Kuopiorock vahvisti kattaustaan: mukaan mm. Turmion Kätilöt sekä Project Silence

Turmion Kätilöt SaariHelvetti 2017

Kuopio Rockcock järjestetään ensi kesänä 26.-28.7.2018 Kuopion Väinölänniemellä. Festivaali on täydentänyt ohjelmistoaan ja julkaissut samalla päiväkohtaiset esiintyjät. Uusiin kiinnityksiin kuuluvat mm. SANNI, Reino Nordin, Raptori, JVG, Viikate, Ismo Alanko, Roope Salminen & Koirat, Badfellas ja Leaflet. Paikallista väriä festareille tuovat Turmion Kätilöt, Block Buster, Cry For Sanity, Perpetual Rage, Project Silence, Rosy Dream ja Thermate. Aikaisemmin festivaaleille on julkaistu Billy Idol (UK), Helloween (DE), Cheek, Haloo Helsinki!, Nylon Beat, Amorphis, Beast in Black, Apulanta, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Popeda ja Lauri Tähkä.

Kuopiorockin artistikattaus on saanut täydennystä, kun torstaina Cheekin ja Lauri Tähkän lisäksi lavoille astelevat supersuosittu pop-tähti SANNI, kuopiolainen Turmion Kätilöt, Viikate ja Reino Nordin. Perjantaina Kuopiossa sulosointujaan ilmoille täräyttävät saksalainen Helloween, kesäksi paluun keikkalavoille tekevä Nylon Beat, sekä kotimaiset suosikit Apulanta, Amorphis ja Kaija Koo. Lauantain komeaan artistikaartiin kuuluu mm. brittiläinen Billy Idol, Haloo Helsinki!, Ismo Alanko ja Popeda. Kevyempää musiikkia lauantaina tarjoaa Kuopion oma tyttö Jenni Vartiainen, sekä koko kansaa tanssittavat JVG ja Roope Salminen & Koirat.

Kuopiorock on avannut myyntiin kaikki lipputyypit. Festivaaleille on saatavilla yhden, kahden ja kolmen päivän perusliput sekä VIP -liput. Kuopionlahdella sijaitsevan leirintäalueen teltta-, caravan- sekä autopaikat ovat nyt myös myynnissä. Viime vuoden tapaan saatavilla on myös lastenlippu 3-10 -vuotiaille vanhempien kanssa saapuville lapsille ja yli 70 -vuotiaat vieraat toivotetaan tervetulleiksi ilmaisella sisäänpääsyllä, mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty.

Suomen ensimmäinen rock -festivaaliteemainen hotellihuone löytyy ensi kesänä Kuopion Original Sokos Hotel Puijonsarvesta. Saunallinen Superior -tasoinen teemahuone on sisustettu Kuopiorockin hengen mukaisesti, joten festivaalitunnelmaan voi virittäytä hotellin vieraana jo hyvissä ajoin ennen heinäkuun viimeistä viikonloppua. ”Yhteistyö paikallisten yritysten kanssa on ollut meillä jo pitkään avainasemassa vastaavien tempausten toteuttamisessa. Rokki kuuluu ja näkyy Kuopiossa tänä vuonna enemmän kuin koskaan!” kertoo festivaalipäällikkö Allu Koskinen. Teemahuoneen varaus onnistuu suoraan hotellista (soittamalla tai sähköpostilla) tai nettisivujen varauskanavan kautta: www.sokoshotels.fi. Teemahuoneita on hotellissa yksi kappale.

Kuopio Rockcock 26.-28.7.2018

Torstai 26.7. : Cheek, SANNI, Lauri Tähkä, Turmion Kätilöt, Viikate, Beast in Black, Reino Nordin, BlockBuster
Perjantai 27.7. : Helloween (DE), Nylon Beat, Apulanta, Amorphis, Kaija Koo, Raptori, Cry For Sanity, Perpetual Rage, Project Silence
Lauantai 28.7. : Billy Idol (UK), Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Popeda, JVG, Ismo Alanko, Roope Salminen & Koirat, Badfellas, Leaflet, Rosy Dream, Thermate

LIPUT

Perusliput: 3 PV 125e / 2 PV 99e / 1 PV to-pe 69e / 1 PV la 75e
VIP ­liput: 3 PV 209e / 2 PV 189e / 1 PV 109e
Leirintälippu: 30e
Karavaanipaikka: 50e
Autopaikka: 40e
Lastenlippu 3-10v.: 15e

Perus- ja VIP ­liput myynnissä Kuopion F-Musiikissa ja Ale Pupilla. Kaikki lipputyypit myynnissä myös Lippupisteessä ja Tiketissä.

www.kuopiorock.fi
Facebook: www.facebook.com/kuopiorockcock
Instagram: @kuopiorockcock
Snapchat: @kuopiorock

Kommentit