Korpiklaanin ilottelua DVD:llä: arviossa ”Live At Masters Of Rock”

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 17.8.2017

Korpiklaani, tuo Eurooppaa aktiivisesti kiertävä folk metal -bändi, julkaisee elokuun lopussa ensimmäisen live-DVD:nsä ”Live at Masters of Rock”, johon on sisällytetty kaksi keikkaa samoilta festareilta. Keikat ovat vuosilta 2014 ja 2016. Saako bändistä omassa olohuoneessa irti samanlaisen energisen keikkakokemuksen kuin todellisessa live-tilanteessa, jossa olen yleensä nauttinut olostani?

DVD:ltä (ja CD:iltä) löytyvät keikat on taltioitu vuosien 2014 ja 2016 Masters of Rock -festarilta Tsekeistä. Vokalisti Jonnen mukaan keikat on nähdään ja kuullaan sellaisena, kuin ne on paikan päälläkin koettu – kaikkine virheineen ja vivahteineen. Ensimmäisenä mieleen nousee kysymys: miksi kaksi keikkaa? Toki näiden kahden festarikeikan välillä on vuonna 2015 ilmestynyt tällä hetkellä Korpiklaanin tuorein levytys ”Noita”, jolta uudemmalla keikalla on mukana puolet levyn biiseistä. Mutta paljon näillä kahdella eri keikalla on myös samoja biisejä.

Live-taltioinnin aikaisempi keikka vuodelta 2014 osoittaa heti sen, miten suosittu Korpiklaani on muualla kuin Suomessa. Väkeä on paikalla tungokseen asti, Suomen liput heiluvat yleisössä ja yleisö jaksaa riekkua keikalla hyvin – vaikkei mitenkään erityisen vauhdikkaasti. ”Vodka”– ja keikan päättäneen ”Happy Little Boozer” -biisien aikana yleisössä näkyy sentään pieni pitti pyörimässä. On myös mielenkiintoista nähdä Korpiklaani isolla lavalla, jossa sillä on tilaa itsellään antaa mennä kunnolla. Mutta miten tuntuu, ettei bändi kuitenkaan osaa hyödyntää ison lavan antamia mahdollisuuksia kunnolla. Vokalisti Jonne Järvelä on kyllä oma vauhdikas itsensä, mutta muut bändiläiset tyytyvät lähinnä käveleskemään lavalla. Keikka on hiukan normaalia festarikeikkaa pidempi ja sisältää tämän takia paljon materiaalia ja väli-ilotteluja, mutta mitään suuria yllätyksiä se ei kuitenkaan tarjoile. Tällä keikalla varsinkin vokaalit puuroutuvat erityisesti keikan alussa melko pahasti, mutta paranevat kyllä keikan kuluessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viimekesäinen keikka heitetään myöhäisempään aikaan pimeässä, kun vuoden 2014 keikka soitettiin valoisaan päiväaikaan. Huomionarvoista on heti alusta lähtien se, että soundit tällä keikalla ovat paremmat ja Järvelän vokaalitkin kuuluvat kunnolla heti alusta alkaen. ”Viinamäen miehestä” esitetään englanninkielinen versio, jolla keikka aloitetaan heti rähväkkäästi. Lavalla nähdään normaalin kokoonpanon lisäksi myös toinen viulusti ja hanuristi, jotka tuovatkin lisää kansanmusiikkifiilistä keikkaan. Jos nämä kaksi DVD:ltä löytyvää keikkaa pitäisi laittaa paremmuusjärjestykseen, niin ehdottomasti tämä vuoden 2016 veto voittaa. Pimeässä illassa valot luovat keikkaan lisätunnelmaa, ja muutenkin meininki bändilläkin tuntuu olevan paljon vapautuneempi. Lisäksi vanhoistakin biiseistä, esimerkiksi ”Raudasta”, on tehty muutamia uusia versiointeja. Julkaisuillakin tämä keikka on laitettu ensimmäiseksi, ja mielestäni DVD ei olisi edes toista keikkaa tarvinnut. Aloitin itse DVD:n katsominen varhaisemmasta keikasta, ja tämän jälkimmäisen keikan myötä julkaisun pisteet kyllä nousivat selvästi.

Molemmilla keikoilla on lähes 20 biisiä, mikä on festarikeikaksi suhteellisen paljon. Jos olisin ollut paikan päällä, tämä tuskin olisi haitannut, mutta nyt erityisesti vuoden 2014 keikkaa seuratessa huomio helposti vähän herpaantuu. Vaikka bändi toki ränttää menemään molemmilla vedoillaan hienosti, ei television välityksellä saa lähellekään samanlaista kokemusta kuin paikan päällä bändin keikoilla. Mitään ekstrojakaan tämä kuvatallenne ei katsojalleen tarjoa. Jos siis mietit, mihin rahasi sijoittaisin, osta niillä tätä julkaisua mieluummin lippu vaikkapa Korpiklaanin lokakuiselle keikalle Heavy Metal Heart -tapahtumaan Virgin Oiliin. Toki DVD toi mieleen halun päästä Korpiklaanin oikealle keikalle, joten ehkä se sittenkin teki tehtävänsä. Toisaalta, samalla aloin myös tutkia tietoa Masters of Rock -festarista, jolta nämä keikat on kuvattu. Mikäs se tuollainen festari on, ja pitäisikö sekin käydä joskus katsastamassa oikein paikan päällä?

7 / 10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2016:

1. Intro (Tanhuvaara)
2. A Man With A Plan
3. Journey Man
4. Pilli on pajusta tehty
5. Erämaan ärjyt
6. Lempo
7. Sahti
8. Ruumiinmultaa
9. Vaarinpolkka
10. Wilma
11. Metsämies
12. Kultanainen
13. Kipumylly
14. Ämmänhauta
15. Rauta
16. Kylästä keväinen kehto
17. Wooden Pints
18. Vodka
19. Beer Beer

2014:
1. Intro (Tanhuvaara)
2. Tuonelan tuvilla
3. Ruumiinmultaa
4. Metsämies
5. Kantaiso
6. Juodaan viinaa
7. Petoeläimen kuola
8. Sumussa hämärän aamun
9. Vaarinpolkka
10. Kultanainen
11. Uniaika
12. Louhen yhdeksäs poika
13. Uni
14. Vodka
15. Ievan polkka
16. Rauta
17. Wooden Pints
18. Pellonpekko
19. Happy Little Boozer

Korpiklaani Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Rudi Peltonen

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat