksi. Oliko yleisö tietämätön moisesta touhusta, vai vaan liian selvinpäin, mutta harmikseni mitään ei tapahtunut.

Debyyttialbumiaan työstävä Madred veti seuraavan vuoron hyvällä sykkeellä. Huikeat esiintymisasut jostain löytänyt solisti Oskari Hurskainen veti korkealta ja kovaa mm. biisin ”Don´t fuck with the driver”, joka teki allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen.

Myllykosken jo edesmenneiden paperitehtaiden varjoista paikalle saapui Soulwound, joka lähes ensitöikseen ”onnitteli” Lemiä hienosta metallipääkaupunki -tittelistä. Oli pojille tainnut vähän jäädä jotain hampaankoloon, kun omaa paikkakuntaa ei valittukaan. No, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Kaikkineen melko huikean keikan vetänyt bändi ei onnistunut saamaan liikett passiiviseksi heittäytyneeseen yleisöön, joka ei nyt saanut pittiä pystyyn millään, vaan sen kävi vokalisti Arto hoitamassa pystyyn ihan omin voimin. Setin aikana kuultiin aivan tuoretta tuotantoa, jota oli aiemmin soitettu vain kerran. Erittäin Slayer-henkisen ”Crime and Punishment”- biisin jälkeen allekirjoittanut vakuuttui siitä, että tästä bändistä tulee vielä jotain, sen verran energistä esiintyminen oli.

Illan taatusti kovimman ja näyttävimmän setin hoiti monen ennakkoon odottama illan isäntä TakaLaiton, joka onnistui ”Pakkorako” -biisillään houkuttelemaan kadoksissa olleen pitinkin takaisin. Myös MokomanKuollut -Kuolleempi – Kuollein” kuultiin, mutta pajatson tyhjensi lopullisesti poikien järjestämät bileet. Mitä hyvissä bileissä sitten on? No viinaa ja naisia tietysti, ja niitä oli myös näissä bileissä. Kuvat puhukoot puolestaan.

Illan päätti Pronssinen Pokaali, jonka melko psykedeelinen ja Ismo Alankomainen soitanta ei oikein allekirjoittaneelle maistunut. Muu yleisö sen sijaan oli kerääntynyt sankoin joukoin paikalle katsomaan, kun Sinkkonen takoi astalolla tynnyriä bändin perinteiseen tapaan.

Summa summarum: haluan nostaa olematonta hattuani tapahtuman järjestäjille monestakin syystä. Tällaisissa pienissä tapahtumissa, kuten LPRHC-festeillä on todella mukava käydä, kun kaikilla on ns. tekemisen meininki ilman mitään VIP-alueita ja muuta hienostelua. Ennen kaikkea ne tarjoavat uusille bändeille tilaisuuden saada lavakokemusta ja uusia faneja niin ikään. Talkootunteja järjestävälle porukalle on varmasti kertynyt lukematon määrä, ja niistä tietysti vielä erityiskiitos, koska ilman vapaa-aikaansa uhraavia ihmisiä näitä tapahtumia ei olisi. Ihmiset. Menkää näihin tapahtumiin, ostakaa levyjä, ostakaa bändipaitoja. Pitäkää skene elävänä. Kiitos.

Teksti ja kuvat: Teemu Lavikka

Kommentit