Kulttuuritalon Nirvana-keikasta tulossa suurtapahtuma – harvinainen Kurt Cobain -elokuva aloittaa konsertti-illan!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.12.2017

Legendaarisen Nirvana-yhtyeen perustamisesta tulee kuluneeksi ensi vuonna 30 vuotta. Nirvanan rumpalina toiminut Chad Channing tuo juhlan kunniaksi maaliskuussa Suomeen The Nirvana Experience -kokoonpanonsa. Helsingin Kulttuuritalossa 18. maaliskuuta pidettävästä konsertista on tulossa samalla todellinen Nirvana-suurtapahtuma, sillä ennen konserttia yleisöllä on mahdollisuus katsoa Kurt Cobainista kertova harvinainen ja intiimi ”Montage of Heck” -dokumenttielokuva.

Elokuva alkaa kello 16.00 ja konsertti kello 19.00. Nirvana-tapahtuman liput ovat jo myynnissä Lippupisteessä. Liput maksavat joulukuun loppuun saakka alkaen 19,50 euroa, jonka jälkeen hinta nousee 29,50 euroon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Montage of Heck” on vuonna 2015 valmistunut Brett Morgenin ohjaama dokumenttielokuva. Siinä seurataan Nirvanan edesmenneen solistin, Kurt Cobainin, elämää hänen syntymästään vuonna 1967 hänen traagiseen kuolemaansa 27-vuotiaana 1994. Dokumenttielokuva on nähty Suomessa vain muutaman kerran aiemmin.

Elokuvakatsomoon mahtuu tuhat pääsylipun ensimmäisenä ostanutta. Konsertissa oleva seisomakatsomo muutetaan elokuvan ajaksi katsomokeitaaksi, jonne tuodaan rantatuoleja ja muita väliaikaisia rentoja istumia. Elokuvan jälkeen on väliaika, jonka jälkeen tila on konsertissa jälleen seisomakatsomon käytössä. Lisäksi Kulttuuritalon baari on avoinna konserttisalissa koko tapahtuman ajan.

Nyt Channing saapuu Suomeen ja tuo mukanaan oman aikamme parhaan Nirvana-kokoonpanon. The Nirvana Experience on täyttä Nirvanaa lavaesiintymistään ja musiikkiaan myöten. Luvassa on yhteensä yli 30 Nirvanan tunnetuksi tekemään kappaletta yhtyeen eri vuosilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen kotisivut: http://thenirvanaexperience.com

Montage of Heck: www.imdb.com/title/tt4229236/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat