Kruor – Origins

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.5.2011

Kruor on Kuopiosta kotoisin oleva death metal bändi. 2010 vuoden lopulla bändiltä ilmestyi ”Origins” niminen omakustanne, joka sisältää yhdeksän tiukkaa death metalli rallia. Katsotaan mitä nuoret kaverit ovat saaneet aikaan.

Musiikilliset juuret bändillä on vanhemmissa jenkki death metal bändeissä, joten sen puolelta on kaikki kunnossa. Kruorin soundissa on tiettyä nykyaikaisuutta laulajan vokalisoinnista johtuen. Vokaalit tulevat välillä ”pig squeel” tyylillä, joka on nykyään lähinnä deathcore yhtyeiden käytössä. On aivan kuuntelijasta kiinni pitääkö kyseisestä ulosannista, mutta omasta mielestäni laulu on Kruorin heikoimpia puolia. Se voi johtua myös siitä, että laulu on mielestäni nauhoitettu liian hiljaisella. Soundipuolella kitarat paahtavat miehekkäästi, välillä jopa niin miehekkäästi että rummut jäävät kaiken alle. Kitarointi on kyllä varsin toimivaa ja saa pään vatkaamaan tehokkaasti. Agressiivinen runttaus tuntuu onnistuvan varsin hyvin, sillä biisimateriaali on tiukkaa ja toimivaa. Vauhtia on ja mitään ylimääräisiä kikkailuja ei ole, mutta jotain puuttuu.

Ehkä biisit olisivat voineet olla hieman monipuolisempia ja toisistaan enemmän eroavia. Levyä myös vaivaa hieman tökerö yleissoundi, joka hieman latistaa kuuntelukokemusta. Kitarat on miksattu äärettömän ”isoiksi” joten muille soittimille ei ole tilaa. Havaitsen myös ongelmia yhteissoitannossa, sillä välillä kaikki soittimet eivät mene tahdilleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kruorin ”Origins” sisältää useita hyviä death metalli kappaleita, jotka ehkä pienellä viilailulla olisi saatu kuulostamaan jopa loistavilta. Uskonkin, että Kruor on parhaimmillaan livenä, jolloin pieniä virheitä ei huomaa, eikä niihin kiinnitä niin suurta huomiota kuin levyllä. Arvostelija jää mielenkiinnolla odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan bändille.

7/10

Kappalelista:
1. Returned
2. Havok
3. The Awakening
4. Sovereign
5. Infected
6. Origins
7. Forgot And The Lost
8. In Sickness
9. Demolition Pit

http://kruor.webs.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat