Kypck joutui sensuurin kohteeksi Valko-Venäjällä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.1.2015

KypckSuomen venäläisin doom-yhtye KYPCKin pääsy Valko-Venäjälle on evätty. Bändin oli määrä esiintyä maan pääkaupungissa Minskissä huhtikuun 5. päivä, mutta viranomaiset olivat eri mieltä.

E. Seppänen: ”Onhan tämä mielenkiintoista ja yllätti kiertuemanagerinkin täydellisesti. Liekö siellä sitten Kalervo Palsan inspiroima musavideo ollu liikaa tai sitten ylipäätään liian kantaaottavaa lyriikkaa. Eihän siellä mitään suoranaisen poliittista ole, mutta ajattelemisen aihetta kyllä annetaan. Onhan se vaarallista. Ei mennä sitten.”

S.S. Lopakka: ”Ottaa päähän, sillä Valko-Venäjä on kiinnostanut maana aina. Sieltä on myös vuosien ajan tullut jatkuvasti kyselyjä, että milloin tulette. Samalla kyllä naurattaakin tämä meno, onhan tuo läppänä kova että ns. taiteen takia evätään pääsy maahan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Minskin keikan peruunnuttua KYPCK liittyy entisen Neuvostoliiton alueella kiellettyjen raskaamman musiikin artistien ryhmään. Viime vuoden puolella Venäjän sensuurikoneiston näppeihin joutui mm. Cannibal Corpse ja Behemoth. Valko-Venäjän keikan peruuntuminen vaikeuttaa samalle viikonlopulle suunniteltujen Tallinan ja Riikan esiintymisten toteutumista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat