Lähes ainoa syy mennä Helsinkiin – Flow Festival 11.8-13.8.2017

Flow Festival 2017 © Jussi Hellsten

Flow Festival täytti Helsingin Suvilahden äärimmilleen viime viikonloppuna. Loppuunmyyty tapahtuma sujui enimmäkseen hyvin, mutta vaikeuksiakin tuli vastaan. Kaaoszinen Sanna oli tänäkin vuonna paikalla todistamassa, kun 75 000 kaunista ihmistä antoi hyvän meiningin virrata.

Perjantai 11.8. alkoi hieman ikävissä merkeissä, kun sain tietää, että kovasti odottamani Beth Ditto oli joutunut perumaan päivän keikkansa sairastuttuaan. Vielä ikävämpää oli saada kuulla, että hänen tilallaan esiintyisi Reino Nordin. Beth Ditto, tuo nykypäivän Kathleen Hanna on kuitenkin vähän eri asia kuin Nordin. Ehkä Reiska oli ainoa artisti, joka oli viikonloppuna vapaana.

Flow Festival 2017 © Eetu Ahanen

Paikan päällä tutustuin ensimmäiseksi festivaalin fantastiseen ruokatarjontaan. Aloittelin Tasty Dogin Notorious P.I.G. -hodarilla. Ihan hyvä kokonaisuus, ehkä vähän kuiva sämpylä. Nälkäni tyydytettyäni Zalando Black Tentissä alkoikin Litku Klemetin keikka. Näin hänet ensimmäistä kertaa livenä. Klemetistä tulee mieleen se sun opiskelukaveri, se yks seinäruusu. Se soittelee välillä kaupungin kuppiloiden open stage -illoissa. Mutta sillä erotuksella, että tämä seinäruusu räjähtää musiikin lähtiessä soimaan. Terälehdet vaan pöllyävät, kun meno on niin sairaan kovaa.

Todellakin kaipasin kahvia Litkun jälkeen. Pauligin kojulta oli saatavissa kylmäuutettua nitro-kahvia. Juon itse ainoastaan kyseisen firman suosituinta merkkiä, joten odotukset olivat korkealla kaljahanasta valutetun vaahtoavan kahvimukillisen kanssa. Todellisuudessa se oli ainoastaan kylmää mustaa kahvia, jossa oli ihan kiva vaahto päällä. Tavallinen kahvi on parempaa.

Palasin Zalando Black Tentiin kun Oranssi Pazuzu lopetteli soundcheckiään. Varsinaisen soiton alettua väkeä valui hiljalleen sisään ja lähti kireästi hymyillen pois. Bändin lavaesiintyminen oli surkeaa ja tunnelma ei kohonnut millään, vaikka paikalla oli paljon heitä kuuntelemaan tulleita. Lava taisi olla bändille aivan liian iso tämän festivaalin profiiliin nähden. Jos Oranssi Pazuzu olisi soittanut suljetussa ja pienessä tilassa, esimerkiksi Voimala-lavalla, keikka olisi voinut olla todella intensiivinen kokemus. Vilkaisin Voimalassa Samuli Kempin DJ-settiä, ja vaikka konemusiikki ei ole sydäntäni lähellä, niin paikan tunnelma oli huumaava ja jopa lähes viihdyin.

Flow Festival 2017 © Petri Anttila

Kaipasin taas hiukopalaa ja tsekkasin Pizzariumin margherita -pizzan. En pidä mozzarellasta, mutta tässä pizzassa sekin oli hyvää. Palvelu tosin oli hieman töykeää.

Lapin Kulta Red Arena pakkautui ääriään myöten täyteen Aphex Twiniä katsomaan. Oli ahdasta, oli äänekästä, mutta äänekkäintä oli oululaispoika, joka avautui Oulun sopivammasta koosta Helsinkiin nähden. Hän oli varmasti oikeassa, mutta minun piti siirtyä kauemmaksi. Odotin, että Aphex Twin olisi soittanut koko keikan ajan vain ”Windowlickeriä”. Ja kun ei soittanut, minun piti lähteä pois. Näin Pekka Poudan ja katseemme kohtasivat.

Tässä vaiheessa iltaa ajattelin ansaitsevani drinkin. Suurena bourbonin ystävänä päätin piipahtaa Bulleit Bourbon Bariin. Liian makea 12 euron hintainen whisky sour tarjoiltuna pahvimukista tuotti pettymyksen. Palvelu ei myöskään loistanut.

Lana Del Rey © Samuli Pentti

Illan pääesiintyjä Lana Del Rey otti päälavan haltuun eteeriseen tapaansa. Kokemus oli hämmentävä. Del Rey laulaa äänialalleen vähän liian matalalta, joten livenä ääni ei oikein kulje. Korkeammat kohdat kuitenkin soivat täsmälleen ja erityisen hienosti. Del Rey esiintyy ujosti, kuin hän olisi hämillään siitä, että on löytänyt itsensä konserttilavalta. Parikymmentä minuuttia keikan alusta Del Rey laskeutui lavalta tervehtimään faneja ja episodi kesti ainakin viisi minuuttia. Osa yleisöstä alkoi tehdä lähtöä, koska ei ollut oikein varmaa, että oliko tämä nyt tässä. Joku innokas vielä rynnisti lavalle halaamaan, mikä aiheutti hallitsemattomia nauruntyrskähdyksiä Del Reyssä. Laulujen tarinat rakkaudesta, väkivallasta ja päihdeongelmasta, ne toimivat elokuisessa illassa.

Minun oli vielä tarkoitukseni katsastaa rockimman puolen bändejä keskiyöllä, mutta päädyinkin taluttamaan yhden puolitajuttoman nätin tytön pois alueelta, turvallisempiin ympyröihin. Eli siis pois minun luotani. Samalla ymmärsin minunkin uniaikani jo koittaneen, joten suihkun kautta petiin kulki minunkin tieni.

Lauantai saapui hurjien myrskyvaroitusten kera. Iltapäivä oli täynnä kevyempää fiilistelyä muun muassa Loiriplukarin tahtiin. MC Taakibörsta tuotti flashbackit ajasta, jolloin Moon TV oli oikeasti olemassa. Silloin aikoinaan tämä hämmentävä kokoonpano painoi kanavalla persaukisena menemään.

Nälkähän se sieltä alkoi kolkutella, ja Social Food Burger Joint myi minulle juustoburgerin. Ihana briossisämpylä, mehevä mediumpihvi, sinappiset höysteet – upea luomus.

Flow Festival 2017 © Jussi Hellsten

Mustat pilvet alkoivat kerääntyä Helsingin ylle ja tuuli alkoi nousta. Katsoin viisaammaksi sijoittua sisätiloihin. Minuutissa vettä tuli vaakasuoraan ja tuuli repi telttoja. Kaaos oli valmis. Salamat nuolivat pääkaupunkiamme ja radio lähetti vaaratiedotteen, jonka mukaan ulkona liikkumista tulisi välttää. Keikkoja keskeytettiin ja siirrettiin, lavoja suljettiin, osaa korjattiin, ihmiset hakivat suojaa bajamajoista. Voin uskoa järjestäjien, sekä kalja- ja ruokakojujen myyjien olleen hieman harmistuneita siitä, että virrat tulvivat vettä eivätkä rahaa.

Illalla keikan saivat vedettyä ainakin vielä Alma, Goldfrapp ja Death Grips, mutta kyllä Klaara-myrsky vei voiton näiltä kaikilta sähköisellä, pöksyt kostuttavalla voimallaan.

Flow Festival 2017 © Eetu Ahanen

Sunnuntaina päivä alkoi lasten ohjelmistolla. Voimalassa oli Skidit Megadisko, jossa DJ Orkidea, Step Up Street Kids, Lieminen ja Vilunki, sekä Darude tanssittivat pientä väkeä. Paikalla oli myös glitter-meikkausta ja UV-kyniä, millä sai piirrellä itseensä kaikkea jännää. Tässä oli yksi festivaalin parhaimmista tapahtumista, joka päättyi Frozen -yhteislauluun. Siellä oli yksinkertaisesti kivaa. Paikka oli täynnä vanhempia, jotka epätoivoisesti haluavat viedä lapsiaan kulttuurikylpyyn ja antaa huippukokemuksia. Lapsilla oli ihan hauskaa, mutta yhtä hauskaa heillä olisi varmaan ollut hiekkalaatikolla syöden kiviä. Sellaisia lapset ovat, kiittämättömiä.

Skidit Megadisko © Eetu Ahanen

Zalando Black Tentissä Princess Nokia antoi tuutillisen feminismiä. Tämä nokialainen oli raju. Wautsi wau-raju. En voinut kuitenkaan katsoa koko settiä, koska Klaaran tuhoista kärsineellä Bright Balloon 360 -lavalla esiintyi Jonna Tervomaa. Eihän sinne enää siinä vaiheessa mahtunut sisään, joten istuskelin viihtyisässä Vinyl Loungessa esiintymispaikan vieressä, mihin musiikki kuului todella hyvin. Se oli mukava, rauhallinen hetki. Kuuntelin Tervomaan ohella vinyyleitä ja nautiskelin pullollisen Polar Monkeysin amber lageria, joka oli ihan ok. Yksi parhaimmista keikoista, jota en varsinaisesti edes nähnyt.

Princess Nokia © Konstantin Kondrukhov

Lapin Kulta Red Arena ei täyttynyt, kun Afgan Whigs tuli soittovuoroon. Se on sääli, sillä bändi oli aivan loistava. Laulaja Greg Dulli sanoi välispiikissään, että he ovat hyvin tietoisia siitä, että suurin osa yleisöstä ei yhtään tiedä ketä he ovat. Siinä se Flow Festival tulikin kiteytettyä. Suurin osa artisteista on aivan tuntemattomia suurimmalle osalle yleisöä, tärkeintä on vain nauttia. Afgan Whigs todellakin oli loistava. Jos Foo Fighters olisi hyvä bändi, se kuulostaisi Afgan Whigsiltä. Dulli onkin soittanut Foo Fightersin ensimmäisellä levyllä, joten joku on selvästi ottanut vaikutteita. Katsomme sinua Dave.

Festivaalin kiperin hetki saapui, kun Ryan Adams ja Pekko Käppi olivat soittovuorossa päällekkäin. Pekko Käppi vie esiintyessään itsensä ja kuulijat transsiin soittaen hirveimmän kuuloista soitinta mitä Suomesta löytyy – jouhikkoa. Ryan Adams taasen on perusrockin suurnimi, jota joku, johon olin joskus ihastunut fanitteli kovasti. Nostalgiaan taipuvana hahmona seisoskelin päälavan tuntumassa Adamsia odottaen. Yleisö ei räjähtänyt, mutta oli ihan mukana. Adams oli tasavarma esiintyjä ja viimeisen biisin tamburiinia soittava Saatana tuotti iloa.

Flow Festival 2017 © Eetu Ahanen

Olin syönyt lounaaksi aivan hirveän mauttoman burriton Vallilassa, joten kaipasin jotain tuttua ja turvallista, ja varmasti hyvää. Jonottelin taas uudestaan Social Food Burger Jointiin. Otin homejuustoburgerin. Se oli hyvää. Ei niin hyvää kuin juustoburgeri. Liha oli paikoin hieman raaempaa kuin medium. Löysin pihvistäni myös pienen valkoisen kovan kappaleen. Se oli joko luuta, kivi tai hammas. Mietiskelin siinä vaihtoehtojani. En todellakaan halunnut jatkaa syömistä. En todellakaan halunnut mennä valittamaan. En myöskään halunnut maksaa kymppiä hampurilaisesta, jota en voi syödä. Menin siis takaisin jonoon aikomuksenani valittaa. Valitin oikein ystävällisesti ja pahoitellen. Olisin saanut uuden hampurilaisen, mutta halusin rahat takaisin, sillä kiintiöni kovien kappaleiden ja liian raa’an lihan kanssa oli täynnä. Nyrpeä täti lykkäsi kympin kouraani. Ei edes pahoitellut. Arvelen, että jos olisin ollut humalassa ilman pressiranneketta, rahat olisivat jääneet saamatta. Jos hän olisi pahoitellut, en olisi maininnut tästä asiasta mitään. Muistakaa lukijat, anteeksipyyntö auttaa lähes kaikkeen.

Zaka © Konstantin Kondrukhov

Pienessä ja kuumassa Other Sound -tilassa esiintyi zairelainen Zaka. Kaksi naisten alusvaatteisiin ja keltaisiin pesukukan näköisiin kappaleisiin pukeutunutta miestä esittivät erilaisia ääniä. Arvostan sitä, että bändi yrittää tuoda esiin queer-elämän kipukohtia afrikkalaisessa kulttuurissa. Musiikki oli vain ihan hirveää.

Illan pääesiintyjä Frank Ocean oli viikonlopun odotetuin keikka. Kaikille muille paitsi minulle, koska minä en tiedä kuka Frank Ocean on. Kuuntelin Oceania ennen Flowta, jotta tietäisin mistä on kyse. Ei jäänyt mieleen. Ja muutaman biisin kuunneltuani, en edelleenkään tunnista yhtäkään hänen biiseistään.

Rautatieasemalle oli parin kilometrin kävely, joten oli aika sanoa heipat Suvilahdelle. Matkalla kuulin kun Fatoumata Diawara & Hindi Zahra soittivat Bright Balloonilla ja siinä oli mahtava meno. Minulla oli tiukka etukeno. Kiitos Flow Festival, kiitos Kaaoszine, kiitos Saatana.

Raportti: Sanna Uusi-Rasi

Kuvat: Flow Festivalin arkisto

Lue lisää aiheesta

Litku Klemetille vuosittain jaettava Tankki Täyteen -palkinto Litku Klemetti & Tuntematon Numero Sideways-festivaaleilla 2017 Suomen rock-klubien liiton jakama Tankki Täyteen -tunnustuspalkinto myönnetään...
Käsitysten laajentelua Manse Psych Festeillä Death Hawks Olin erittäin innostunut nähdessäni ensimmäisen mainoksen Manse Psych Festistä. Oleellisimmat kotimaiset jumibändit samassa tapahtumas...
Lost in Music -festivaalin loputkin esiintyjät julkistettu – uusina kiinnityksinä mm. Turmion ... Tamperelainen kaupunkifestivaali Lost in Music järjestetään 5.-7.10. kaupungin kuumimmissa elävän musiikin ravintoloissa. Musiikki & Media -am...
Mitäs kaikkea siellä Naamoilla tapahtuikaan? Festivaaliraportti hippien maatilajuhlilta Itselleni ensimmäiset (joillekin jopa kahdeksannettoista) Naamat-festivaalit juhlittiin 21.–23. heinäkuuta Tuomiston tilalla Muuramessa. Jyväskylän ku...