Kuusamolaista takuutuotetta – Zero Ninen ”Voodoo You” 30 vuotta


1970-luvulla juurensa luoneen Zero Ninen ura oli Suomessa aikaansa nähden poikkeuksellinen. Kuusamosta ponnistanut ryhmä oli ensimmäinen suomalainen bändi, joka onnistui murtamaan kotimaisen heavyn valtavirtaan. Siihen aikaan ei ollut mitenkään itsestään selvää, että englanniksi laulettu suomalainen raskaampi rock olisi automaattisesti omiensa suosiossa. Toki kekkereissä oli mukana muitakin: ei niin tanakasti heavypohjalta ponnistaneet hurja Peer Günt sekä Heikki Silvennoisen johtama taidokas Catwalk, legendaarinen Kirka, turkulainen näyttävä Ironcross ja niin edelleen. Oikeastaan kuitenkin vasta Tarot ja myöhemmin speed/thrash metal olivat suosioltaan oikeita kamppailijoita ”Suomen heavy-valtikasta”. Tosin poiketen esimerkiksi erään toisen bändin uhmakkaasta kampanjasta Zero Nine keskittyi omaan työhönsä ja jätti turhat uhoamiset muille.

Albumipuolella bändi teki tasaista ja vakuuttavaa jälkeä. Vuoden 1982 ”Blank Verse”-albumin tuotti monessa marinoitu kultakurkku Ian Gillan, jonka keskittymiskyky ei huhujen mukaan tosin ollut ihan skarpeinta tasoa. Maine tosin nousi, ja bändi opittiin tuntemaan myös armottomana keikkakoneena. Kontakteja solmittiin hiljalleen maailmalle, ja vuonna 1984 yhtye julkaisi hienon ”Never Stop Runnin’”-singlen monikansallisen Virgin Recordsin kautta. Saman yhtiön kautta ilmestyi myös upea ”White Lines”-albumi, ja odotukset suomalaisen heavy rockin maailmalle menosta alkoivat tuntua realistisilta. Vuonna 1986 julkaistu mainio ”Intrique” ei yhtyeen suosiota ainakaan kotimaassa vähentänyt, ja ulkonäköönsä kansainvälisiä vivahteita ottanut bändi esiintyi Lontoon maineikkaalla Marquee -klubilla sekä tukholmalaisella Råsunda stadionilla Monsters Of Rock -tapahtumassa, jossa kanssabändeinä olivat vaatimattomasti Def Leppard, Scorpions sekä Ozzy Osbourne. Ilmassa leijui vahva tunne, että tie alkaisi olla auki kohti suurempia levymyyntejä sekä esiintymisareenoita.

Virgin Recordsin kanssa yhtyeen taival ei kuitenkaan jatkunut pitkään, ja ulkomaille menemiseen tuohon aikaan vaadittiin muilla markkinoilla toimiva levy-yhtiö. Olettaisin tämän lisänneen ainakin ulkopuolelta bändiä kohtaan tulleita paineita, vaikka bändin toiminnassa ei merkkejä sellaisesta ollutkaan huomattavissa. ”Näytön paikka”, myönsi laulaja Kepa Salmirinnekin tulevasta levystä. Bändi ilmoitti, että vanhoja kontakteja on toiminnassa, ja nyt aletaan tehdä taitojen mukaista materiaalia. 1980-luvulle tyypilliselle albumi per vuosi -tahdille bändi ei antanut arvoa, ja kertoi tekevänsä uutta levyä niin kauan kuin tarve vaatii. Keikkataukoja bändi ei liiemmin pitänyt, vaan materiaalia syntyi muun työn ohessa. Zero Ninen uran Salmirinne tuumasi olevan vasta alussa ja ennusti vuodelle 1988 yhä nousevaa menestyskäyrää. ”Intriqueen” nähden hän lupasi, että kaikki hyvä sillä levyllä on tuplattu seuraavalla levyllä. Valitettavasti seuraava levy tuli jäämään bändin suurimman menestyskauden viimeiseksi tuotokseksi.

”Voodoo You”-niminen albumi julkaistiin kesällä 1988 kotimaisen levy-yhtiö Polarvoxin Amulet -alamerkin suojissa. Polarvoxilla olivat vuosien varrella viihtyneet kotimaisista nimistä muun muassa Boycott ja Smack, jotka molemmat kuitenkin jättivät yhtiön sen osoittauduttua kykenemättömäksi ulkomaiden markkinoiden suhteen. Sama valitettavasti osoittautui Zero Ninen kohtaloksi. Levyä se ei silti millään tavoin huonontanut, vaan ”Voodoo You” on mielestäni yhtyeen parhaimmistoon lukeutuva albumi.

Levyn kansi jatkaa tietyllä tavalla edellisen albumin minimalistista tyyliä ollen kuitenkin hieman hahmottomampi. Itse tulkitsisin kannessa olevan laulaja-Kepan muuttuneen Michael Jacksonin ”Thriller”-videon tyylisesti jonkinlaiseksi pimeydestä kurkkivaksi ihmissudeksi. Bändin hieno logo loistaa kuitenkin selkeästi punaisena, eikä näin ollen jätä tulkinnan varaa levyn esittäjästä.

Raivokas avausraita ”Total Blackout” alkaa tarttuvalla kitarariffillä, jonka päälle soitettu kitaran kampitaivutus saattaa biisin täyteen vauhtiin. Ennen ensimmäistä säkeistöä Bornon soittamat tuplabasarit paukkuvat ja kiipparisti Iron hiipivä kosketinääni hypnotisoi tunnelmaan mukaan. Kitaroiden ja kosketinsoittimien saumaton yhteistyö tarttuvan väliosan kanssa ovat biisin avaintekijöitä. Väheksyä ei voi tokikaan Kepan upeasointista laulua ja tarttuvaa kertosäettä. Kruununa biisille toimii upea, klassisen musiikin polkuja kulkeva kitarasoolo. Laulun tempo taitaa olla yksi bändin historian rivakoimpia.

Nimibiisi ”Voodoo You” ei himmaile meininkiä lainkaan, vaan jatkaa edeltäjänsä linjoilla varsinkin Bornon rumputulituksen osalta. Aluksi yhdellä kitaralla soitettu riffi saa hienon rumpufillin jälkeen seuraa ja täydennystä soundiin koko bändistä. Rumpufillejä on muuten hieno kuunnella kuulokkeilla, kun ne kiertävät kummankin kuulokkeen kautta. Biisissä on tarttuvuutta, ja jälleen kitarasoolo loistaa helmenä. ”Show no mercy” laulaa Salmirinne, ja kitarat soivatkin raatelevia kuvioita. Jostain syystä biisi kulkee niin tasaisena eteenpäin, että kappaleen loppu tuntuu tulevan aivan liian pian. Sovituksellisesti on toki hienoa kuulijankin kannalta, että biisiä ei venytetä eikä jatketa turhan vuoksi. Tällä biisillä bändi osallistui myös television Levyraatiin, joka oli aikansa merkittävimpiä musiikkiohjelmia Suomessa. Raati ei pienestä hätkähtänyt, vaan Zero Nine keräsi hyvän pistesaaliin pysyen näin heavy rockiakin seuraamattomien tietoisuudessa.

Kolmantena eetteriin tärähtää levyn ainoana kappaleena yli neljä minuuttia kellottava ”Dream Queen”. Keskitempoinen biisi on levyn kirkkaimpia hetkiä, vaikka ei aluksi tunnu sisältävän mitään ennen kuulematonta. Kappaletta kannatteleva riffi on suhteellisen perinteinen – vaikkakin tarttuva – mutta basson ja koskettimien varassa kulkeva ensimmäinen säkeistö lupailee jo paljon. Muutenkin Elmon basso on miksattu selvästi erottuvaksi, eikä se ole huono ratkaisu ollenkaan (ainakin uudella cd-versiolla). Kertosäe on ylärekisterissä kulkevine lauluharmonioineen kertakaikkisen kaunis. Ennen levyn ilmestymistä Kepa kiteytti kappaleen lyyrisen teeman sanoihin ”ritareita ja vihreitä niittyjä”. Sotureista, vihollisista ja taisteluista biisissä lauletaankin, joten sikäli varmaan paikkaansa pitävä kiteytys. Kappaleen sovituksen kruunaa lopussa nopeutettu tempo, joka saattaa kappaleen kunniakkaaseen loppuun.

Mike Oldfield-cover ”Shadow On The Wall” oli aikanaan meille nuorille kolleille niin inspiroiva luenta, että otimme biisin omaan settilistaamme hyvin riisuttuna 09-versiona. Biisiä lienee turha analysoida sen enempää, mutta mielestäni ihan onnistunut ja levyn tyyliin sopiva veto. Jostain syystä Polarvox yritti jonkinlaista nostetta tämän biisin kautta laittamalla tämän ainakin ”Hotrocks”-kokoelmalleen.

Alkuperäisen vinyylin A-puolen päättävä ”Rollin’ Through The Night” on aivan liian vähälle huomiolle jäänyt kappale. Kulkeva kappale vaikuttaa aluksi täyteraidalta, mutta kertosäkeeseen johdattavasta väliosasta lähtien kappale on timanttia. Biisissä ovat kaikki eri osat ja instrumentit täydellisessä harmoniassa ja biisi kulkee tasaisesti höyryjunan lailla eteenpäin. Biisin salakavala melodia jää kummittelemaan aivonystyröihin kaivautuen sieltä aina välillä esiin.

”Hold Your Punches” on rakkaudesta ja ainutlaatuisesta tytöstä/naisesta kertova laulu. Kyseessä on myös yksi levyn avainbiiseistä eikä näin ollen ihme, että se julkaistiin aikanaan myös singlenä. Biisi sisältää kenties levyn tarttuvimman sing along -kertosäkeen, ja erityisen hieno on ”heal my broken my heart”-kohta. Biisi seuraa tunnelmaltaan levyn monia muitakin ralleja siinä mielessä, että ensitunnelma ei murskaa, mutta biisi syöpyy silti muistiin. Ajan ja kuunteluiden myötä kappaleet kasvavat uusiin sfääreihin.

”Wrong Side” on menevä rokkikappale, joka nostaa kyllä kädet ilmaan ja laittaa lantion vispaamaan. Tässäkin biisissä väliosa (bridge?) ennen kertosäettä on erityisen hyvä, ja laulullisesti loistava kertosäe nappaa otteeseensa. Taidanpa seuraavana juhlailtana aloittaa ilakoinnin tällä kappaleella. Kyseisellä biisillä bändi aloitti vuonna 1990 tv:ssä nähdyn Tulilinja -ohjelman musiikkiosuuden.

”Baby Don’t Stop” on kauniin melodian omaava biisi, ja varsinkin Kepa laittaa koko tulkintansa peliin. Kertosäkeeseen olisin ehkä laittanut vielä enemmän paukkuja, mutta muuten biisi on pelkkää timanttia. Miksihän muuten ensimmäisessä kertosäkeessä kitaramelodia korvaa laulun niin selkeästi? Myöhemmin kappaleessa tätä ei enää tapahdu.

”Livin’ On The Highway” on perinteisempi ralli, mutta tarttuvuutta siitäkin löytyy. Erityisesti miellyttää kertosäkeessä taustalla oleva kuvio, ja muutenkin biisissä kitaristit Mara ja Tim (Runkku) laittavat kehiin pätevää tikkausta (kuten he tekevät läpi levyn). Kappale on voinut olla vaikka Kuusamosta isompiin kuvioihin kaipaavien nuorten maantieromantiikkaa sisältävä tunnuslaulu.

Stadionmaisella rumpufillillä alkava ”Danger Zone” on hyvä päätösraita levylle. Jos biisiä on aikanaan soitettu livenä, niin siinä on kyllä ollut yleisöllä oiva paikka toteuttaa lauluhalujaan. Raita jää ehkä piirun verran jälkeen muista kappaleista, mutta täyteraidaksi sitä on vaikea sanoa. Taitaa muuten olla levyn ainoa kappale, jossa on feidattu loppu.

Monet biisit sisältävät hienoja kertosäkeitä siltoineen, ja ne ovat sovituksellisesti rikkaita. Kannattaa kuunnella levy kuulokkeilla, niin huomaa kuinka esimerkiksi Iron koskettimien soitto on täynnä pieniä jippoja. Sama koskee kitarakuvioita ja mielikuvituksellisia sooloja. Levyltä on vaikea nostaa esiin sellaista johtotähteä kuin esimerkiksi ”Banging On Drums” tai ”Never Stop Runnin’” olivat olleet edellisillä albumeilla. Edellisellä ”Intrique”-levyllä joka biisissä oli mukana ulkopuolinen tekijä, mutta tällä levyllä herrat ovat tehneet biisit pääosin omin voimin laadun kärsimättä millään lailla. Kappaleissa ilahduttavaa on se, että niissä mennään selkeästi sävellys ja sovitus edellä sortumatta tarkoituksettomaan sohlaamiseen. Tuotanto voisi tämän päivän mittapuulla olla jykevämpää, mutta silloin oli eri aika ja eri mahdollisuudet. Edellisen levyn oli onnistuneesti tuottanut suomalainen ääniteollisuuden guru TT Oksala, mutta ”Voodoo You”-levylle ei tuottajaa ole merkitty lainkaan.

Polarvoxin katalogin päädyttyä Warner Musicille ”Voodoo You” julkaistiin uudelleen cd:nä vuonna 2004. 24-Bit digitaalisen re-masteroinnin lisäksi kansiin merkityt tiedot ovat hyvin niukat jättäen ulkopuolelle esimerkiksi levyllä soittavat muusikot. Onneksi sentään alkuperäisissä vinyylien kansissa ollut väärä biisijärjestys oli korjattu. Alkuperäisissä kansissa on asianmukaiset soittajatiedot instrumenttien merkkeineen sekä kiitoslistat Kuusamon uskomatonta ilmastoa myöden. Mukana on myös lyhyet lyriikkapätkät biiseistä. Harmi, että näitä levy-yhtiö ei ollut vaivautunut laittamaan uuteen versioon. Sanoitukset olisi voitu minun mielestäni laittaa kansiin kokonaisuudessaankin, vaikka esimerkiksi Kepa haastattelussa aikaisemmin totesi kielivalintakysymykseen suurin piirtein, että ”ei rokkitähden elämä ole niin siloiteltua, että siitä voisi suomeksi laulaa lapsille”.

Mielestäni levy on ehjä ja vahva kokonaisuus. Myyntiluvuista en osaa sanoa, mutta keikkaa bändillä riitti, ja televisio lähetti muun muassa Backslidersin ja Peer Güntin kanssa tehdyltä Hard Rock Tour -kiertueelta livekoosteen. Huolimatta siitä, että raskaan musiikin parissa oli jo puhaltamassa uudet ja nopeammat tuulet, levy ei kärsi vanhakantaisuudesta. ”Voodoo You” -levy on täysin relevantti albumi tänäkin päivänä, ja se on kuulunut omaan kuuntelulistaani ilmestymisestään lähtien.

Kommentit