Korpiklaani julkaissut ensimmäisen singlen tulevalta ”Kulkija”-albumiltaan

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 8.6.2018

Kotimaisen folk metalin ikivihreä tanhuryhmä Korpiklaani on jälleen uuden albumin kimpussa. Syyskuun seitsemäntenä julkaistava ”Kulkija” on rivakkaan julkaisutahtiin tottuneelle yhtyeelle jo kymmenes studioalbumi 15-vuotisen levytysuran aikana. ”Kulkijan” julkaisuun on vielä aikaa, mutta odotusta voi joko lieventää tai pahentaa kuuntelemalla vastikään ilmoille kajahtaneen ”Kotikonnut”-kappaleen.

Korpiklaanin edellinen albumi ”Noita” julkaistiin vuonna 2015, minkä lisäksi yhtyeen laulaja ja pääasiallinen säveltäjä Jonne Järvelä on viime vuosina tehnyt myös kaksi albumia kansanmusiikkiin perustuvan, mutta paljon sen ulkopuollekin ulottuvan Jonne-yhtyeensä kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat