Kotiteollisuuden kanssa kaamokseen, tsekkaa kuvat keikalta!

Kotiteollisuus, Aulanko Areena, 4.11.2017

Lauantai ilta, marraskuun alku ja perisuomalainen pikkujoulukansa. Näistä eväistä lähdettiin rakentamaan iltaa viime viikon lauantaina kun Kotiteollisuus saapui pitkästä aikaa Hämeenlinnaan julistamaan raskaan rockin sanomaansa.

Allekirjoittaneen ennakkotunnelmat keikkaa kohtaan olivat melkolailla skeptiset yllä luetellun yhdistelmän johdosta. Selvinpäin tämän kaiken kokeminen saattaa olla monenkin psyykeelle lähes fataali koettelemus.

Vaan eipä aikaakaan, kun bändi täräytti keikan käyntiin, lähes minuutilleen tarkasti ilmoitettuna aloitusajankohtana, oltiinkin jo hyvässä meiningissä. Aulanko Areena täyttyi keikkaan mennessä lähes täyteen ja jengillä näytti olevan vallan hyvä meininki. Eikä bändi tuntunut jäävän meiningin suhteen toiseksi, intoutuivat vallan keikkaa kehumaan myöhemmin somen puolella, joten vuorovaikutus keikan aikana oli mitä ilmeisimmin onnistunut kokemus molemmin puolin.

Lopun kaiken pakko myöntää itsekin, että keikka oli perkeleen kova. Bändi oli hemmetin hyvässä iskussa ja soitto kulki kuin se kuuluisa kummitusjuna. Kannatti jälleen kerran lähteä keikalle, vaikka epäilyksen siemen illan onnistumisesta mielessä kytikin!

Tsekkaa alta kuvat keikan boogiesta!