Kotiteollisuus kiertueelle uuden kokoelmajulkaisun siivittämänä

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 29.8.2014

kotiteollisuusKotiteollisuus lähtee kiertueelle lokakuun lopussa. Kossupillin paluu ja kosto -kiertueen lähtölaukauksena toimii uuden, ”Murheen mailla II 2007-2014” -kokoelman julkaisu 17.10. Kyseessä on kolmen levyn kokoelma, joka pitää sisällään yhden levyn verran hittejä ja toisen levyllisen harvinaisuuksia. Albumikokonaisuuteen kuuluu myös kolmas levy, mutta salaisuuden verho pysyy vielä sen päällä. Kokoelmaa edeltää ”Helvetti jäätyy” -nimisen singlen julkaisu 26.9.

Syyskiertueen varsin omaleimaisesta nimestä kertoo lisää kukapa muukaan kuin Hynysen Jouni: ”Tänä kesänä kehitimme kossupillin. Se on sellainen pitkä putkilo, josta kuuluu ääni kun sitä liikuttelee edestakaisin. Teippasimme sen kiinni kossupulloon ja aina kun joku ottaa keikkabussissa kaariryypyn, kossupillin vieno ääni kutsuu koko porukan koolle. Ehdoton ja ainoa kesäbiisi minulle.”

Kotiteollisuuden kesän keikkarupeama oli onnistunut, ja Hynysen mukaan hyvää settiä on jatkossakin luvassa: ”Tämä oli sen verran varma ja hyvä kesä, mitään kommelluksia ei ollut. Oli vain armottoman hienoa soittosuoritusta kerta toisensa jälkeen. Jopa laulukin kulki, joka merkittäköön aikakirjoihin. Joka jätkällä on työmoraali tällä hetkellä sen verran korkealla, että sama meno jatkuu varmasti syksyn keikoillakin. Lisäksi kun syyskuussa pääsemme aloittamaan seuraavan levymme tekoa, ja lokakuussa julkaistava kokoelma tavallaan niittaa tuotantomme Aaltosen Miitrin mukaantuloon saakka, niin fiilis on hyvä. Istumme puhtaan pöydän ääressä, neljä miestä yhtenä rintamana. Pöydällä makaa vain yksi riskitekijä: kossupilli.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KOSSUPILLIN PALUU JA KOSTO -syyskiertue

pe 31.10. Helsinki, Pressa http://www.pressa.fi/fi/tapahtuma/275

la 01.11. Anjankoski, Mari´s Coffee http://www.mariscoffee.fi/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

pe 07.11. Jämsä, Himos Areena http://lippukauppa.himoslomat.fi/himosareena

la 08.11. Kuopio, Rauhalahti, http://www.rauhalahti.fi/rauhalahti/ravintolat/iltaravintolat/ohjelmisto

pe 14.11. Turku, Venus Nightlife http://www.venusnightlife.fi/

la 15.11. Valkeakoski, Waltikka www.valkeakosken-waltikka.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

pe 21.11. Varkaus, Z-One, www.z1.fi

la 22.11. Tampere, Klubi http://www.tiketti.fi/Kotiteollisuus-Klubi-Tampere-lippuja/27703

pe 28.11. Lappeenranta, Old Cock http://www.oldcock.fi/site/shop/form/8

la 29.11. Lahti, Finlandia-klubi http://www.finlandia-klubi.fi/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

pe 05.12. Mikkeli, Wilhelm Club & Bar http://www.kattaasavon.fi/ravintolat/wilhelm-public-house-mikkeli

la 06.12. Hämeenlinna, Sirkus https://www.nettilippu.fi/event/selectProducts?id=531

pe 12.12. Jyväskylä, Lutakko http://www.jelmu.net/kotiteollisuus-12122014

la 13.12. Helsinki, Tavastia-klubi http://www.tavastiaklubi.fi/tapahtuma/27456

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

pe 19.12. Oulu, SuperPark www.aaamusic.fi

la 20.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo http://www.provinssirock.net/nettikauppa/index.php?ac=productmore&product_id=905

Luetuimmat

Uusimmat